TULISOIHTU

Prudence oli seuraavana aamuna sekä tuohduksissaan että peloissaan. Tuohduksissaan Wolfylle tämän raivostuttavasta käyttäytymisestä ja peloissaan siksi, että hän joutuisi liikkumaan nyt yksin kun Sunneva oli sairaalasiivessä. Prudence ei voinut enää jämähtää tyttöjen makuuhuoneeseen, vaan tunneille oli pakko mennä. Ja vasta ruokatunnilla hän ehtisi mennä katsomaan Sunnevaa. Prudence käveli mahdollisimman nopeasti Suureen Saliin aamiaiselle ja toivoi ettei missään tapauksessa törmäisi Wolfyyn tai Aragakseen. Onnekseen tyttö löysi aamiaiselta Joshuan ja Marvinin.
    -Huomenta, Prudence sanoi pojille hiukan vaisusti ja lysähti pöytään istumaan.
    -Huomenta vaan, Joshua sanoi ja katsoi tarkasti Prudencea. –Ootsä vieläki sitä mieltä ettei kerrota totuutta?
    -Olen, Prudence sanoi tiukasti. –Äläkä edes yritä kääntää minun päätäni Josh!
    -Minusta se vain ei ole kovin viisasta, Prue, Marvin sanoi hiukan arasti.
    -Sinusta on sitten viisaampaa tulla hirtetyksi? Prudence kivahti.
Kumpikaan pojista ei vastannut mitään ja he söivät hiljaisuuden vallitessa loput aamiaisestaan.
    -Mitä meil on nyt ekana? Josh kysyi lopulta rikkoen hiljaisuuden.
    -Peikkokieltä, Prudence sanoi tarkastettuaan asian lukujärjestyksestään.
    -Voi kärpäsentoukka! Joshua vaikeroi, sillä peikkokieli ja professori Hurmio eivät olleet hänen suosikkejaan.

Kolmikko nousi ylös paikaltaan ja he lähtivät yhdessä suunnistamaan kohti professori Henry Hurmion luokkaa. Matkalla Prudence näki Wolfyn, mutta varoi visusti kiinnittämästä poikaan mitään huomiota.
    -Ihanata ihanata!! Kuinka ihanata että kaikki ovat taas koolla! Professori Hurmio hehkutti oppilaiden saavuttua paikalle. –Eikös tänään olekin NIIIN ihana aamu! Uskokaa tai älkää, mutta minä kuulin jo lintujenkin laulavan! Kevät on siis tulossa ja keväällä luontokin puhkeaa kukkaan ja me voimme unohtaa kaikki estomme!
Professori Hurmio liihotteli ympäri luokkaa pinkin värinen viitta yllään ja pysähtyi halailemaan oppilaita ja erityisen kauan hän viivähti vaivaantuneen Joshua Gragerin luona.
    -Mutta mutta, Prudence ihanaiseni, professori Hurmio sanoi päästyään hänen kohdalleen. –Missä neiti Sudenvarjo on? Hänellä ei olisi kauheasti varaa olla pois, sillä hänen ääntämyksessään olisi vielä hiukan hiomisen varaa… Ja emmehän me kukaan voida olla täällä ilman hänen hehkeää olemustaan!!
    -Öh…, Prudence aloitti ja vilkaisi murhaavasti Joshuaan joka aikoi avata suunsa. –Sunnevalle kävi pieni onnettomuus ja hän on nyt matami Hentovalkoisen hoivissa…
    -Ikävätä ikävätä!! Professori Hurmio sanoi ja vuodatti suuria kyyneleitä. –Toivottavasti hän on pian keskuudessamme…
    -Krhm… Eiköhän, Prudence sanoi Hurnion rientäessä halaamaan tyttöä kyyneleet silmissään.


-Matami Hentovalkoinen, ihan totta olen ihan kunnossa… Minun pitää päästä tunneille, Sunneva marmatti matamille tämän kokeillessa tytön pulssia.
    -Voi voi… Kukaan ei koskaan viihdy minun luonani…, Hentovalkoinen sanoi surullisesti ja päästi Sunnevan hieman jaloittelemaan.
    -Voi että, kyllä sinä huomenna voit lähteä mutta ei vielä tänään. Noille jalkojesi mustelmille pitää tehdä jotain, matami naurahti ja alkoi tehdä jonkinlaista yrttiseosta.
    -Kiitos, Sunneva sopersi Matamin hinkatesa kipeisiin jalkoihin ainetta jota Sunneva ei olisi vapaaehtoisesti laittanut edes Aragakselle.
    -No niin ja nyt takasin sänkyyn siitä, kultaseni. Emmehän halua että vilustut kun sinulle ei ole muuta päälläsi kuin pikkupikku paitanen, matami lauleskeli ja peitteli Sunnevan päästä varpaisiin niin ettei tämän pystynyt kunnolla liikkumaan.
    -Sinulle on vieraitakin, MatamiHentovlakoinen lirkutti ja päästi Prudencen sisään.
    -PRUE! Oletko sinä kunnossa! Sunneva huudahti ja nousi halaamaan ystäväänsä.
    -Olen ihan okei… Entäs sinä? Näytat kaamealta, Prudence naurahti väkinäisesti.
    -No tässähän tämä… Naamassa ei ole ainakaan mitään jälkiä ja Hentovalkoinen on onnistunut häivyttämään melkein kaikki mustelmat muualta, Sunneva jutteli ja näytteli jalkojaan Prudencelle.
    -Kuule Sunneva… Minä…
    -Ei sinun tarvitse sanoa mitään, ei se ollut sinun syysi, Sunneva sanoi.
    -Kyllä, se oli minun syyni, minun ei olisi koskaan pitänyt kertoa kenellekään, Prudence huokaisi ja tuijotti ruhjottua ystäväänsä.
    -Sinä teit ihan oikein… Onko Joshua muuten kunnossa? Sunneva muisti.
    -Joshua… Ai on tottakai, et nähnytkään miten hän hakkasi Aragaksen päätä seinään. Se oli erittäin nautittava näky. Ja älä kerro Joshualle mutta hän näytti aika hyvältä hakatessaaan Aragasta, Prudencen naurahti ja molemmat tytöt alkoivat kikattaa hillittömästi.
    -Jee, kiitti Prue! Kuuli ovelta ääni ja hymyilevä Joshua liittyi seuraan. -Mitenkäs meidän oma pikku potilas voi?
    -Ihan hyvin… Ja hei Josh… Kiitos, Sunneva huokaisi.
    -Niin Josh, emme tiedä mitä olisimme tehneet ilman sinua, Prudence sanoi ja moiskautti suukon pojan poskelle.
    -Hei camoon, jos en olis musta nii te näkisitte ku mä punastun, Joshua naurahti ja istuutui Sunnevan sängylle. -No kuin kauan ne aikoo viel rääkkää sua tääl?
    -Pääsen varmaankin jo huomenna pois, Sunneva naurahti ja lisäsi.
Mutta älkää kertoko Drakelle.
Nähdessään pojan kävelevän kolmikkoa kohti.
    -Ohops, meille tulikin äkkiä kiire… Eikö tullutkin Joshua? Prudence huudahti nähtyään Draken.
    -Joo mieletön häsis! Johasua huudahti ja pomppasi sängyltä ylös.
Prudence törmäsi Drakeen tämän tullessa Sunnevan sänkyä kohti.
    -Tuota… Älä sitten liiku yksin, Drake ärähti vihaisesti ja suunnisti kulkunsa jälleen Sunnevan luokse.
    -Hetkonen…, Prudence ihmetteli ääneen Draken mentyä.
    -No joo, mä veikkaan et Sunneva on kertonu Drakelle, Joshua sanoi.
    -Mutta Drake kertoo Wolfylle ja…
    -Tai sit ei, Joshua rauhoitteli ja he poistuivat.


Prudence ja Joshua suunnistivat seuraavalle tunnille yhdessä, sillä Prudence ei tosiaan halunnut liikkua yksin. Matkallaan he kuitenkin törmäsivät Wolfyyn eikä Prudence pystynyt kiertämään poikaa mitenkään.
    -Jätä meidät kahden, Wolfy murahti Joshualle joka vilkaisi kysyvästi Prudenceen.
Pienen harkinnan jälkeen Prudence nyökkäsi pienesti Joshualle, joka jatkoi matkaansa professori Hans Huuhkajan luokkaan.
    -Mitä asiaa? Prudence kysyi töykeään sävyyn Joshuan mentyä.
Wolfy ei sanonut mitään vaan ojensi pitelemänsä pussukan Prudencelle ja vältteli katsomasta tyttöä suoraan silmiin. Prudence otti pussin häkeltyneenä vastaan, kurkisti sen sisälle ja hihkaisi ihastuneena.
    -Voi Wolfy, Prudence sanoi hymyillen.
Se on ihana!
Prudence otti Wolfyn pään käsiensä väliin ja suuteli miltei säikähtänyttä poikaa.
    -Pidätkö siitä ihan todella? Wolfy kysyi pikkupoikamaisen arasti.
    -Tottakai, Prudence sanoi ja nosti pussukassa olleen pehmopupun syliinsä ja painautui lähemmäs Wolfya.
Valintasi oli kerrassaan loistava…
Wolfy punastui ja kietoi kätensä tytön ympärille. Poika itseasiassa inhosi riitelyä, sillä sehän tiesi sitä, ettei hän voinut pitää Prudencea lähellään. Prudence suukotti Wolfya vielä muutaman kerran ja sitten hänen täytyi lähteä professori Huuhkajan animagia-tunnille. Tunnilla hän piteli Wolfyn antamaa pupua sylissään ja pohti asiaa. Poika ei itseasiassa ollut pyytänyt Prudencelta anteeksi, mutta ehkä se oli pehmopupun tehtävä. Anteeksipyyntö oli mitä ilmeisemmin liian iso pala karskinoloiselle Wolfylle.
    -No mutta neiti McCallum, professori Huuhkajan ääni havahdutti Prudencen ajatuksistaan. –Tuota tahtia kuristatte pehmolelunne…
Prundence punastui nähdessään koko luokan, professorin kera, virnuilemassa hänelle.
    -Missäs neiti Sudenvarjo on? Professori Huuhkaja kysyi huomattuaan Sunnevan olevan poissa.
Prudence selitti sen saman virren, jonka hän oli muillekin professoreille selittänyt ja lupasi viedä terveiset perille.
    -No niin… Ja tänään tutustumme eläinten psyykeeseen, professori Huuhkaja aloitti.
Jollette ymmärrä valitsemanne eläimen ajattelutapaa, niin lähtökohtanne animaagiksi ryhtymiselle on huono. Kun muuntaudutte eläimen hahmoon, sen ajattelutapa alkaa vallata omaanne. Tämä vaatii vahvaa mielenlujuutta, sillä mitä pidempään te olette kyseisen eläimen hahmossa, sen vaarallisemmaksi ja vaikeammaksi se käy. Voi jopa olla ettette halua enää muuntautua ihmiseksi lainkaan…
Loppuja ei Prudence enää kuunnellut sillä hän keskittyi ajattelemaan komeaa Wolfy Fontrelia ja puristi pehmolelupupua sylissään.


Drake lähestyi Sunnevaa hymyillen.
    -Hei…, Drake sanoi ja istuutui Sunnevan jalkopäähän.
    -Hei…, Sunneva vastasi ja hymyili hyvännäköiselle pojalle.
    -Kuinka kauan joudut vielä olemaan täällä? Drake kysyi huolissaan.
    -Voi en tiedä… Voi olla että kauankin…, Sunneva sanoi vakavana ja matami Hentovalkoinen, joka oli kuullut keskustelun naurahti itsekseen ja poistui hieman kauemmas.
    -Minullahan oli sinulle jotain... Kävimme eilen Wolfyn kanssa Tulikanjonissa. Tiedän, emme olisi saaneet mennä ilman lupaa sinne mutta onneksi meillä on Wolfyn viitta, Drake virnisti ja ojensi painavan paketin Sunnevalle.
    -Mitä siinä on? Sunneva kysyi ja piteli pakettia kuin ainoaa aarrettaan.
    -Avaa se niin näet, Drake vastasi ja naurahti.
    -Jos tämä on taas jokin itsehillintähömppä, niin heitän sen päin naamaasi, Sunneva sanoi ja avasi paketin.
    -Kuinka kurittaa kovistelijaansa: Kaarlo Kuristaja, Sunneva luki. –Tämähän saattaa olla jopa käytännöllinen, Sunneva naurahti ja antoi pusun Drakelle.
    -Ai niin ja eihän potilaan luokse voi tulla ilman jotain hyvää, Drake sanoi ja kaivoi taskustaan muutaman suklaasammmakon ja Bertien jokamaun rakeita.
    -Voi että, minusta tuntuu kuin minua lahjottaisiin… Sunneva naurahti. –Mutta miten sinä tiesit jo eilen että mitä minulle tulee käymään.
    -No en minä tiennytkään. Poikkesimme Tulikanjonissa sitten kun oli käynyt sinun luonasi.
    -Mutta eihän mikään kauppa ole auki siihen aikaan.
    -On yksi kauppa. Andersin tavarapuoti, sieltä löytyy mitä vain, Drake naurahti ja heitti yhden karamellin suuhunsa.
Hän alkoi yskiä ja kakoa ja kaatoi Sunnevan vesikannusta vettä itsellen naama punaisena.
    -Se taisi olla pippuri? Sunneva sanoi myötätuntoisesti.
    -Joo, se oli pippuri, Drake sanoi ja köhi vielä hetken.
    -Eikö sinun pitäisi olla tunneila? Sunneva kysyi.
    -Pitäisi, mutta en nyt jaksa mennä…, Drake sanoi Sunnevalle ja suuteli tätä hellästi.
Sunneva nojautui vasten pojan vahvoja käsivarsia nauttien suudelmasta.
    -No niin lapset, nyt riittää, kuului matami Hentovalkoisen hilpeä ääni ja tämä ajoi Draken ulos kuuntelematta yhtään vastalauseita.
    -Nyt sinun pitää hieman levähtää ja sitten tuonkin sinulle ruoan, matami Hentovalkoinen naurahti ja lähti lanteet keinuen kävellemään poispäin Sunnevasta.
Sunneva otti makeispussin kätensä ja alkoi syödä jokamaun rakeita lukien samalla uuttaa kirjaansa.
Täällä maailmassa on todella outoja kirjoja, Sunneva ehti ajatella ennen kuin nukahti.