-Onko jotain hätänä? Drake kysyi hetken kuluttua kun Sunneva vain istui hänen vieressään täysin omissa ajatuksissaan.
    -Ai minulla… Ei ei oikeastaan. Vain se, että sain tietää äitini valehdelleen minulle koko ikäni ja näin isäni ensikertaa yhdeksääntoistavuoteen. Että ei muuta.
    -Oho, sinulla on ollut kiireinen viikko vai?
    -No niinkin voi sanoa, Sunneva naurahti hermostuneesti.
Hän oli juuri paljastanut isoja asioita elämässään ja hän odotti Draken reaktiota.
    -No kaikilla on omat suuret salaisuutensa, Drake sanoi ja nousi ylös ojentaen kätensä Sunnevalle ja nosti tytön ylös. -No mentäisiinkö sinne joulupäivälliselle?
    -Eihän se ole kun vasta tunnin kuluttua, Sunneva ihmetteli.
    -Ei niin, mutta haluan näyttää sinulle jotain, Drake sanoi ja lähti vetämään tyttöä mukaansa.
Drake avasi pienen oven joka johti tunkkaiseen huoneeseen.
    -Mahtavaa, raahasit minut tänne katsomaan pientä huonetta…, Sunneva marisi.
    -No en nyt ihan. Katso, poika sanoi ja avasi jonkinlaisen oven, jota Sunneva ei ollut edes huomannut.
Oven takaa paljastui käytävä, joka oli juuri sen levyinen että kaksi ihmistä pystyi kulkemaan vierekkäin, mutta Drake joutui hieman kumartumaan kun taas Sunneva pystyi juuri ja juuri kulkemaan suorassa.
    -Tämä tunneli vie metsään, kielletyn alueen alkuun. Me Wolfyn kanssa käymme aina välillä tapaamassa ystäväämme metsässä.
    -Mutta eihän sinne saisi mennä… Tai siis siellähän on vaarallista.
    -No ei oikestaan kunhan ei ylitä sitä tiettyä rajaa, Drake sanoi muistaen vieläkin hyvin heidän kauhun hetkensä metsässä ihmissuden kanssa.
Sunneva ja Drake tulivat ulos käytävästä ja Drake sulki jonkinlaisella loitsulla oven niin ettei sitä edes näkynyt.
    -No niin, nyt voimme mennä joulupäivälliselle. Kaikki ovat jo varmaan kokoontuneet sinne. Ja tiedät miten Peto suuttuu jos yksikään hänen omista oppilaistaan on myöhässä.
    -Taidatte Wolfyn kanssa olla varsinaisia opettajan lellikkejä.
    -No tuskin ihan, Drake naurahti ja tarttui Sunnevaa kädestä heidän astuessa sisään suuren salin ovesta.
Sunneva katseli henkeään haukoen ympärilleen. Pöydät notkuivat herkkuja ja kaunis tähtitaivas kaartui Suuren Salin yläpuolella. Valtava joulukuusi kullanvärisine koristeineen oli vaikuttava näky. Drake ja Sunneva ehtivät juuri parahiksi paikalle. Sunneva katsoi suu auki Wolfyn vieressä istuvaa vanhempaa naisihmistä, joka hössötti kuin viimestä päivää.
    -Voi ei…, Drake voihkaisi ja peitti kasvot käsiinsä.
    -Mikä hätänä? Sunneva kysyi. –Kuka tuo nainen on?
    -Näet juuri Wolfyn äidin, Hyacinth Fontrelin ja tuo mies joka istuu Wolfyn toisella puolella on hänen isänsä Adolf-Napoleon Fontrel, Drake selosti. –Meidän on parempi mennä istumaan.
Sunneva ja Drake menivät istumaan Wolfya vastapäätä ja Sunneva pääsi helpotuksekseen istumaan Prudencen viereen.
 

   -Voi Adagio-kulta!! Rouva Fontrel leperteli Wolfylle, joka ilmeestä päätellen halusi vajota maan alle. –Eikö olekin mukavaa kun tulimme käymään ja herra Friznog vielä kutsui meidät tälle aterialle?!
    -Kyllä äiti, Wolfy mutisi.
    -Olethan, Adagio, muistanut vaihtaa sukat joka päivä? Rouva Fontrel tivasi huolissaan. –En enää toista kertaa kestä sitä jalkasienisotkua…
Prudence oli tukehtua kermakaljaansa sen kuultuaan ja sai hirvittävän yskimiskohtauksen.
    -Voi hyvät hyssykät! Tyttö-kulta! Mikä sinun tuli? Hyacinth Fontrel kohdisti hössötyksensä Prudenceen.
    -Ei mikään, kiitos vain, Prudence sanoi ja kohotti katseensa.
    -No mutta mitä minun silmäni näkevätkään, rouva Fontrel sanoi ilahtuneena. –Sinähän olet se Adagion tyttöystävä josta Adagio-kulta on kertonut niin paljon! Kuinka hauska tavata! Minä olen Hyacinth Fontrel ja vastapäätäsi istuu Adolf-Napoleon Fontrel. Me olemme tämän oman pikku kultamussukkamme Adagion vanhemmat ja…
    -Anteeksi nyt rouva Fontrel, Prudence sanoi punastuneena. –Me emme seurustele Wolf… öh… Adagion kanssa.
    -Ai? Ettekö? Ettekö todella? Hyacinth Fontrel sanoi selvästi pettyneenä. –Adagio? Mitä tämä merkits…
    -Adagio!! Herra Fontrel jyrähti. –Istu suorassa! Tosimiehet eivät vajoa pöydän alle!
Wolfy punastui ja suoristi heti ryhtiään.
    -Voi voi mitä se isukki nyt sillä lailla, Adagiolle tulee ihan pahamieli, Hyacint Fontrel leperteli ja yritti pyyhkiä Wolfyn suuta tämän hörpättyä kermakaljaa.
    -Äh äiti älä viitsi, Wolfy murahti.
    -ADAGIO WOLFY ADONIS!! Älä puhu noin äidillesi, Adolf-Napoleon Fontrel karjaisi niin että Friznogilta oli mennä kermakaljat väärään kurkkuun.
Wolfy alkoi jälleen vajota tuoliltaan mutta huomattuaan isänsä ilmeen hän suoristautui taas.
    -Voi äidin pikkupoikaa…, Hyacinth Fontrel leperteli ja taputteli poikaansa poskelle.
    -Tuosta pörröpäästä ei koskaan tule kunnon miestä kun hemmottelet hänet piloille! Herra Fontrel mylvi vaimolleen.
    -Voi mutta Adagio on minun kultani, kyllä äidillä on lupa paapoa poikaansa.
    -Yritä saada hänet sitten leikkaamaan tuon hirveän pehkonsa. Tuollaisia hiuksia eivät käytä muut kuin velhot jotka pitävät velhoista sopimattomalla tavalla. Ja minun poikani ei ole sellainen. SINÄ punatukkainen tyttö siinä, herra Fontrel huudahti Prudencelle.
    -Niin herra Fontrel? Prudene sai vikistyä paikaltaan suuri kokoiselle pelottavan näköiselle miehelle, joka ei tuntunut osaavan puhua normaalisti vaan karjui koko ajan.
    -Eikö sinunkin mielestäsi tuo pehko ole hirvittävä?! Herra Fontrel huudahti.
Prudence punastui ja yritti keksiä jotain järkevää sanottavaa, sillä hän itseasiassa piti kaikista eniten Wolfyn hiuksista.
    -No tuota ei niissä mitään vikaa ole…, Prudece mumisi herra Fontrellille, joka ei enää edes kuunnellut.
    -Kuulkaas rehtori Friznog, onko tuo meidän Adagio käyttäytynyt hyvin? Hän aina välillä unohtaa kuka on ja silloin täytyy vähän opettaa kuka on mies talossa! Herra Fontrel mylvi ja läimäytti poikaansa selkään.
    -Voi kyllähän Wolf… Siis Adagio on käyttäytynyt ihan hyvin, ei mitään ongelmia, rehtori Friznog sanoi hiljaisesti, vaikutti siltä että hänkin hieman pelkäsi herra Fontrelia.
    -Voi että Drake, vieläkö sinulla pikkuisella on nuo pitkät hiukset…
    -Minusta tuollaisia hiuksia pitävät vain sellaiset velhot, jotka pitävät velhoista luonnottomalla tavalla, herra Fontrel kääntyi äkisti tuijottamaan Drakea.
    -No mutta kultaseni, kyllä Drake on niin söpö, ihan kuin pikkuinen enkeli… Voi että, äidin oma enkeli… Eikö Adagiokin olisi voinut olla vaalea… Ja kiharahiuksinen?
    -Minun poikani ei kuljeskelisi vaaleilla kiharoilla hiuksilla missään. Sellaiset hiukset on ainoastaan velhoilla ,jotka pitävät velhoista tavalla, jota en viitsi edes ajatella, herra Fontrell ilmoitti jyrkästi.
    -No Drake, toivottavasti olet opiskellut ahkerasti, Hyacinth Fontrel hyrisi pojalle. –Lucas puhuu niin usein siitä että hänen poikansa on täällä koulussa… Voi hän on niin ylpeä minun pikku Drakestani!
Drake koitti hieman paeta Hyacinthin rutistusta.
    -Kyllä sinä olet sitten syötävän söpö! Hyacint Fontrel sanoi. –Mutta kyllä minun Adagionikin on niin suloinen ettei äiti voisi parempaa toivoakkaan!
Sunneva oli seuraillut huvittuneena tätä sangen kiintoisaa keskustelua, ja totesi, että luultavasti vain hyvin harvalla noin on niin järkyttävät vanhemmat kuin Wolfy Fontrelilla. Hänen hartiansa hytkyivät pidätetystä naurusta kun rouva Fontrel leperteli Drakelle, mutta kun poika potkaisi Sunnevaa pöydän alla, päätti tyttö yrittää hillitä huvittuneisuuttaan huonoin tuloksin.
    -Ihastuttava iltapuku teillä, rouva Fontrel, Myra sanoi yrittäen saada nenä-äänensä viehättäväksi.
Kalman Kehtoon kuuluva tyttö yritti selvästi saada Hyacinth Fontrelin huomion itseensä istuessaan arvoisan rouvan vieressä.
    -Voi kiitos, rouva sanoi kohteliaasti mutta viileästi. –Mutta mikä ihme on saanut sinut laittamaan tuollaisen hökötyksen päällesi?
Rouva Fontrel katseli arvostelevasti Myra Bonegran vaaleanpunaista asua, jonka jokaista reunaa reunisti valkoinen pitsipäärmäys.
    -Anteeksi kuinka? Myra kysyi hiukan närkästyneenä.
    -Ei kai sinun kuulossasi ole mitään vikaa? Hyacinth Fontrel kysyi huolissaan. –Silloin olisi syytä mennä lääkärille…
    -Onko Wo… Adagio kertonut teille, että me seurustelemme? Myra vaihtoi sujuvasti puheenaihetta.
    -Oh, niinkö? Ei meidän pikku-Adagiomme ole kertonut mitään. Mutta toisaalta olenkin sitä mieltä, että hän aivan liian pieni ihmissuhteiden mutkikkaaseen maailmaan, eikö niin?
Myra Bonegra vaikeni eikä vastannut Hyacinth Fontrelille enää mitään.
    -Etkös sinä olekin se Malfoyn tyttö? Herra Fontrel sanoi jyrkällä äänellään Prudencelle ja katsoi tätä tiukasti.
    -Öh… Nimeni on kyllä McCallum, mutta äitini oli Malfoy…, Prudence sanoi hiukan nolona saamastaan huomiosta.
    -Vai niin. Kyllä sinä kuitenkin voisit ruveta käyttämään kunnon nimeä, kun kerran suonissasi virtaa niinkin nimekästä verta, herra Fontrel esitti järkkymättömän mielipiteensä.
    -Voi Alfie, Hyacinth Fontrel puuttui keskusteluun. –Älä kiusaa tyttöparkaa. Ei se nimi katoa sieltä suonista mihinkään.
Herra Fontrel vaikeni, mutta hänen ilmeensä lupasi vaimolleen, että he keskustelisivat Alfie-nimestä vielä pitkään ja hartaasti.
    -No Mortal, miten opetustyösi sujuvat? Adolf-Napoleon Fontrel kysyi professori Pedolta, joka oli herra Fontrelin tuttu omilta opiskeluajoiltaan Tulisoihdussa.
    -Työ sujuu, mutta oppilaissa olisi toivomisen varaa, professori Peto vastasi Prudencen viereltä.
    -Miten Adagio pärjää? Herra Fontrel tivasi.
    -Oikein hyvin, herra Fontrel, Mortal Peto vastasi.
    -Hienoa, sillä sellaisista pojista jotka eivät pärjää pimeyden voimiin liittyvissä opinnoissa tulee varmasti sellaisia velhoja, jotka pitävät toisista velhoista tavalla, joka ei ole luonnollista, herra Fontrel pauhasi sydämensä kyllyydestä.
    -Voi Adagio-kultaseni, Hyacinth Fontrel sanoi äkkiä. –Olenkin unohtanut kertoa sinulle, että ostin sinulle uuden lämpimän pyjaman! Ihastut siihen varmasti, ja uskon että se sopii äidin pikku höpönassulle vallan hyvin. Äiti tietää, että olet jo pienestä asti pitänyt pupukuvioisista pyjamista ja nyt minä löysin sinulle sellaisen! Eikö olekin ihanaa, Adagio?
Siinä vaiheessa Sunneva ei voinut enää hillitä itseään, vaan hän remahti raikuvaan nauruun. Wolfy kaatui pöydälle nolostuneena ja hautasi kasvonsa käsiinsä.
    -No mutta tuliko sinulle joku kohtaus? Oletko kunnossa pikkuinen? Hyacinth Fontrel kyseli Sunnevalta joka nauraa räkätti kyyneleet silmissä.
    -Voi ei mitään hätää, rouva Fontrel. Olen vain niin ilonen Adagion puolesta, sillä me kaikki tiedämme kuinka hän pitää pupuista… etenkin pyjamassa! Sunneva repesi jälleen ja sai vihaisen mulkaisun Wolfylta ja Prudencelta.

Ruokailu loppui ja kaikki olivat tyytyväisiä pöydän antimiin. Paitsi herra Fontrel, joka mylvi pojalleen siitä että tämä ei osannut vieläkään syödä tarpeeksi, ja tämä jäisi varmaankin loppuelämäkseen laihaksi ja pieneksi. Sunnevalta ja Prudencelta oli mennä vedet väärään kurkkuun, sillä Wolfy Fontrelia ei todellakaan voinut luonnehtia pieneksi ja hinteläksi.
    -Voi äidin pieni pallero. Nyt menemme katsomaan sinun huonettasi. Isäsi on jo odottanut tilaisuutta nähdä vanha kunnon Kalman Kehto, Hyacinth höpötti innoissaan ja tarttui Wolfya kädestä vetäen tätä mukaansa Kalman Kehtoon.
Drake ja Sunneva lähtivät myös mukaan, samoin tietysti Wolfyn isä. Prudence katseli hetken pöytäkumppaneitaan ja päätti lähteä Sunnevan mukaan raahaten Marvin raukkaa myös mukanaan.
    -Voi että, kylläpä teillä on sitten mukava huone, Wolfyn äiti leperteli isatuessaan Wolfyn sängyllä.
    -Niin, eikös ollutkin hyvä että me Lucaksen kanssa järjestimme teille tämän kahden hengen huoneen, Wolfyn isä mylvi ja läiski samalla Drakea ja Wolfya selkään.
Sunneva perääntyi seinää vasten kun herra Fontrel lähestyi häntä.
    -No pikku neiti, mitäs te täällä teette? Kukas te olette? Saattekos hyviä numeroita?
    -No tuota… Nimeni on Sunneva ja opiskelen täällä… ja kyllä saan ihan hyviä numeroita.
    -Tottakai tottakai, kaikki kalmankehtolaiset saavat hyviä numeroita, Herra Fontel mylväisi tytölle.
    -Itse asiassa en ole kalmankehtolainen vaan…
Drake pudisteli kiivaasti päätään ja veti sormiaan kurkkunsa päältä näyttäen kaulan katkaisua.
    -MITÄH?! ETTÄKÖ MALFOY SEURUSTELEE JONKUN MUUN KUIN KALMANKEHTOLAISEN KANSSA! Herra Fontrel alkoi huutaa täyttä häkää ja räkä lenteli Sunnevan päälle.
Juuri silloin Prudence ja Marvin tupsahtivat huoneeseen.
    -Ups… Tuota etsimme vain Sunnevaa ei muuta, Prudence takelteli seisoessaan melkein kiinni mahtavassa Herra Fontrelissa.
    -Ja sinäkin ilmeisesti vietät aikaasi muiden kuin kalmankehtolaisten kanssa? Herra Fontrel mylvi kauhuissaan.
    -Minä… öh tuota, en ole kalmankehtolainen, Prudence melkein kuiskasi.
    -ADAGIO!! Millaisiin tyyppeihin olet oikein sekaantunut? Minun poikani ei seurustele muisen kuin kalmakehtolaisten kanssa ja sillä selvä! Herra Fontrel huusi jälleen kerran.
    -No mutta kultaseni, emmehän voi estää Adagiota viettämästä aikaa ystäviensä kanssa, rouva Fontrel sanoi sovitellen.
    -Meidän ei olisi koskaan pitänyt tulla tänne! Minä sanoin sinulle että en halua tulla katsomaan kuinka ainoa poikani pilaa elämänsä.
    -Etköhän nyt hieman liioittele kultaseni. Adagio on hyvä poika eikä Draken ystävättärillä ole siihen mitään vaikutusta, rouva Fontrel yritti mutta ei saanut miestään hillittyä.
    -Tästä on ehdottomasti tultava loppu!! Herra Fontrel pauhasi täyteen vauhtiin päästyään. –LOPPU sanon minä! Drake, minä keskustelen tästä isäsi kanssa! Ja Adagio, saat selkääsi jos vielä kuulen, että edes PUHUT muiden kuin Kalmankehtolaisten kanssa, ymmärsitkö?
Kaikki olivat aivan hiljaa. Sunneva ja Prudence olivat kalvenneet kauhusta, Marvin oli pyörtynyt, rouva Fontrel kaiveli laukustaan hajusuolaa ja Drake ja Wolfy tuijottivat mylvivää herra Fontrelia typertyneet ilmeet kasvoillaan.
    -VASTAA MINULLE ADAGIO!!! YMMÄRSITKÖ??
    -YMMÄRSIN ISÄ!! Wolfy karjaisi ja näytti siltä kuin olisi aikonut lyödä isäänsä, mutta malttoi kuitenkin pysyä paikallaan.
    -DRAKE? Herra Fontrel jatkoi mylvintäänsä ja käänsi tiukan katseensa Drake Malfoyhin.
    -Ymmärsin, herra Fontrel, Drake mutisi hiljaa.
    -Hyvä! Ehkä teillä on vielä jonkinlaista toivoa, herra Fontrel sanoi hieman rauhallisemmin.
Tytöt olivat lainanneet rouva Fontrelin hajusuolaa ja saaneet Marvinin hereille kun Adolf-Napoleon Fontrel kohdisti heihin katseensa.
    -Ja te kaksi! Häipykää täältä NYT HETI! Teillä ei ole tänne mitään asiaa! Ja katsokaakin että pysytte poissa kalmankehtolaisten tieltä!! Ja viekää tuo epämääräinen otus mukananne!! Herra Fontrel korotti äänensä jälleen ärjynnäksi ja tarkoitti viimeisellä huomautuksellaan Marvinia.
Kolmikko kääntyi ja ryntäsi ulos.