Prudence
oli seuraavana aamuna sekä tuohduksissaan että peloissaan.
Tuohduksissaan Wolfylle tämän raivostuttavasta
käyttäytymisestä ja peloissaan siksi, että hän
joutuisi liikkumaan nyt yksin kun Sunneva oli sairaalasiivessä.
Prudence ei voinut enää jämähtää
tyttöjen makuuhuoneeseen, vaan tunneille oli pakko mennä.
Ja vasta ruokatunnilla hän ehtisi mennä katsomaan Sunnevaa.
Prudence käveli mahdollisimman nopeasti Suureen Saliin
aamiaiselle ja toivoi ettei missään tapauksessa törmäisi
Wolfyyn tai Aragakseen. Onnekseen tyttö löysi aamiaiselta
Joshuan ja Marvinin.
-Huomenta,
Prudence sanoi pojille hiukan vaisusti ja lysähti pöytään
istumaan.
-Huomenta
vaan, Joshua sanoi ja katsoi tarkasti Prudencea. –Ootsä
vieläki sitä mieltä ettei kerrota totuutta?
-Olen,
Prudence sanoi tiukasti. –Äläkä edes yritä
kääntää minun päätäni Josh!
-Minusta
se vain ei ole kovin viisasta, Prue, Marvin sanoi hiukan arasti.
-Sinusta
on sitten viisaampaa tulla hirtetyksi? Prudence kivahti.
Kumpikaan
pojista ei vastannut mitään ja he söivät
hiljaisuuden vallitessa loput aamiaisestaan.
-Mitä
meil on nyt ekana? Josh kysyi lopulta rikkoen hiljaisuuden.
-Peikkokieltä,
Prudence sanoi tarkastettuaan asian lukujärjestyksestään.
-Voi
kärpäsentoukka! Joshua vaikeroi, sillä peikkokieli ja
professori Hurmio eivät olleet hänen suosikkejaan.
Kolmikko
nousi ylös paikaltaan ja he lähtivät yhdessä
suunnistamaan kohti professori Henry Hurmion luokkaa. Matkalla
Prudence näki Wolfyn, mutta varoi visusti kiinnittämästä
poikaan mitään huomiota.
-Ihanata
ihanata!! Kuinka ihanata että kaikki ovat taas koolla!
Professori Hurmio hehkutti oppilaiden saavuttua paikalle. –Eikös
tänään olekin NIIIN ihana aamu! Uskokaa tai älkää,
mutta minä kuulin jo lintujenkin laulavan! Kevät on siis
tulossa ja keväällä luontokin puhkeaa kukkaan ja me
voimme unohtaa kaikki estomme!
Professori
Hurmio liihotteli ympäri luokkaa pinkin värinen viitta
yllään ja pysähtyi halailemaan oppilaita ja erityisen
kauan hän viivähti vaivaantuneen Joshua Gragerin luona.
-Mutta
mutta, Prudence ihanaiseni, professori Hurmio sanoi päästyään
hänen kohdalleen. –Missä neiti Sudenvarjo on? Hänellä
ei olisi kauheasti varaa olla pois, sillä hänen
ääntämyksessään olisi vielä hiukan
hiomisen varaa… Ja emmehän me kukaan voida olla täällä
ilman hänen hehkeää olemustaan!!
-Öh…,
Prudence aloitti ja vilkaisi murhaavasti Joshuaan joka aikoi avata
suunsa. –Sunnevalle kävi pieni onnettomuus ja hän on nyt
matami Hentovalkoisen hoivissa…
-Ikävätä
ikävätä!! Professori Hurmio sanoi ja vuodatti suuria
kyyneleitä. –Toivottavasti hän on pian keskuudessamme…
-Krhm…
Eiköhän, Prudence sanoi Hurnion rientäessä
halaamaan tyttöä kyyneleet silmissään.
-Matami
Hentovalkoinen, ihan totta olen ihan kunnossa… Minun pitää
päästä tunneille, Sunneva marmatti matamille tämän
kokeillessa tytön pulssia.
-Voi
voi… Kukaan ei koskaan viihdy minun luonani…, Hentovalkoinen
sanoi surullisesti ja päästi Sunnevan hieman
jaloittelemaan.
-Voi
että, kyllä sinä huomenna voit lähteä mutta
ei vielä tänään. Noille jalkojesi mustelmille
pitää tehdä jotain, matami naurahti ja alkoi tehdä
jonkinlaista yrttiseosta.
-Kiitos,
Sunneva sopersi Matamin hinkatesa kipeisiin jalkoihin ainetta jota
Sunneva ei olisi vapaaehtoisesti laittanut edes Aragakselle.
-No
niin ja nyt takasin sänkyyn siitä, kultaseni. Emmehän
halua että vilustut kun sinulle ei ole muuta päälläsi
kuin pikkupikku paitanen, matami lauleskeli ja peitteli Sunnevan
päästä varpaisiin niin ettei tämän pystynyt
kunnolla liikkumaan.
-Sinulle
on vieraitakin, MatamiHentovlakoinen lirkutti ja päästi
Prudencen sisään.
-PRUE!
Oletko sinä kunnossa! Sunneva huudahti ja nousi halaamaan
ystäväänsä.
-Olen
ihan okei… Entäs sinä? Näytat kaamealta, Prudence
naurahti väkinäisesti.
-No
tässähän tämä… Naamassa ei ole ainakaan
mitään jälkiä ja Hentovalkoinen on onnistunut
häivyttämään melkein kaikki mustelmat muualta,
Sunneva jutteli ja näytteli jalkojaan Prudencelle.
-Kuule
Sunneva… Minä…
-Ei
sinun tarvitse sanoa mitään, ei se ollut sinun syysi,
Sunneva sanoi.
-Kyllä,
se oli minun syyni, minun ei olisi koskaan pitänyt kertoa
kenellekään, Prudence huokaisi ja tuijotti ruhjottua
ystäväänsä.
-Sinä
teit ihan oikein… Onko Joshua muuten kunnossa? Sunneva muisti.
-Joshua…
Ai on tottakai, et nähnytkään miten hän hakkasi
Aragaksen päätä seinään. Se oli erittäin
nautittava näky. Ja älä kerro Joshualle mutta hän
näytti aika hyvältä hakatessaaan Aragasta, Prudencen
naurahti ja molemmat tytöt alkoivat kikattaa hillittömästi.
-Jee,
kiitti Prue! Kuuli ovelta ääni ja hymyilevä Joshua
liittyi seuraan. -Mitenkäs
meidän oma pikku potilas voi?
-Ihan
hyvin… Ja hei Josh… Kiitos, Sunneva huokaisi.
-Niin
Josh, emme tiedä mitä olisimme tehneet ilman sinua,
Prudence sanoi ja moiskautti suukon pojan poskelle.
-Hei
camoon, jos en olis musta nii te näkisitte ku mä punastun,
Joshua naurahti ja istuutui Sunnevan sängylle. -No kuin kauan ne
aikoo viel rääkkää sua tääl?
-Pääsen
varmaankin jo huomenna pois, Sunneva naurahti ja lisäsi. –Mutta
älkää kertoko Drakelle.
Nähdessään
pojan kävelevän kolmikkoa kohti.
-Ohops,
meille tulikin äkkiä kiire… Eikö tullutkin Joshua?
Prudence huudahti nähtyään Draken.
-Joo
mieletön häsis! Johasua huudahti ja pomppasi sängyltä
ylös.
Prudence törmäsi Drakeen tämän
tullessa Sunnevan sänkyä kohti.
-Tuota…
Älä sitten liiku yksin, Drake ärähti vihaisesti
ja suunnisti kulkunsa jälleen Sunnevan luokse.
-Hetkonen…,
Prudence ihmetteli ääneen Draken mentyä.
-No
joo, mä veikkaan et Sunneva on kertonu Drakelle, Joshua sanoi.
-Mutta
Drake kertoo Wolfylle ja…
-Tai
sit ei, Joshua rauhoitteli ja he poistuivat.
Prudence
ja Joshua suunnistivat seuraavalle tunnille yhdessä, sillä
Prudence ei tosiaan halunnut liikkua yksin. Matkallaan he kuitenkin
törmäsivät Wolfyyn eikä Prudence pystynyt
kiertämään poikaa mitenkään.
-Jätä
meidät kahden, Wolfy murahti Joshualle joka vilkaisi kysyvästi
Prudenceen.
Pienen harkinnan jälkeen Prudence nyökkäsi
pienesti Joshualle, joka jatkoi matkaansa professori Hans Huuhkajan
luokkaan.
-Mitä
asiaa? Prudence kysyi töykeään sävyyn Joshuan
mentyä.
Wolfy
ei sanonut mitään vaan ojensi pitelemänsä
pussukan Prudencelle ja vältteli katsomasta tyttöä
suoraan silmiin. Prudence otti pussin häkeltyneenä vastaan,
kurkisti sen sisälle ja hihkaisi ihastuneena.
-Voi
Wolfy, Prudence sanoi hymyillen. –Se
on ihana!
Prudence
otti Wolfyn pään käsiensä väliin ja suuteli
miltei säikähtänyttä poikaa.
-Pidätkö
siitä ihan todella? Wolfy kysyi pikkupoikamaisen arasti.
-Tottakai,
Prudence sanoi ja nosti pussukassa olleen pehmopupun syliinsä ja painautui lähemmäs
Wolfya. –Valintasi
oli kerrassaan loistava…
Wolfy
punastui ja kietoi kätensä tytön ympärille. Poika
itseasiassa inhosi riitelyä, sillä sehän tiesi sitä,
ettei hän voinut pitää Prudencea lähellään.
Prudence suukotti Wolfya vielä muutaman kerran ja sitten hänen
täytyi lähteä professori Huuhkajan animagia-tunnille.
Tunnilla hän piteli Wolfyn antamaa pupua sylissään ja
pohti asiaa. Poika ei itseasiassa ollut pyytänyt Prudencelta
anteeksi, mutta ehkä se oli pehmopupun tehtävä.
Anteeksipyyntö oli mitä ilmeisemmin liian iso pala
karskinoloiselle Wolfylle.
-No
mutta neiti McCallum, professori Huuhkajan ääni havahdutti
Prudencen ajatuksistaan. –Tuota tahtia kuristatte pehmolelunne…
Prundence
punastui nähdessään koko luokan, professorin kera,
virnuilemassa hänelle.
-Missäs
neiti Sudenvarjo on? Professori Huuhkaja kysyi huomattuaan Sunnevan
olevan poissa.
Prudence
selitti sen saman virren, jonka hän oli muillekin professoreille
selittänyt ja lupasi viedä terveiset perille.
-No
niin… Ja tänään tutustumme eläinten
psyykeeseen, professori Huuhkaja aloitti. –Jollette
ymmärrä valitsemanne eläimen ajattelutapaa, niin
lähtökohtanne animaagiksi ryhtymiselle on huono. Kun
muuntaudutte eläimen hahmoon, sen ajattelutapa alkaa vallata
omaanne. Tämä vaatii vahvaa mielenlujuutta, sillä mitä
pidempään te olette kyseisen eläimen hahmossa, sen
vaarallisemmaksi ja vaikeammaksi se käy. Voi jopa olla ettette
halua enää muuntautua ihmiseksi lainkaan…
Loppuja
ei Prudence enää kuunnellut sillä hän keskittyi
ajattelemaan komeaa Wolfy Fontrelia ja puristi pehmolelupupua
sylissään.
Drake
lähestyi Sunnevaa hymyillen.
-Hei…,
Drake sanoi ja istuutui Sunnevan jalkopäähän.
-Hei…,
Sunneva vastasi ja hymyili hyvännäköiselle pojalle.
-Kuinka
kauan joudut vielä olemaan täällä? Drake kysyi
huolissaan.
-Voi
en tiedä… Voi olla että kauankin…, Sunneva sanoi
vakavana ja matami Hentovalkoinen, joka oli kuullut keskustelun
naurahti itsekseen ja poistui hieman kauemmas.
-Minullahan oli sinulle jotain... Kävimme eilen Wolfyn kanssa
Tulikanjonissa. Tiedän, emme olisi saaneet mennä ilman lupaa
sinne mutta onneksi meillä on Wolfyn viitta, Drake virnisti ja
ojensi painavan paketin Sunnevalle.
-Mitä
siinä on? Sunneva kysyi ja piteli pakettia kuin ainoaa
aarrettaan.
-Avaa
se niin näet, Drake vastasi ja naurahti.
-Jos
tämä on taas jokin itsehillintähömppä, niin
heitän sen päin naamaasi, Sunneva sanoi ja avasi paketin.
-Kuinka
kurittaa kovistelijaansa: Kaarlo Kuristaja, Sunneva luki. –Tämähän
saattaa olla jopa käytännöllinen, Sunneva naurahti ja
antoi pusun Drakelle.
-Ai
niin ja eihän potilaan luokse voi tulla ilman jotain hyvää,
Drake sanoi ja kaivoi taskustaan muutaman suklaasammmakon ja Bertien
jokamaun rakeita.
-Voi
että, minusta tuntuu kuin minua lahjottaisiin… Sunneva
naurahti. –Mutta miten sinä tiesit jo eilen että mitä
minulle tulee käymään.
-No
en minä tiennytkään. Poikkesimme Tulikanjonissa sitten
kun oli käynyt sinun luonasi.
-Mutta
eihän mikään kauppa ole auki siihen aikaan.
-On
yksi kauppa. Andersin tavarapuoti, sieltä löytyy mitä
vain, Drake naurahti ja heitti yhden karamellin suuhunsa.
Hän alkoi yskiä ja kakoa ja kaatoi Sunnevan vesikannusta vettä
itsellen naama punaisena.
-Se
taisi olla pippuri? Sunneva sanoi myötätuntoisesti.
-Joo,
se oli pippuri, Drake sanoi ja köhi vielä hetken.
-Eikö
sinun pitäisi olla tunneila? Sunneva kysyi.
-Pitäisi,
mutta en nyt jaksa mennä…, Drake sanoi Sunnevalle ja suuteli
tätä hellästi.
Sunneva nojautui vasten pojan vahvoja
käsivarsia nauttien suudelmasta.
-No
niin lapset, nyt riittää, kuului matami Hentovalkoisen
hilpeä ääni ja tämä ajoi Draken ulos
kuuntelematta yhtään vastalauseita.
-Nyt
sinun pitää hieman levähtää ja sitten
tuonkin sinulle ruoan, matami Hentovalkoinen naurahti ja lähti
lanteet keinuen kävellemään poispäin Sunnevasta.
Sunneva otti makeispussin kätensä ja alkoi syödä
jokamaun rakeita lukien samalla uuttaa kirjaansa. Täällä
maailmassa on todella outoja kirjoja,
Sunneva ehti ajatella ennen kuin nukahti.
Kommentit