Loppukevät sujui varsin rauhallisissa ja mielenkiinnottomissa merkeissä. Toukokuu tuli kuin varkain lempeinä tuulenhenkäyksinä etelästä ja koulun ilmapiiri alkoi lipsua. Kaikki odottivat parin viikon päästä alkavaa kesälomaa ja kauhistuneina loppukokeita. Tunnelma Tulisoihtu Akatemiassa oli vuoroin kireä (loppukokeet) ja vuoroin innokkaan odottava (kesäloma). Sunneva ja Prudence eivät paljoa Aurea nähneet, sillä hän oli täysin kirjojensa parissa. Sunneva ei jaksannut kokeita stressata ja Prudence taas hermoili hänenkin edestään.
    -En ikinä pääse niitä läpi, Prudence voihkaisi Sunnevalle toukokuisena lauantaiaamuna aamiaisella. –Peikkokielen epäsäännölliset verbit ovat inhottavia ja professori Peto kysyy taatusti kaikkein vaikeimmat loitsut ja en vieläkään osaa ulkoa haukan ruuansulatusjärjestelmää ja Magiana hylkää minut ihan taatusti jos vielä kerran vaihdan ylleni Wolfyn pupupyjaman…
    -Sinä selviät kyllä, Sunneva lohdutti ja siemaisi kahviaan huolettomasti.
    -En olisi siitä niin varma, en ole lukenut vielä yhtään, Prudence parkaisi ja alkoi selailla pimeydeltä suojautumisen kirjaa. -Mortal Peto muuten oli ihan mukava kun hän päätti antaa meille sen himokirjan kuitenkin takaisin, Prudence sanoi Sunnevalle ja kääntyi tätä kohti.
    -Niin, niin oli… Kuule, tuntuuko sinusta siltä että professori Peto on hieman… miten sen nyt sanoisi… Noh, ihan kuin hän olisi hieman flirttaillut. Esimerkiksi silloin kun hän piti meille sen kirjan takia jälki-istuntoa, Sunneva mietti.
    -Minä olen ihan samaa mieltä… No ehkä Peto on löytänyt pehmeän puolen itsestään, Prudence naurahti ja kuuli samalla takaansa mylväisyn.
    -Toivottavasti neiti Sudenvarjo ja neiti McCallum ovat lukeneet maanantain kokeisiin. Teidän tuntihäirintänne viittaa epäilyttävästi siihen ettette ole oppineet yhtään mitään tunneillani, Peto mylvi ja lähti saman tien pois jättäen Prudencen kauhuissaan selailemaan kirjaa kahta kauheammin.
    -Olisi voinut pitää suuren suunsa kiinni tuokin, ihan turhaa stressiä vain, Sunneva tuhahti mutta hymy kareili hetken kuluttua hänen huulillaan Draken ja Wolfyn liittyessä heidän viereensä.
Prudence kääntyi katsomaan mille Sunneva hymyili ja huomasi Wolfyn. Prudencen toinen käsivarsi oli edelleen kantositeessä joten poika ei ollut uskaltanut koskettaa Prudencea kunnolla pitkään aikaan. Ja tyttö huomasi jo kaipaavansa Wolfyn käsiä ympärillään. Etenkin kun hän katseli Drakea ja Sunnevaa jotka tappelivat Sunnevan kirjasta ja poika vetäisi tytön kunnon karhunsyleilyyn.
    -Miten voit? Wolfy kysyi istuessaan varovasti Prudencen viereen.
Prudence oli jo hiukan ehtinyt kyllästyä tuohon kysymykseen, sillä Wolfy oli esittänyt sen hänelle joka päivä sen jälkeen kun A-Ihan hyvin, Prudence vastasi ja hilautui huomaamattomasti lähemmäs Wolfya ja oli keskittyvinään Soihdut sammuu –kirjaan.
    -Varo kättäsi, Wolfy varoitti sen tuhannen kerran.
Prudence muljautti silmiään itsekseen.
    -Kyllä äiti, Prudence vastasi virnistäen Wolfylle.
    -Minä vain huolehdin sinusta, Wolfy sanoi loukkaantuneen oloisesti.
Tästä Prudence oikeastaan nautti kaikkein eniten. Wolfyn kiusoittelusta ja tietysti siitä, että hän tälläkin hetkellä nojasi raukeana Wolfyn leveää ja lihaksikasta rintaa vasten.
    -En minä hajoa, Wolfy, Prudence sanoi.
    -Mutta silti…, Wolfy vastasi ja hänen äänensä kuullosti eksyneen pikkupojan ääneltä.
Prudence huokaisi. Kun ei vihjailu mennyt perille niin ei sitten. Hän ei todellakaan aikoisi alkaa kerjäämään halauksia ja hellyyden osoituksia Wolfylta.
    -Älä stressaa, Wolfy sanoi huomattuaan Prudencen lueskelevan Soihdut sammuu –kirjaa. –Kyllä sinä Pedon kokeen läpäiset. Minä luotan sinuun täysin.
    -Kuinka mukavaa kuulla, Prudence sanoi. –Minä taas en luota itseeni ollenkaan. Kaikki kaatuu päälle ja minut erotetaan ja minusta tulee joku mitätön…
    -Rauhoitu rauhoitu, Wolfy sanoi nauraen ja veti Prudencen lähemmäs itseään.

Noniin… Alkoihan edes jotakin tapahtua, Prudence ajatteli tyytyväisenä ja muotoili kasvoilleen jälleen loputonta tuskaa kuvastavan ilmeen. Ja mitä "epätoivoisempi" Prudence oli, sitä hellemmäksi Wolfy muuttui. Kun poika sitten (LOPULTAKIN!) suuteli Prudencea keskittyneesti heidät havahdutti Sunnevan järkyttynyt huudahdus, joka äänen perusteella ennusti vähintääkin maailmanloppua.
    -Väitätkö sinä todellakin olevasi minua parempi velhonshakissa??
Tyttö suorastaan kirkui virnistelevälle Drakelle.
    -Tottakai, Drake sanoi tyynesti ja tutki keskittyneesti kynsiään. -Naiset eivät osaa pelata shakkia…
    -Olemme siis tasaveroiset, Sunneva sanoi ja sai Draken ilmeen synkkenemään. -Kokeillaanko heti?
    -Kokeillaanko mitä? Drake kysyi pilke silmäkulmassaan.
    -Velhonshakkiottelua, hölmö! Sunneva kivahti punastuneena.
    -Hyvä on. Mistä lyömme vetoa?
    -No jos minä voitan, Sunneva sanoi haaveellisena. -Niin hän joutuu…
    -Hän joutuisi tunnustamaan profressri Pedolle rakastavansa tätä, luonnottomalla tavalla, Wolfy naurahti ja Drake vilkaisi ystäväänsä murhaavasti.
    -Kohta joku tunnustaa mitä vain että saisi minut kimpustaan, Drake sanoi ja heristi nyrkkiään.
    -Hui! Wolfy naurahti.
    -Hei jos Drake laulaisi jotain ja…, Prudence yritti mutta kun Wolfy ja Sunneva molemmat huusivat vastalauseensa kauhuissaan niin Pruedencen oli pakko luopua ajatuksesta.
    -Hei minä tiedän, jos Drake häviää hän saa luvan olla minun ja Prudenen yksityinen orja yhden viikon ajan, Sunneva naurahti.
Kaikki muut, paitsi Drake, suostuivat ja asia oli päätetty.
    -Entäs jos Drake voittaa…? Prudence kysyi.
    -Sitten sinä ja Sunneva olette minun orjiani kaksi viikkoa, Drake vastasi.
    -No Prue ei ainakaan ole kenekään pompoteltavissa, Wolfy sanoi ja katsoi Prudencen käsivartta huolestuneena.
    -Entäs jos Sunneva joutuisi tunnustamaan rakkautensa Petoa kohtaan? Prudence ehdotti.
    -Hänhän on jo tehnyt sen, Drake murahti.
    -Ai niin…, Prudence mumisi.
    -Hei Sunneva joutuu ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi Eetu Elukan fletkumatojen syöttäjäksi, Wolfy hirnahti ja rupesi nauramaan.
    -Hyvä idea! Drake naurahti ja Sunnevan oli vain pakko suostua.
    -No niin aloitetaan sitten, Sunneva sanoi ja he lähtivät ruokapöydästä kohti Suurta Salia missä velhonshakkilauta oli.

    -Otatko ruskeat vai valkoiset? Drake kysyi ja laittoi nappuloita paikoilleen.
    -Valkoiset tietysti, Sunneva virnisti ja käänsi valkoiset nappulat itseään kohti.
    -No niin ei sitten muuta kuin että kumpi aloittaa? Drake kysyi.
    -Minä tietysti, Sunneva huokasi mukamas järkyttyneenä ja peli alkoi.
Molemmat pelasivat erittäin hyvin loppuun asti kunnes Sunneva alkoi olla häviöllä. Hän oli jo menettänyt monia sotureitaan hirvittävällä tavalla ja alkoi jo nähdä edessään Eetu Elukan ja tämän ihastuttavat fletkumadot. Mutta juuri kun nappulat olivat loppumassa ja Drake hymyili voitonvarmaa hymyään Prudence huudahti.
    -SE ON SHAKKIMATTI JA SUNNEVA VOITTAA!
    -Miten niin? Drake huudahti ja alkoi tuijottaa nappuloita.
    -Mitä… Minä voitin? Mahtavaa, Sunneva huudahti ja antoi viimisten nappuloidensa syöstä Draken nappulat vallasta.
Nyt pöydässä istui hyvin vihainen nuori mies ja hyvin onnellinen nuori nainen.
    -Sinä hävisit! Ihan ensimmäiseksi annat sen Hillitse himosi, hallitse halusi kirjan minulle! Sunneva huudahti.
Samassa Tyttis lennähti Draken naamalle.
    -HULLU PÖLLÖ!

Ilta kului tytöiltä rattoisasti raivostunutta Drakea juoksuttaessa ympäri koulua mitä pikkumaisimmilla asioilla. Ja joka kerta kun Drake aikoi väittää vastaan, Sunneva otti kasvoilleen pettyneen ilmeen ja huokaisi ettei "kalmalaisiin pilipalipoikiin" voinut koskaan luottaa. Ja silloin Drake alistui – hampaitaan kiristellen. Kun Sunneva ja Prudence olivat kyllästyneet tähän leikkiin ja iltakin alkoi olla myöhä, he siirtyivät omaan torniinsa mennäkseen nukkumaan.
    -Nyt tämä saa lähteä! Prudence sanoi kiukkuisesti istuessaan sängyn laidalla ja purkaessaan kantosidettään.
    -Prue! Oletko varma, että olet jo siinä kunnossa että…, Sunneva vastusteli.
    -Olen, Prudence sanoi päättäväisesti ja huokaisi onnellisena kun haavoittunut käsivarsi oli vapautunut.
He yrittivät pitää äänensä matalina, sillä nukkuva Ebony saisi hirvittävän raivokohtauksen mikäli hänet herätettäisiin. Hetken vielä kuiskuteltuaan ja kikateltuaan molemmat tytöt nukahtivat.

Sunneva havahtui siihen että näki vilauksen Ebonyn vaaleista kiharoista kun tämä poistui tyttöjen makuuhuoneesta. Puoliyö oli juuri käsillä ja Sunneva irvisti itsekseen.
    -Prue? Kuulitko tuon? Sunneva heitti kysymyksen hiljaa ilmaan.
    -Kuulin, kuului Pruen hiljainen ääni. –Minneköhän Ebony meni?
    -Ehkä hänellä lopulta on joku poika…, Sunneva sanoi ja tirskahti.
    -Tuolla luukasallako? Älä höpötä, Prudence sanoi ja nousi istumaan vuotessaan. –Minä epäilen jotakin muuta.
    -Lähdetäänkö seuraamaan Ebonya? Sunneva kysyi ja nousi hänkin istumaan.
Hän näki kuun valossa Prudencen nyökkäävän ja tytöt pukivat nopeasti jotakin vähän lämpimämpää, sillä toukokuinen yö ei ollut vielä kovinkaan lämmin. Prudence ja Sunneva riensivät Toveruuden Tornin oleskeluhuoneeseen ja törmäsivät siellä velhonshakkia pelaaviin Joshuaan ja Marviniin.
    -Mitä te täällä tähän aikaan teette? Prudence kysyi.
    -Me pelataan, Joshua sanoi viattomana.
    -Niin näkyy. Näittekö Ebonya? Prudence tivasi edelleen.
    -Joo, sil oli feissis iha outo ilme, mut ehkä se ei oo Ebonylle mitään uutta, Joshua sanoi.
    -Tulkaa mukaan, Sunneva sanoi ja Prudence selosti nopeasti miten Ebony oli lähtenyt ja miten tytöt epäilivät jutussa olevan jotakin outoa.
Pojat jättivät pelinsä kesken ja nelikko ryntäsi käytäville, mutta Ebonya ei näkynyt missään.
    -Hei! Hss…, Marvin sihahti äkkiä ja muut vaikenivat ällistyneinä. Käskeminen ei ollut Marvinin tapaista.
    -Kavioiden kopsetta, Marvin analysoi.
    -Tuolta, Sunneva sanoi hetken kuunneltuaan ja osoitti alhaalla näkyvään käytävään.
Jälleen nuoret saivat jalat alleen ja he juoksivat hiljaa sinne mistä ääni oli kuulunut. Äkkiä he kaikki pysähtyivät ällistyneinä. He näkivät Ebonyn. Ja hän piteli talutusnuorassa yksisarvista jolla oli kultainen sarvi.
    -Mennään Friznogin luo, Marvin sanoi järkyttyneenä.
    -Höpöhöpö! Sunneva sanoi. –Seurataan Ebonya ja katsotaan mitä tapahtuu.
Ebony eteni tytöille tuttua reittiä käytävään, josta Drake oli näyttänyt Sunnevalle salaisen luolan joka johti metsään. Metsään, jonne oppilailla ei oikeastaan ollut kulkulupaa.

Prudence, Sunneva, Joshua ja Marvnin seurasivat Ebonya pienen matkan päässä, tyttö ei näyttänyt huomaavan mitään vaikka Marvnin kompasteli aina välillä ja muut huusivat häneelle hiljaa.
Ebony vain kuljetti yksisarvista mukanaan eikä kääntynyt edes katsomaan takseen. Lopulta Ebony tuli luolan toiselle suulle ja puikahti ulos yksisarvinen mukanaan.
    -No seurataaks me eteenpäin vai mennääks Friznogin kans jubaileen? Joshua kyseli epävarmana ja oli ihan valmis kääntymään takaisin.
    -Seurataan nyt homma loppuun kun tännre asti tultiin, Prudence sanoi ja kaikki katsoivat häneen ihmeissään.
    -Mitä…? Ei Sunneva ole aina ainoa joka saa hulluja päähänpistoja, Prudence virnisti ja jatkoi matkaa eteenpäin.
    -Seuraako joku meitä? Ihan kuin kuulisin enemmänkin kenkien kopsetta kuin vain meidän? Marvin ihmetteli ja kääntyi katsomaan taakseen.
    -Höpö höpö Marvin, kuka meitä nyt seuraisi? Professroi Peto? Sunneva naurahti ja pujahti Prudencen perään. Marvin ja Joshua kohauttivat olkapäitään ja lähtivät tyttöjen perään.
    -Katsokaa, tuolla. Ebony vie yksisarvisia kannon ohi. Yritetään tällä kertaa pysyä piilossa, emme välttämättä ole enää yhtä onnekkaita kuin luolassa, Prudence sanoi ja katsoi Marviniin.
    -En minä voinut sille mitään minä vain…
    -Hei eikös tuo ole se sama luola missä olimme aikaisemmin? Marvin huuhdati Ebonyn kadottua jälleen pimeään aukkoon.
    -Kyllä, se se on, Sunneva huoahti ja kaikki neljä kurkistivat sisälle luolaan.
    -Hei kuuletteko? Prudence kuiskasi. –Joku puhuu, eikä se ole todellakaan Ebony…
    -Minä en kuule… Ai niinpäs, onkin kuulostaa ihan…, Sunneva aloitti.
    -MIRACLE MAGIANA!?! Kaikki kuiskasivat yhtäaikaa ja menivät hieman pidemmälle luolaan kuullakseen mitä Miracle Maginana teki luolassa keskellä yötä Ebonyn kanssa.
    -…No niin, typerä tyttö, olet nyt tehnyt kaiken mitä haluankin… En voi päästää sinua enää takaisin, saattaisit vaikka laverrella, kuului Miraclen uhkaava ääni ja Ebonyn lohduton nyyhkytys.
    -…Ole niin kiltti ja päästä minut, en kerro kellekkään…, Ebony nyyhkytti ja Miracle alkoi nauraa.
    -…Olen pahoillani, mutta se ei nyt käy, Miracle naurahti ja kuului vain Ebonyn kirkaisu eikä mitään enää sen jälkeen.
    -Mitä ihmettä Miracle teki Ebonylle? Sunneva kuiskasi Prudencelle, joka kuunteli kauhuissan Miraclen naurua.
    -HEI SINÄ SIELLÄ! MITÄ SINÄ TEET? Kuului edestäpäin ja Miracle Maginana syöksyi nelikon eteen.
    -Vai niin, lisää nuuskijoita, Miracle snaoi ja osoitti kaikkia sauvallaan.
    -Mitä sinä teit Ebonylle? Sunneva huudahti vihaisena.
    -Ai sille typerälle blondille? No hän kuoli, Miracle naurahti.
    -Me luulimme aina että olit mukava, Marvin sanoi loukkaantuneena.
    -Voi sinua typerää pikku porsasta! Ei kukaan ole mukava ilman takaa-ajatuksia, Miracle naurahti ja tarttui Sunnevaa kaulasta.
    -No niin, nyt kaikki ulos luolasta, en halua vahigoittaa yksisarvisiani, Miracle nauroi kylmää nauruaan ja kaikki tottelivat sillä nainen piteli taikasauvaansa Sunnevan ohimolla.
Kaikki kävelivät ulos hitaasti ja Prudencen mulkoili vihaisesti Miracleen joka piteli Sunnevaa kiinni kädellään.
    -No niin "lapset", olen jälleen pahoillani mutta en keksi muuta keinoa kuin eliminoida teidät kaikki. Toisaalta, tuskinpa maailma teitä tule erikoisemmin kaipaamaan, Miracle nauroi ja osoitti sauvallaan Marvinia.
    -Kangistumis tyystilys, hän huudahti mutta juuri silloin Sunneva tarrttui naisen käteen ja puri sitä.
Taika ei osunut Marviniin, eikä kenelläkään ollut aikaa katsoa mihin se oikeastaan osui, kukaan heistä ei kuitenkaan ollut vaarassa.
    -Sinä typerä tyttö! Miracle huusi ja heitti Sunnevan maahan osoittaen tätä sauvallaan.
    -Kidutu! Hän huusi mutta juuri silloin Joshua oli ottanut oman sauvansa ja huusi oman loitsunsa samaan aikaan.
    -Kuoleos kaatumos.
Loitsut osuivat toisiinsa ja kimposivat vääriin suuntiin. Marvin seisoi kauhuissaan ja yritti kaivaa taikasauvaansa esiin. Prudenceella oli sauva esissä ja hän osoitti Joshuan kanssa Miracle Maginanaa.
    -Te typerykset. Minä voitan teidät mennen tullen! Miracle huudahti ja potkaisi edessään makaavaa Sunnevaa.
    -En olisi siitä niin varma! Prudence huusi ja osoitti sauvallaan naista. -Lentäös mätkähtäös!
Miracle lennähti ilmaan ja mätkähti maahan voihikien. Mutta missään vaiheessa hän ei ollut päästänyt sauvaansa irti. Miracle osoitti sauvallaan Prudencea mutta Joshua astui tytön eteen. Tytöt näkivät vain kuinka valkoista utua tuli Miraclen sauvasta ja se osui Joshuaan. Joshua lensi mutaman metsin taaskepäin ja osui puuhun.
    -JOSH! Prudence huudahti ja juoksi pojan viereen. –Josh, oletko kunnossa?
Poika vain nyökäytti päätään. Häneltä tuli verta suusta ja hän nyki hetken aikaa kunnes sulki silmänsä.
    -JOSHUA!! ET SAA KUOLLA! Prudence huusi ja ravisteli poikaa Miraclen nauraessa.
    -Oon ihan ok. Jeesi Sunnevaa, Joshua sanoi avattuaan silmänsä vaivalloisesti.
Prudence tunsi yhtäkkiä nousevansa ilmaan maasta. Hän kääntyi ja näki Miraclen mumisevan taikasauva kädessään ja tuijottavan suoraan Prudenceen.
    -Sunneva! Riko Miraclen keskittyminen! Prudence huusi ja apua tuli yllättävältä taholta.
Marvin ampaisi päin Miraclea ja osoitti vapisevalla sauvallaan.
    -Mykkyös myllerrys...
Miracle kirkaisi ja hänen suunsa painui kiinni eikä hän voinut sanoa mitään. Marvin lennähti samassa taaksepäin, pää retkähtäen ja osui puuhun tippuen muutaman metrin alas puiden oksien hidastaessa hänen vauhtiaan. Sunneva piteli kipeää kylkeään ja yritti tavoittaa sauvaansa joka oli hänestä pienen matkan päässä. Prudence tippui maahan ja inahti osuessaan kovaan maahan pikkukivien päälle. Tyttö kuitenkin nousi ylös ja hoippui kohti Miraclea, joka oli saanut jälleen puhekykynsä takaisin.
    -Nyt sinä kuolet, Miracle sanoi melkein rauhallisesti. –Tiesitkö että olin äitisi ystävä? Hän minulle kertoikin yksisarvisen kultaisesta sarvesta jolla voi saavuttaa kuolemattomuuden.
    -Sekö tässä on takana? Tapat porukkaa jottei sinun itsesi tarvitse kuolla? Prudence kysyi.
    -Tottakai. Kun olen kuolematon, ei edes lordi Voldemort mahda minulle mitään ja minusta tulee koko maailman pelätyin ja hirvittävin noita!! Miracle huusi innoissaan.
    -Ei ikinä jos se minusta on kiinni! Prudence karjaisi ja mätkäisi nyrkillään Miraclea suoraan naamaan.
    -Todella yllättävää, Miracle naurahti pidellessään vertavuotavaa nenäänsä. -Mutta minä keksin jotain parempaa! KIDUTU! Miracle huusi ja pian ilmassa kajahtelivat Prudencen kauhun huudot.
Hän ei ollut koskaan kokenut mitään niin hirvittävää kipua, kirjeveitsen osuminen olkapäähän oli pientä tähän verrattuna eikä tyttö pystynyt muuta kuin kirkuamaan ja heittelehtimään ilmassa. Sunneva katsoi kauhuissaan nytkivää ja karjuvaa Prudencea. Hän huomasi ison kiven murikan lähellään ja tarttui siihen. Sunneva nousi ylös ja täräytti kivellä nauravaa Miraclea takaraivoon.
    -Älä koskaan jätä haavoittunutta vihollista eloon! Sunneva huusi Miraclelle ja Prudence tipahti maahan.
    -Samaa voisin sanoa sinulle! Miracle huusi, kääntyi ympäri ja potkaisi Sunnevaa, joka kieri aivan taikasauvansa viereen.
Miracle Magiana tuli tyttöä kohti ja Sunneva yritti päästä kauemmas hullusta naisesta. Hän tunsi jotain kädessään ja huomasi katsovansa taikasauvaansa. Tyttö tarttui sauvaansa ja puristi sitä rystyset valkoisina. Ennen kuin Sunneva huomasikaan, oli hän kohottanut oman taikasauvansa Miraclen rynnätessä tytön päälle. Sunneva sulki silmänsä ja avasi ne vasta kuultuaan Miraclen hämmästyneen äänen.
    -Mitä? Nainen sanoi ja hoippui taaksepäin pidellen sauvaa joka törrötti hänen rinnassaan.
    -Taisin aliarvioida teidät… Mutta ei se mitään, teille kyllä kostetaan tämä, odottakaa vain, Miracle sanoi kaatui maahan ja ärähti kivusta.
Sunneva meni lähemmäs naista jonka hengitys alkoi pihistä ja tuska näkyi hänen kasvoissaan.
    -Sa… sanokaa… Mortalille että minä… minä pidin hänestä… Jos olisimme tavanneet toisessa ajassa… Kuka tietää, Miracle huokaisi ja lakkasi hengittämästä.
Sunneva lähestyi naista ja sulki tämän ammottavat silmät.
    -Hyvästi, Miracle Magiana, Sunneva huokaisi ja riensi katsomaan ystäviään. Joshua hoipui häntä vastaan pidellen vatsaansa. Marvin konttasi etsien taikasauvaansa, mutta Prudence vain makasi silmät auki punaisten hiusten ympäröidessä hänen kalpeat kauhuun vääntyneet kasvonsa.
    -Prue? Sunneva henkäisi ja kosketti ystävänsä kättä joka oli aivan kylmä.
    -Ei se vaan oo…, Joshua kysyi ja kumartui Pruen ylle.
    -Kyllä minusta tuntuu että…, Sunneva sanoi ja kyyneleet kastelivat hänen poskensa.
    -Voi ei, Joshua sanoi ja pyyhki silmiään hihallaan.
Marvinkin pääsi konttaamaan muiden luokse ja he jäivät kaikki istumaan hetkeksi Prudencen ympärille.

    -Hei… Mitä tapahtui…? Prudence huokaisi yhtäkkiä ja nousi istumaan kavahtaen kivusta.
    -PRUE! Sunneva huusi ja kapsahti Prudencen kaulaan. –Jos et olisi melkein kuollut niin tappaisin sinut omin käsin, Sunneva huusi Prudencelle.
    -Ai anteeksi, mutta en vain yksinkertaisesti saanut itseäni ylös maasta. Se kidutusloitsu on aika… No, se vie ajatuksen aika hyvin muualle kuin missä niiden pitäisi olla, Prudence sanoi ja jätti kertomatta kuinka hirvittävä kipu oli ollut.
    -Tota noin… Ebony varmaan pitäisi viedä koululle…, Joshua mutisi ja kaikki neljä nousivat ylös, Prudence edelleen hieman hoippuen.
    -Ihan totta, Marvin huokaisi. –Me voimme mennä Joshuan kanssa hakemaan Ebony, jääkää te tänne siksi aikaa, Marvin sanoi katsoen huolissaan Prudenceen joka istahti maahan pidellen päätään.
    -Selvä, tulkaa sitten äkkiä, Sunneva kirahti.
Marvin ja Joshua menivät luolalle ja katosivat sen sisään. Prudence nousi ylös ja alkoi jaloitella. Hän ei ollut kovin hyvässä kunnossa, ihme jos pystyssä pysyi, koko paikka pyöri ja häntä oksetti. Yhtäkkiä tyttö kaatua muksahti maahan.
    -Hei mitä kävi? Sunnvea huudahti ja riensi Prudencen luokse joka makasi jonkin päällä.
    -Minä makaan jonkun päällä, Prudence sanoi kauhuissaan ja alkoi kosketella maata.
    -Tässä on viitta, Sunneva snaoi ja nosti viittaa ylöspäin.-Ups… Sunneva sai sanottua ja katsoi kauhuissaan Prudencea.
    -Tuota, en ole varma pitäsiskö…, Sunneva sanoi, mutta Prudence oli jo vetänyt viitan pois.
    -WOLFY! Tytön huulilta pääsi parahdus hänen katsoessa maassa makaavaa liikkumatonta ruumista.
    -Wolfy… Ei näin, ei näin…, Prudence nyyhkytti ja tarttui Wolfyn kasvoihin. –Idiootti! Mitä hittoa se teki täällä!? Prudence huusi.
    -Voi ei… Jos Wolfy on tässä niin silloin…, Sunneva huokaisi ja alkoi repiä viittaa enemmän pois. -Niin silloin… DRAKE? Sunneva huudahti ja kaatui polvilleen pojan viereen. –Voi ei, tyttö ei osannut sanoa muuta vaan tuijotti maassa Wolfyn vieressä makaavaa Drakea.
    -Mitä hittoo te oikeen ulvotte? Joshua huudahti kantaessaan Ebonyn hervotonta ruumista.
    -Drake ja Wolfy, he seurasivat meitä ja… He ovat kuolleet, Prudence sanoi kyyneleet silmissään.
    -Okei ja te kutsutte itteenne tosiaan noidiks, Joshua huokaisi sillä hän oli heti huomannut mitä pojille oli käynyt.
    -Heidät on vain kangistettu, Marvin hymyili. -Se hoituu helposti, Marvin naurahti mutta kun kaikkien katseet osuivat Ebonyn kalpeisiin kasvoihin ja avonaiseen suuhun ei kukaan tuntenut enää halua nauraa. Jossain vaiheessa Prudencen maailma alkoi pyöriä ja hän tarttui Joshuan käteen.
    -Ei kai vaan pyörrytä? Joshua kysyi ja auttoi Prudencea pysymään pystyssä
    -Ei tässä mitään hätää ole…, Prudence hymähti.
    -No se voi johtua siitä et sun olkapäästä vuotaa verta, Joshua sanoi huolestunaana.
    -Ai vuotaa vai…? No ei voi mitään. Miten me aiomme saada nuo kaksi jäykistynyttä pilipaliukkoa ja Ebony takaisin koululle. Mitä me selitäme Ebonyn äidille ja isälle…? Prudence yhtäkkiä tajusi.
-En usko et me joudutaan selitteleen mitään, kyl Friznog varmaan tekee ne meidän puolesta, Joshua huokaisi ja heilautti sauvaansa. Samassa Wolfy, Drake ja Ebony nousivat ilmaan.
-Ilmapaarit, Joshua snaoi väsyneesti ja lähti nelikko lähti masentuneina kuljettamaan muita koulua kohti.

Nelikko oli päässyt koulun pihalle kun heitä vastaan juoksivat Priz Friznog, matami Hentovalkoinen, Kustaa Mikälie ja won Gaamea.
    -Voi että näimme jo pitkältä että te tulette, mitä oikein on tapahtunut? Matami Hentovalkoinen huudahti kauhuissaan.
    -Me… Wolfy ja Drake pitää saada sairaalasiipeen ja… Ebonya tuskin voi enää auttaa, Prudence sanoi matamille joka riensi heti katsomaan tyttöä jonka ruumis roikkui ilmassa.
    -Voi sentään, pikku Ebony parka, matami huokaisi ja won Gaamea muuttui aivan valkoiseksi kasvoiltaan.
    -Saanen kysyä mitä ihmettä te olette tehneet metsikössä keskellä yötä!? Won Gaamea huusi ja lähti viemään nelikkoa sairaalasiipeen.
    -Tuota me näimme kuinka Ebony vei yksisarvista ulos koulusta ja…, Sunneva selosti tarinan sen koko karmeudessa ja won Gaamea katseli surullisena Ebonya.
    -Meidän täytyy kutsua Ebonyn vanhemmat tänne heti huomiseksi, mutta te! Te menette sairaalasiipeen täksi yöksi! Won Gaamea huudahti huomatessaan Prudencen olkapään.
Nelikko asteli turhautuneina sairaalasiipeen jonne matami oli jo vienyt Wolfyn ja Draken. Matami Hentovalkoinen juoksenteli ympäri huonetta ja hoiteli kaikkien ruhjeita ja haavoja.
    -No niin, Prudence, otapa tämä liemi, se nukuttaa sinut joksikin aikaa, kaipaat unta ja minun pitää hoitaa sinun kätesi kerralla kuntoon ja se on aika kivuliasta, joten luulen että on parasta että nukut sen aikaa, matami Hentovalkoinen hymyili ja antoi liemen Prudencelle.
Sunneva katseli sängystään Prudencea, joka nukahti heti kun liemi kosketti hänen huuliaan.
    -Prudencella ei ole mitään hätää, hän on jalkeilla jo muutamassa päivässä, Hentovalkoinen lirkutteli. -Ai niin ja tietysti Wolfy ja Drake tulevat ihan kuntoon myös.

    -Huomenta neiti McCallum. Prudence avasi silmänsä ja näki edessään hymhyilevän Priz Friznogin. -Sinulla ja neiti Sudenvarjoilla joka myös odottaa näkevänsä sinut, on ollutkin aika vauhdikas vuosi.
    -No niin taisi olla. Prudence naurahti.
    -Haluasin vian tietää että miten ihmeessä te kaksi saitte selville yksisarvisten katoamisesta. Friznog kysyi tytöltä. Prudence keroti Friznogille koko jutun alusta alkaen.
-Kerroit ihan saman tarinan kuin Sunnevakin. No, olemme tyytyväisiä että juttu päättyi, Friznog naurahti ja aikoi lähteä.
-Rehtori Friznog?
-Niin Prudence?
-Miracle sanoi että hän tunsi minun äitini, Prudence henkäisi.
-Aivan… No voisin kertoa sinulle nyt kaiken, mutta ehkä odotan ensi vuoteen asti. Pidä hyvä kesäloma äläkä ajattele näitä asioita, rehtori hymyili ja lähti.
Prudence jäi ihmettelemään näitä sanoja.
Sunneva ryntäsi huoneeseen heti Friznogin lähdettyä ja halasi ystäväänsä.
-No niin, kokeet alakavat huomenna. Menetit pimeyden voimilta suojautumisen kokeen mutta professori Peto on todella avomielinen ja antaa sinnun tehdä sen myöhemmin. Sinulla on sitten huomenna ensimmäinen koe, oletko vlamis? Sunneva naurahti.
-No enköhän. Miten Wolfy ja Drake voivat?
-He ovat ihan kunnossa. Samanlaisia pilipalipoikia kuin aina ennekin, Sunneva tokaisi ja lähti sitten jättäen Prudencen vielä joksikin aikaa sairaalasiipeen.

Koulut loppuivat pain ja Sunneva, Prudence, Marvin, Johsua, Wolfy ja Drake hyvästelivät toisensa päästyään ulos lentoaluksesta joka vei heidät Lontooseen.
    -No niin. Tehän tuutte sit kesälomal käymään meidän posses, eiks je? Joshua riemuitsi.
    -Tottakai tullaan.
Prudence ja Sunneva myöntelivät, suutelivat Wolfya ja Drakea ja juoksivat taksiin, joka odotti heitä vieden tytöt Heathrown lentokentälle. Kentällä heitä vastassa oli rouva Vuolasvirta, joka sai vain kalsean katee n tyttäreltään tämän astuessa lentokoneeseen lähtiessään takasin kotiin, Suomeen.

LOPPU

TULISOIHTU

Nelikko käveli omiin torneihinsa. Prudence oli taivaissa ja mikään ei olisi enää voinut pilata hänen päiväänsä.
    -Hei, me unohdimme sen kirjan… Wolfy huomasi ja katsoi kauhuissaan Drakeen.
    -Voi ei… Toisaalta, Mortal Peto on jo sen lukenut että onko siinä mitään niin hirveää, Drake päätteli.
    -No jos vaikka professori Peto on sattumoisin juoruakka ja antaa kaikkien opettajien huoneessa lukea tuon nimenomaisen kirjan, Wolfy murahti.
    -Enpä usko että Peto tekisi sellaista, Prudence huomautti.
    -Ei vai…? Muistatko, Drake, viime vuonna kun erehdyimme vahingossa katsomaan toistemme papereita pimeydeydeltä suojautumisen kokeessa. Hän kertoi asiasta koko koululle ja sen takia me käymme kurssia uudestaan, Wolfy murisi vihaisena muistellessaan edellisvuoden tapahtumia.
    -Totta, siitä tiesi koko koulu jo seuraavana päivänä.
    -Mutta entäs jos Mortal ei anna meille sitä kirjaa takaisin? Prudence kysyi.
    -No onhan hänen pakko… Onhan se sentään minun kirjani, Sunneva sanoi.
    -Ei muuten ole, Drake naurahti.
    -Mitä ei ole? Sunneva kysyi ihmiessään.
    -No sinun kirjasi, vaan minun.
    -Hei älkää taas aloittako… Kuka hakee sen kirjan? Wolfy huokaisi kyllästyneenä.
    -Minä ehdotan että Prue hakee sen, Sunneva sanoi ja vilkaisi Prudenceen.
    -Miksi ihmessä minä? Prudence yritti Sunnevan törkkiessä häntä takasin Pedon luokkkaa kohti.
    -Mieti sitä, neiti liian suuri kaula-aukko, Sunneva kivahti ja lähti kävelemään Draken kanssa kohti torneja.
    -Aina minä joudun tekemään kaiken ikävän, Prudence huokaisi ja lähti kävelemään kohti Pedon luokkaa.
    -No etkö sinä muka aio tulla mukaani? Prudence kysyi Wolfylta joka jäi seisomaan paikoilleen.
    -No tuota… Mene sinä vain, minua hieman pelottaa professori Pedon reaktio, jos hän vaikka antaa sinulle jälki-istuntoa niin en halua olla mukana siinä, Wolfy virnisti ja nojasi samalla seinään.
    -Jengipetturi, Prudence huokasi ja lähti kävelemään nurkan takana olevaan luokkaan.
    -Minä odotan sinua alakerrassa, Wolfy huusi ja päätti häipyä äkkiä ettei professroi Peto vain huomaisi häntä.

Heti Wolfyn kadottua, Prudencea alkoi pelottaa. Hän pälyili ympärilleen kuin säikähtänyt eläin ja tajusi ettei saanut liikuttua mihinkään. Hän oli paniikissa. Hän aikoi huuta Wolfya, mutta ei saanut ääntäkään kurkustaan. Prudence tunsi, että jokin oli pahasti pielessä. Tuskin hän oli saanut edes ajatustaan loppuun kun vahvat käsivarret kietoutuivat tytön ympärille. Prudence huomasi heti etteivät ne olleet Wolfyn tutut ja turvalliset käsivarret, vaan ihan jotakin muuta.
    -Minuako etsit? Käheä ääni kysyi aivan Prudencen korvan juuresta.
Se oli Aragas. Prudencen pelon aiheuttaja ja pahin painajainen.
    -Sinua kaikkein vähiten! Prudence tiuskaisi ja yritti riistäytyä pojan tiukasta otteesta.
    -Kai Sunneva piti pikku yllätyksestäni? Aragas kysyi ja näykkäisi Prudencea korvanlehdestä.
Prudence ei vaivautunut vastaamaan siihen, vaan puraisi Aragasta käsivarresta. Poika älähti ja irroitti otteensa Prudencesta. Tyttö otti heti jalat alleen, mutta Aragas oli nopeampi ja paiskasi Prudencen seinää vasten.
    -Älähän karkaa mihinkään, Aragas sanoi matalalla äänellään ja suuteli Prudencea.
Prudence tunsi pakokauhun kasvavan sisällään kun Aragaksen käsi etsiytyi Prudencen reidelle ja hivuttautui hitaasti ylemmäs.
    -Lopeta…, Prudence pyysi, mutta Aragas vain nauroi ja suuteli tyttöä uudestaan.
    -Alan ymmärtää miksi se itserakas miehen irvikuva pitää sinusta, Aragas mutisi ja nosti kätensä Prudencen poskelle. –Mutta sitä en ymmärrä että mitä sinä näet siinä oliossa…
Prudence nojautui seinää vasten ja toivoi hartaasti että se antaisi periksi. Seinä ei vastannut hänen pyyntöönsä eikä Prudence mahtanut mitään Aragaksen kovakouraisille hyväilyille.
    -HERRA CORNWALL!!
Ääni läjähti ilmassa kuin piiskan sivallus ja Aragaksen liike pysähtyi siihen paikkaan. Poika kalpeni ja Prudence olisi voinut itkeä ilosta kun näki erittäin vihaisen ja raivostuneen Wilpuri won Gaamean kasvot.
    -Me lähdemme nyt heti rehtori Friznogin luo ja teidät tullaan erottamaan, herra Cornwall, won Gaamea raivosi ja tarttui Aragasta, tiukan äitihahmon lailla, tiukasti korvasta ja lähti retuuttamaan tätä kohti Priz Friznogin työhuonetta Prudencen seurattua heitä vapisevin jaloin.
Wilpuri won Gaamea melkein heitti Aragaksen Friznogin huoneeseen ja vetäisi pelokkaan Prudencen mukaansa.
    -Tämä… Tämä… En edes keksi mitään tarpeeksi inhottavaa sanottavaa tästä oppilaasta, Wilpuri won Gaamea meuhkasi Friznogille, joka otti äkkiä piippunsa suustaan ja tuijotti suu auki won Gaamean räyhäämistä.
    -No mutta Wilpuri, mikäs nyt on hätänä? Friznog kysyi vaikka osasi jo arvata sen Prudencen pelästyneistä ja Aragaksen julmistuneista kasvoista.
    -Tuo, kävi minun oppilaani kimppuun, tuo Kalman Kehdon kuvatus! Wilpuri won Gaamea huusi kurkku suorana ja olisi käynyt Aragakseen käsiksi ellei Friznog olisi tullut heidän väliinsä.
    -Ilmeisesti Aragas ei siis ole totellut ehtojaan. No kutsun professori Pedon tänne, Friznog sanoi ja melkein samassa Peto oli rehtorin huoneen oven takana koputamassa.
Friznog avasi oven.
    -Hei Mortal, se oli nopeaa toimintaa, Friznog sanoi vakavana.
    -Miten niin? Minulla oli asiaa vain tästä, Mortal sanoi ja näytti Hillitse himosi, hallitse halusi -kirjaa Friznogille.
    -Aivan, aivan, meillä on nyt ikävä kyllä hieman muitakin asioita täällä, Friznog sanoi ja Mortal huomasi Prudencen jota Wilpuri won Gaamea piti käsivarsiensa suojissa ja Aragaksen joka tuijotti raivoissaan Prudenceen ja won Gaameaan.
    -Professori Peto, se ei ollut minun syyni. Tuo noita yllytti minua! Aragas sanoi Pedolle.
Mortal Peto ei kuitenkaan välitänyt pojan selityksistä.
    -No mitäs nyt oikein on sitten taas tapahtunut? Peto huokaisi ja istuutui Friznogia vastapäätä.
    -Tuo sinun oppilaasi, joka muuten oli sinun vastuullasi, kävi jälleen minun tyttöni kimppuun! Won Gaamea räyhäsi ja heristi sormeaan Mortalin edessä.
    -Rauhoitu Wilpuri, ihan kuin minä tässä olisin syyllinen, Mortal sanoi vihaisena ja katsahti Friznogiin, jonka parta lillui kultakalamaljassa. -Öh Priz, tuota, partasi on kalamaljassa, Mortal sanoi hieman hiljaisemmin.
    -Kappas keppanaa! On se hyvä että ympärilläni on nuoria ihmisiä, jotka huomaavat asioita, joita en itse tajua edes ajatella, Friznog hymyili ja otti partansa maljasta pois. -No niin. Eikös se sopimus ollut että jos jotain tämän tyylistä vielä tapahtuu niin Aragas erotetaan? Priz Friznog sanoi ja katsoi kysyvästi Mortaliin.
    -Niinhän se puhe oli. Mutta haluaisin tietää mitä Aragas oikeastaan on tehnyt?
    -Hän käpälöi Prudencea! Wilpuri huudahti.
    -Vai niin… Onko varmaa ettei neiti McCallum ollut suostuvainen tähän, en yhtään ihmettelisi jos…
    -Aragas hakkasi Sunnevan, Prudence kuuli itsensä sanovan ja kaikkien katseet kääntyivät tyttöön.
    -Hän valehtelee! Aragas huudahti.
    -Niin sinä sanoit viimeksikin, won Gaamea tiuskaisi.
    -Ehkä tämä sotku saadaan selvitettyä sillä että kutsumme Sunnevan tänne, Priz Friznog sanoi rauhoittelevasti. –Oliko muita näkijöitä kuin sinä, Prudence?
    -Joshua, Prudence sanoi. –Joshua Grager. Enkä edes uskalla ajatella mitä olisi tapahtunut ellei Joshua olisi tullut siihen väliin. Veimme Sunnevan sitten matami Hentovalkoisen luo ja…
    -Riittää, won Gaamea kuiskutti. –Kerro kaikki sitten kun Sunneva ja Joshua saapuvat tänne.
    -Mortal? Priz Friznog sanoi ja katsoi Mortalia toiveikkaasti.
    -Hyvä on, Mortal Peto huokaisi alistuneena. –Minä haen heidät tänne.
Koska professori peto oli nopea veikkonen, ei kulunut kauaakaan kun Sunneva ja Joshua saapuivat rehtori Friznogin työhuoneeseen Mortal Peto vanavedessään.
    -Ja te pysytte siellä! Mortal Peto ärähti oven suussa ja paiskasi oven kiinni.
    -Kappas keppanaa, rehtori Friznog sanoi. –Nyt olemme kaikki koolla. Kerrohan, Sunneva, pahoinpitelikö Aragas sinut? Mitä tapahtui?
Sunneva alkoi kertoa ääni ensin täristen, mutta mitä pidemmälle hän tarinassaan pääsi sitä varmemmaksi hänen kerrontansa tuli. Hän kertoi Prudencen peloista, kirjeen viemisestä pöllölään, Aragaksen hyökkäyksestä ja kuin Joshua sitten pelasti hänet. Prudence ja Joshua täydensivät tytön kertomusta vuorotellen.
    -Asia alkaakin olla selvä, hajamielinen rehtori sanoi ja katsoi Aragasta miltei säälivän oloisesti. –Tässä ei liene mitään epäselvää?
Professorit won Gaamea ja Peto pudistelivat vaisuina päätään.
    -Sinut on erotettu, Aragas Cornwall, Tulisoihdun noita- ja velho Aikatemiasta erittäin sopimattoman käytöksen vuoksi, Priz Friznog sanoi harvinaisen virallisella äänensävyllä.

Seuraavat hetket Sunneva näki kuin hidastettuna vaikka todellisuudessa kaikki kävi hyvin nopeasti. Aragaksen silmissä paloi silkka viha ja hän otti terävän kirjeveitsen rehtorin pöydältä. Poika huusi jotakin Prudencelle ja iski veitsensä suoraan tämän olkapäähän. Kuului ilkeä rusahdus ja Prudencen kirkaisu. Ne kaksi ääntä eivät häipyneet Sunnevan mielestä koskaan. Sunneva ryntäsi ystävänsä luo, Mortal Peto tarttui Aragakseen, won Gaamea pyörtyi, Priz Friznog jähmettyi paikalleen, Joshua peitti kasvonsa käsiinsä ja rehtorin huoneen ovi repäistiin auki ja hurjistuneet Wolfy Fontrel ja Drake Malfoy riensivät sisälle. Kaikki oli yhtä sekasotkua.
Prudence makasi maassa verilammikossa ja piteli suu irveessä olkapäätään jossa kirjeveitsi törrötti. Aragas huusi ja karjui kuin leijona Mortal Pedon pidellessä poikaa vahvassa otteessaan. Drake tuijotti sekamelskaa kauhuissaan oven suussa ja rehtori Friznog piteli Wolfya (pienehkön loitsun avulla) ettei tämä päässyt Aragaksen kimppuun. Joshua oli polvillaan Prudencen vieressä ja won Gaamea alkoi näytää heräilyn merkkejä. Sunneva piteli kiinni Prudencen tärisevästä kädestä jolla tyttö itse piti kirjeveistä kiinni. Aragas ja Wolfy latelivat toisilleen toinen toistaan hirvittävämpiä haukkumasanoja ja Friznog alkoi väsyä pidellessään Wolfya, joka oli jo muutaman kerran yrittänyt huitaista rehtori Friznogia.
    -Nyt loppui! Mortal Peto huusi ja heitti Aragaksen lähimmälle sohvalle ja langetti tähän jähmetysloitsun. Seuraavaksi Wolfy makasi maassa kädet sidottuina loitsulla.
    -Voi ei…, won Gaamea höpötti ja yritti tehdä jotain muttei onnstunut tekemään muuta kuin kävelemään Prudencen edessä.
    -Kävikö pahastikin? Professori Peto kysyi Prudencelta ja kumartui tämän puoleen.
Tytön kivun kyyneleet kertoivat aivan muuta mitä Prudence sanoi.
    -Minä olen ihan kunnossa, mutta kirjeveitsi taitaa olla pilalla, tyttö sanoi ja piteli veistä edelleen vapisevin käsin Sunnevan yrittäessä tyrehdyttää verenvuotoa.
    -No niin, nyt sitten vain matami Hentovalkoinen tänne… Professori Peto voisit…
    -Hyvä on, hyvä on, juoksuttakaa vain minua! Professori Peto huudahti vihaisena ja lähti hakemaan matami Hentovalkoista.
    -Päästäkää minut heti irti! Wolfy karjui ja yritti saada käsiään irtoamaan toisistaan.
    -Sinä, nuori mies, pysyt siinä nin kauan kuin Aragas on tässä huoneessa, won Gaamea huudahti Wolfylle.
Hän vilkasi murhaavasti myös Drakeen sen näköisenä, että jos poika liikahtaisikin väärään suuntaan hän saisi tuntea won Gaamean vihat niskassaan. Joten Drake päätti vain seisoa ovensuussa ja katsella sekamelskaa.
    -Prudence, sattuuko kovin pahasti? Pitäisikö veitsi ottaa pois? Sunneva kysyi Friznogilta, joka oli nyt myös polvistuneena Prudencen edessä.
    -Annetaan matami Hentovalkoisen päättää siitä, Friznog vastasi.
Prudence piteli veistä kädellään ja katsoi sitten haavaan. Veitsi törrötti sinä ilkeästi ja tytölle tuli paniikki siitä että hänen olkapäässään oli vieras esine. Prudence tarttui veitseen ja vetäisi sen pois huutaen samalla kivusta. Sunneva huomasi Prudencen typeryyden ja painoi kätensä haavalle josta suihkusi verta.
    -Sinun ei olisi pitänyt ottaa sitä vielä pois! Sunneva parahti veren valuessa hänen sormiensa välistä. Joshua ryntäsi ovelle matami Hentovalkoisen saavuttua.
    -Prudencea puukotettiin ja hänestä vuotaa verta, Joshua huusi matamille joka juoksi kokoonsa nähden vikkelästi Prudencen luokse joka oli pyörtymäisillään kivusta.
    -No niin, kultaseni, ei mitään hätää, nyt mennään sairaalasiipeen ja paikataan ikävä haava pois, matami kuiskaili tytölle kuin pikku lapselle.
Friznog, won Gaamea, Sunneva, Joshua ja Drake lähtivät matami Hentovalkoisen ja Prudencen, joka edelleen piteli kirjeveistä kädessään, perään sairaalasiipeen. Professori Peto jäi yksin Wolfyn ja Aragaksen kanssa, hän kiitti onneaan että hänellä oli taikassauva koko ajan kädesään sillä kaksi vihaista poikaa oli vaarallinen yhdistelmä.

Prudence makasi vuoteellaan sairaalasiivessä ja mietti vuorokauden aikaa. Hän oli mitä ilmeisemmin vajonnut tajuttomuuteen jossakin vaiheessa ja näin ollen ajantaju oli kadonnut tyystin. Hänen olkapäätänsä särki ja hän antoi kivun kyyneleiden vapaasti valua poskilleen, sillä eihän kukaan ollut näkemässä sitä. Prudence sulki silmänsä ja puri huultaan. Kipu. Tuo tykyttävä kipu ja kireä side kiedottuna hänen olkapäällään olivat kaksi vihatuinta asiaa Prudencen elämässä sillä hetkellä. Hänen huuliltaan kirposi hiljainen valitus ja samassa hän tunsi käden laskeutuvan pehmeästi hänen otsalleen.
    -Shhh…, ääni sanoi hiljaa ja Prudence näki Wolfyn kasvot, jotka paljastuivat näkkymättömyysviitan alta.
Prudence hymyili Wolfylle, mutta ei osannut sanoa hänelle mitään. Poikakin pysyi vaiti ja istahti Prudencen sängyn laidalle ja pyyhki kyyneleet tytön poskilta.
    -Ehdin jo luulla ettet tule ollenkaan, Prudence katkaisi lopulta äänettömyyden. –Näytit vain niin murhanhimoiselta…
    -Professori Peto sai minut lopulta rauhoittumaan, Wolfy sanoi, mutta hänen äänensä oli edelleen hiukan kalsea. –Hän… Ei mitään.
Wolfy ei voinut kertoa Prudencelle, että Peto oli käskenyt hänen huolehtia tytöstä ja jos ei niin tapahtuisi, niin WOLFY joutuisi vastaamaan siitä professori PEDOLLE. Wolfy irvisti itsekseen, sillä se mustasukkaisuuden tunne, minkä Pedon sanat olivat hänelle aiheuttaneet, vaivasivat häntä vieläkin.
    -Et siis tappanut Aragasta? Prudence sanoi, ehkä hieman pettyneenäkin.
    -En. Aragas on nyt hyvin tiukasti vartioudussa kuljetuskärryssä matkalla kohti Tulikanjonin putkaan, enkä halua enempää siitä nilkistä tietääkään, Wolfy sanoi.
Prudence ei kysellyt Wolfylta enempää, sillä mitä ilmeisemmin poika ei halunnut edes ajatella Aragasta. Eikä halunnut ajatella Prudencekaan. Wolfy silitteli varovasti Prudencen paksuja punaisia hiuksia ja varoi tarkoin koskematta tytön kipeään olkapäähän. Wolfy kumartui painamaan suudelman Prudencen otsalle.
    -Pärjäätkö varmasti? Wolfy kysyi ja katsoi huolestuneena kalpeaa Prudencea.
    -Onko minulla vaihtoehtoja? Prudence kysyi hiukan pisteliäästi.
    -Ei, Wolfy sanoi koruttomasti ja suuteli Prudencea suulle hyvin varovasti. –Tulen taas katsomaan sinua.
Sen sanottuaan Wolfy katosi.

Drake ja Sunneva istuivat suuressa salissa ja Sunneva itki vasten pojan olkapäätä.
    -No niin, kaikki on ihan hyvin, ei ole enää mitään hätää, Drake sanoi ja silitteli kärsivällisesti Sunnevan hiuksia.
Joshua ja Marvin irvistelivät keskenään Sunnevaa ja Drakea vastapäätä heidän kaulaillessa.
    -Sinä et tiedä miltä minusta tuntui kun näin Aragaksen ilmeen ja siten hän… Hän…, Sunneva sanoi ja katsoi käsiään, josta hän oli jo pessyt veren pois.
    -No mutta enää ei tarvitse huolehtia Aragaksesta, Drake sanoi, mutta Sunneva ei kuullut pojan sanoja.
Hän vain näki edessään kalpean Prudencen ja veren, joka valui Sunnevan sormien välistä.
    -Mitäköhän ne tekee sille Aragakselle? Joshua mietti hiljaa Marvinin kanssa.
    -Minä en ainakaan halua edes tietää, sulkekoot Azkabaniin loppuelämäkseen, Sunneva kirahti ja nosti päätään huomatessaan oven käyvän.
    -Wolfy, tyttö sanoi jo ennen kuin Wolfy oli kerennyt ottamaan viitan pois päältää.
    -Kukapa muukaan? Wolfy virnisti.
    -No mitä tapahtui? Joko Prue heräsi? Sunneva halusi tietää.
    -Prue voi ihan hyvin, hänellä on vielä kipuja mutta juttelin hänen kanssan hieman, Wolfy sanoi ja istuutui Marvinin viereen suurelle sohvalle.
Marvin meni vaistomaisesti hieman kauemmas sillä hän oli aina hieman pelännyt Wolfya, joka oli melkein kaksi kertaa pientä Marvin raukkaa suurempi.
    -Mitä Prue sanoi? Sunneva halusi tietää.
    -Ei mitään erikoista. Eiköhän hän ole taas jaloillaan jo muutaman päivän päästä, Wolfy naurahti väkinäisesti ja nojautui sohvaan.
    -Täällähän te olettekin, kuului won Gaamea ääni ovelta. –Nyt kaikki nukkumaan, Prudene on herännyt ja hän voi ihan hyvin, won Gaamea sanoi ja ajoi nuoret pois Suuresta Salista. –Älkää unohtako että huomenna on koulupäivä, ihan niinkuin ennenkin.
    -Ja Wolfy…, won Gaamea sanoi madaltaen ääntään. -Ei enää näkymättömyysviitassa seikkailua tänä yönä. Wolfy punastui ja lähti kävelemään muiden perässä.

TULISOIHTU

    -No niin… Tässä sitä nyt ollaan loppuilta Pedon luokassa, ja kenen syy tämä taas olikaan? Sunneva kysyi muilta.
    -Wolfyn, kuului Prudencen ja Draken suusta.
    -On muuten mukava tietää että tulitte Miracle Magianan tunnille niin täynnä intoa ja puhtia, opiskelua ajatellen, Sunneva murahti Drakelle rynnisti Pedon pöydän luokse repäisten kirjan itselleen.
    -Sinä sanoit että professori Peto pesee kalmalaiset PILIPALIPOJAT mennen tullen! Drake huusi ja osoitti kirjaa vihaisena.
    -Mikä siinä Mortalissa teitä oikein iskee? En oikein ymmärrä, Wolfy puuttui tappeluun.
    -No se nyt ei sinulle kuulu yhtään, vähä-älyinen! Sunneva huudahti Wolfylle.
    -Ja SINÄ!! Drake huudahti Pruedncelle joka yriti piilotella Wolfyn selän takana. -OLET KUOLLUT! Drake huudahti ja rynnisti Prudencen luokse kädet valmiina kuristamaan.
    -Hetkonen, hetkonen…, Wolfy naurahti ja tönäisi Draken hieman poispäin. -Minä kuristan ensin, sitten vasta sinä, poika naurahti ja kääntyi uhkaavasti Prudenceen päin.
Draken oli pakko tyytyä siihen ja hän aloittikin Sunnevasta.

    -Niin minun pitikin kysyä sinulta siitä raha ja valta jutusta… Eli jos saat rahaa ja valtaa niin et tarvitse rakkautta vai?
    -No en minä nyt ihan niin sitä tarkoitanut, Drake yritti mutta Sunneva ei hellittänyt.
    -En voi sietää materialistisiä ihmisiä, Sunneva sanoi suuttuneena.
    -Miten sitten siedät itseäsi? Drake huudahti huvittuneena.
    -Minusta tässä ei ole mitään hauskaa, Sunneva kivahti ja kaivoi taikasauvansa kaapunsa sisältä. Hän heilautti sauvaa ja Draken jalat jähmettyivät kokonaan.
    -Hei, päästä minut irti.
    -En varmasti enne kuin olen sanonut sanottavani! Suneva sanoi ja käveli Draken eteen. -Sitten ne sinun kaksi tyttöä yhdella kertaa… Todella ällöttävää Drake.
    -No se nyt on joka pojan unelma, ei siinä ole mitään pahaa, Drake yritti.
    -Ei mitään pahaa? EI MITÄÄN PAHAA! Entäs jos minä sanoisin sinulle että haluaisin niin mielelläni olla yhtäaikaa sinun ja Wolfyn kanssa! Sunneva huusi vihaisena. Jostain kuului Wolfyn huuto.
    -Minä olen ainakin vaikka heti valmis!
    -TURPA KIINNI! SINULTA EI KYSYTTY MUITÄÄN! Sunneva huusi takaisin ja kääntyi taas Drakeen päin.
Poika oli saanut kaivetua oman taikassauvansa ja seisoi nyt omilla jaloillaan. Hän harppasi Sunnevan luokse ennen kuin tyttö ehti ottaa sauvansa esiin.
    -Älä yritäkään! Drake sanoi ja tarttui Sunnevaa molemin käsin hartioista nauraen.
    -Minä en näe tässä mitään hauskaa! Sunneva kivahti ja yritti päästä irti Draken sylilystä.
    -En minäkään, Drake naurahti jälleen. –Tiedätkö se Elijah Cranberryn katkelma sen neidon ulkonäöstä, on kyllä ihan niin kuin sinusta kerrottu, poika sanoi.
    -Ai ihanko totta? Sunneva sanoi jo hieman hymyillen.
    -Tottakai…, Drake snaoi ja painoi suudelman tytön suulle.
Sunneva ei kuitenkaan päästänyt Drakea niin helpolla.
    -Mitä sinä oikein menet kirjoittaman sellaisia että minä olen haluttavan näköinen, ja vielä Wolfylle, etkö sinä yhtään tajua miten noloa oli kun professori Peto luki sen kohdan! Olet täysi ääliö! Sunneva huusi, tosin ei enää niin vihaisena.
    -No sellaisia me Wolfyn kanssa juttelemme, Drake sanoi edelleen pidellen Sunnevaa syleilyssään.
    -Sitä paitsi, olet hirveä ihminen, haluat kaasuttaa jästit! Kuulummeko minä ja Prudencekin siihen kategoriaan?
    -Ettehän te ole jästejä, Drake naurahti tytölle.
    -No niin te kovasti yritätte väittää! Sunneva puuskahti ja yritti rimpuilla Draken otteesta.

Wolfy käänsi katseensa viattomana hymyilevään Prudenceen. Mutta mitä kauemmin Prudence Wolfya siinä katseli, sitä kiukkuisemmaksi hänen hymynsä muuttui.
    -Vai että sinun ideasi ovat aina hyviä? Prudence kysyi vaaralliseen äänensävyyn Wolfylta.
    -Tottakai ovat, Wolfy sanoi virnistellen tyynesti.
    -Jopa se, että menette tuon toisen idiootin kanssa Magianan tunnelle vain siksi että tämä on hyvännäköinen? Prudencen ääni alkoi jo kohota muutamia oktaaveja.
    -Jopa se, ja tiedän sieltä erään toisenkin hyvännäköisen noidan…
    -Jolla on avokauluksisia koulupukuja, joita eräs velho, joka ei osaa hillitä himojaan eikä hallita halujaan, tuijottelee?
    -Se sama noita, Wolfy myönsi ja istahti tyynesti professori Pedon paikalle. –Kiinnostanko sinua nyt enemmän kun istun ”hyvännäköisen” professori Pedon paikalla?
Prudence punastui ja puri huultaan. Keskustelun EI pitänyt edetä tähän suuntaan.
    -Et. Mutta ehkä minä kiinnostan sinua enemmän jos muuntaudun kalmalaisen lehmän näköiseksi ja tottelen nimeä Myra! Prudence näpäytti takaisin ja sai Wolfyn ilmeen synkkenemään.
    -Ehkä sitten lakkaat piirtelemästä sydämiä nimeni ympärille? Wolfy kysyi virnistäen. –Sitten olisin kyllä todella pettynyt sinuun… Sehän oli niin söpöä…
    -Nauti siitä kun vielä voit, Prudence kirahti.
    -Nautin sinusta jatkuvasti, Prue… Erityisesti noista sinisistä silmistä jotka loistavat kuun valossa kuin käksi suurta järveä ja punaisista hiuksistasi ja kauniista vartalostasi…
Mitä pidemmälle Wolfy jatkoi, sitä rajummin Prudence punastui ja se sekoitti hänen pasmansa täysin.
    -Tuon kaiken olet tietysti kertonut Drakelle ja se on hyvin noloa! Prudence katkaisi lopulta Wolfyn sanatulvan.
    -No mutta tottakai. Me keskustellemme Draken kanssa kaikesta…
    -En halua edes tietää! Prudence sanoi voihkaisten.
    -Tuo kirja on aiheuttanut paljon meille hupia ja herättänyt mielenkiintoisia keskusteluita, Wolfy sanoi. –Ja kyllä, osaan lukea muitakin kuin KUVAKIRJOJA!
    -Osaatko? Prudence kysyi pisteliäästi ja tunsi taas pääsevänsä tasapainoon Wolfyn hermostuttua.
    -Osaan, Wolfy sanoi taas rauhoituttuaan. –Juuri nyt luen silmistäsi, että olet suudelman tarpeessa…
Sen sanottuaan Wolfy harppasi Prudencen luo, kietoi kätensä tytön ympärille ja suuteli tätä rajummin kuin koskaan.
    -WOLFY!! Prudence hengähti vedettyään henkeä.
    -Miten olisi, lähdemmekö juttusille matami Hentovalkoisen luo? Minua niin kiinnostaisi tietää, mitä sieltä kaula-aukon uumenista löytyy…

    -Äläpäs riuhdo, Drake tyynnytteli Sunnevaa joka yritti huitaista poikaa kirjalla. –Mehän voisimme mennä sinne kylpyyn että rauhoittuisit, Drake naurahti Sunnevalle joka suuttui aina vain enemmän.
    -Sinun kanssasi en lähtisi mihinkään! Sunneva huudahti. –Sinhän et edes kykene muuhun kuin törkeään ja epäsiveelliseen ajatteluun.
    -Sellaisia me miehet olemme, Drake naurahti.
    -Miehet… Kuka on puhunut mitään miehistä? Sunneva iski takasin.
    -Muuten, miksei Sunneva Malfoy sopisi…
    -Mistä sinä tuon otit? Sunneva huudahti.
    -No itsehän te olette kirjoittaneet koko kirjan täyteen Sunneva Malfoyta ja Prudence Fontrelia, Drake naurahti taas ja päästi Sunnevan vihdoin vapaaksi.
    -No se oli vain typerää leikkiä, Sunneva sanoi nolostuneena ja kääntyi selin Drakeen, jolla oli jälleen erittäin hauskaa. -Drake Sudenvarjo ei ainakaan käy…
    -Sitä ei sinulta kysytä! Sunneva huudahti ja kääntyi Drakeen päin.
    -No sepä mukavaa, Drake naurahti jälleen ja veti vihaisen tytön syliinsä. –Usko jo, olen vahvempi et pääse mihinkään minua karkuun.
Poika naurahti jälleen erittäin huvittuneena ja suuteli Sunnevaa, pidelen edelleen tiukasti tästä kiinni. Sunneva yritti aluksi rimpuilla mutta lopulta hän antautui ja vastasi Draken kiihkeään suudelmaan. Sunneva irrottautui Drakesta ja hymyili tälle.
    -Entäs se Mortal joka on niiiin ihana että pesee meidät pilipalipojat ihan mennen tullen? Drkae kysyi kulmat himena kurtistuen.
    -Ai Mortal… No onhan hän todella hyvännäköinen…, Sunneva yritti.
    -Niin ihan pantavan näköinen? Drake sanoi jo hieman vaarallisempi ääni kellossa.
    -Tottakai, mitäs muutakaan? Sinuna en puhuisi Pedosta mitään, itse tuijottelet päivät pitkät Miracle Magianaa, joka voisi olla vaikka äitisi! Suneva kivahti vihaisena.
    -No siinä tapauksessa äitini olisi saanut minut aika nuorena, Drake murahti.
    -Eikös siitä akasta jo huomaa muutenkin mikä hän on!
    -Kenties tunnistat kaltaisesi, Drake huusi nyt jo selvästi suuttuneena.
    -Kuinka sinä saatat! Sunneva huudahti ja löi Drakea.
Poika huomasi mennensä liian pitkälle mutta liian myöhään. Hän nosti nyrkkinsä valmiina iskuun mutta Sunnevan pelästynyt ilme pidätteli häntä. Drake tyytyi vain tönäisemään Sunnevaa ja istuutui sitten selin tyttöön pulpetille. Sunneva meni toiselle puolelle huonetta ja istuutui toiselle pulpetille myös selin Drakeen. Välillä Drake katseli olkansa yli, josko Sunneva katselisi häntä jotta hiedän katseensa kohtaisaivat ja molemmat huomaisivat kuinka tyhmiä olivat olleet. Samaa teki Sunneva, mutta heidän katsensa eivät kohdanneet.

    -Kuulehan Fontrel! Prudence sanoi punastuneena Wolfyn varsin suorasukaisesta ehdotuksesta. –Mitä sinä minusta kuvittelet? En ole mikään sellainen noita!
    -Arvasin taas tuon, Wolfy sanoi miltei tympiintyneenä Prudencen jatkuvaan melskaamiseen. –Jästeillä ei ole samoja mahdollisuuksia itsehillintään kuin velhoilla! Ja tässä se taas nähdään!
    -Minä en ole jästi! Prudence kiukutteli.
    -Jästit ovat halujensa ja himojensa vietävissä enemmän kuin velhot, Wolfy luetteli yhä kirjasta lukemaansa ja sai Prudencen yhä enemmän suuttumaan.
    -MINÄ EN OLE JÄSTI! Prudence huusi.
    -Olet ainakin puoliksi! Wolfy ärähti takaisin.
    -Sittenhän sinä voit kaasuttaa minut Draken kanssa! Prudence sanoi marttyyrimaiseen sävyyn. ”Heittäydy joskus marttyyriksi”, Sunneva oli sanonut. ”Ja katso, ihmeitä tapahtuu!!”
    -En ikinä! Wolfy sanoi kauhistuneena. –Tiedät etten tekisi sitä!
    -Ei sinustakaan koskaan tiedä, Prudence mutisi ja katsoi Wolfyyn syvästi loukattu ilme kasvoillaan. –Ajattelet ties mitä hävytöntä kun silmäsi ovat kiinni!
    -Tottakai, Wolfy sanoi virnuillen ja juoksutti sormiaan Prudencen paksujen hiusten läpi. –Haluatko tietää mitä ajattelen?
    -En todellakaan, Prudence sanoi ja hänen äänestään paistoi läpi jo aavistuksen omainen leppyneisyys.
    -Ymmärrän, Wolfy sanoi naama peruslukemilla. –Omat ajatuksesi minusta voivat mennä sekaisin ja himosi voi riistäytyä hallitsemattomaksi! Jos Sunneva ei kykene pitämään sinua aisoissa niin ties mitä tapahtuu…
    -Minä en sentään naukkaile oopiumliemiä! Prudence sanoi nolostuneena vaihtaen puheenaihetta.
    -Se olikin virhe, Wolfy myönsi värähtäen eikä Prudence malttanut olla kietomatta käsiään tämän kaulan ympärille. –En tosiaan muista sen jälkeisestä viikosta mitään…
    -Ja mikä se perhe-juttukin oli? Prudence painosti mutta hän ei onnistunut saamaan ääneensä yhtään riitaisuutta.
    -Kuka perhettä tarvitse… Rasittava kommuuni…, Wolfy jupisi ja painoi pienen suukon Prudencen nenänpäähän. –Mutta tosiaankin… Hmm… Sinun piti kokeilla jotakin…
    -Mitä? Prudence kysyi hiukan hämmentyneenä.
    -Tuo tuo mököttävä otus tuolla kehtasi väittää minua kyvyttömäksi ja sinä halusit tietää miten asia on joten…, Wolfy jätti vihkailevasti lauseen kesken.
    -Uskon sinua jo ihan näinkin, Prudence ennätti vakuuttamaan ja punastui rajusti.

Sunneva mökötti huoneen toisessa päässä Drakelle joka taas mökötti huoneen toisessa päässä mököttäen Sunnevalle.
    -Olet sitäpaistsi itserakas, Sunneva huudahti pojalle.
    -Itse olet! Drake huusi lapsellisesti takaisin.
    -Enkä ole, ja ole sinä jo hiljaa en jaksa kuunnella sinua! Sunneva tokaisi loukkaantuneena.
    -Ole itse hiljaa! Drake huusi vihaisena.
    -Olisin jos sinäkin olisit, Sunneva vastasi takasin.
    -Sinä tämän aloitit! Drake suuttui.
    -Minäkö…? Kukakohan se meistä oli joka tuijotteli vain Miracle Magianaa? Sunneva huusi.
    -No sen ainakin tiedän että toinen meistä tuijotteli Mortal Petoa sillä silmällä.
    -Ensin Magiana, sitten Peto. Drake Malfoy, mikä sinä oikein olet miehiäsi? Sunneva huusi ja molemmat hiljentyivät hetkeksi, kunnes Sunneva alkoi kikattaa, ja Drake alkoi nauraa.
    -Yritä nyt tässä kehittää jotain vakavaa riitaa sinun kanssasi! Drake huudahti loukkaantuneena mutta alkoi uudestaan nauraa.
    -En minä kehitä meidän riitoja, vaan sinä, Sunneva naurahti.
    -Ai minä vai…? Taidat nauttia riitelemisestä, Drake sanoi Sunnevalle joka kikatteli itsekseen.
    -Tottakai minä pidän riitelystä. Sinun kanssasi on niin ihanaa riidellä kun suutut niin helposti, Suneva naurahti.
    -Ai minä suutun, kyllä se olet sinä joka suuttuu, Drake huomautti.
    -En minä oikeasti suutu, esitän vain jotta saisin sinut suutumaan.
    -Tuo on jo sairaus, Drake naurahti mutta hyppäsi pulpetiltaan ja käveli Sunnevan luokse.
    -Mutta nautittava sellainen, Sunneva naurahti taas ja hyppäsi Draken syliin.
    -Eihän enää ikinä riidellä? Drake sanoi ja suuteli Sunnevaa.
    -Ei riidellä, paitsi aina silloin tällöin. Sunneva vastasi.
    -No ihan sama kunhan ei enää riidellä, Drake vastasi.
    -Aivan aivan, paitsi aina silloin tällöin, Sunneva muistutti.
    -No pitäähän taitoa pitää yllä, Drake naurahti uudestaan ja pussasi Sunnevaa otsalle. –Tämä onkin parempi asetelma, minun ei aina tarvitse olla kumartelemassa, olet niin lyhyt, Drake sanoi Sunnevalle joka kikatteli edelleen ihastuneena.
    -En minä ole lyhyt, vaan sinä olet liian pitkä, Sunneva naurahti.
    -No onneksi et ole ihastunut Wolfyyn, hän se vasta pitkä onkin Drake sanoi ja katsoi Sunnevaa. –Oikeastaan muistatko kenen syy tämä alunperin oli…? Itse asiassa meidän ihan ensimmäinen riita johtui Wolfysta, Drake muisteli.
    -Ai miten niin? Sunneva ihmetteli.
    -Hän väitti minulle että sinä pompotat minua enkä minä edes huomaa sitä, Drake vastasi ja molemmat alkoivat tuijottaa vaarallisesti Wolfya.

Kaksikko, jotka näyttivät vaarallisesta ilmeestään huolimatta aivan vastarakastuneilta, kävelivät päättäväisesti Wolfyn ja Prudencen luo.
    -Ilmeisesti tekin olette jo sopineet? Sunneva kysyi Prudencelta virnistäen.
    -Hmm…, Prudence mumisi.
    -Mutta mepä löysimme syyllisen! Drake ilmoitti riemastuneena.
    -Löysittekö? Wolfy kysyi hiukan yllättyneenä eikä malttanut päästää irti Prudencesta.
    -Jep, Sunneva sanoi ja katsoi Wolfya kiukkuisena. –SINÄ!
    -Minäkö? Wolfy kysyi ällistyneenä. –Miten niin?
    -Sinä yllytit Drake-paran…, Sunneva aloitti.
    -Todellakin tosi paran! Wolfy murahti.
    -Ostamaan sen kirjan, Sunneva korotti ääntään.
    -Mitäs osti? Prudence tuhahti hiljaa.
    -Wolfyn ideat pitivät olla aina hyviä, Drake sanoi.
    -Joten mitä tästä opimme? Sunneva kysyi. -Emme usko Wolfya.
    -Ette tiedä mitä menetätte…, Prudence puolusti Wolfya ja nojasi päänsä tämän lihaksikasta rintakehää vasten.
    -Imelää…, Drake mutisi.
    -Mutta me säilytämmekin arvokkuutemme, Wolfy sanoi virnistäen.
    -En olisi siitä niin varma, Drake sanoi myöskin virnistäen.
    -Mutta mepä olemme! Wolfy sanoi ja kuin pisteeksi i:n päälle, hän suuteli Prudencea näyttävästi.
Samassa ovi aukeni ja professori Mortal Peto astui sisään luokkaan.
    -Mitä ilmeisemmin täällä on jo saatu erimielisyydet selviksi, hän sanoi kuivakkaalla äänellä. –Ja tulinkin juuri ajoissa ennen kuin tämä olisi mennyt yhtään pidemmälle.
Sen sanottuaan professori Peto ajoi nuoret pois luokasta ja jäi sinne itse lueskelemaan itsekseen naureskellen unohtunutta Hillitse himosi, hallitse halusi –kirjaa.

TULISOIHTU

Sunneva oli lopulta päässyt pois matami Hentovalkoisen ylitsevuotavan huolenpidon kourista. Tytöt kiirehtivät päivä sen jälkeen kun Sunneva oli päässyt sairaalasiivestä aamulla aikaisin professori Pedon tunnille.
    -Neiti Sudenvarjokin on suvainnut saapua paikalle, professori Peto sanoi tuttuun ivalliseen ääneensä. –Teille voidaankin jakaa Vuoden Kömpelys –palkinto…
Sunneva vilkaisi murhaavasti virnuilevaan poikakaksikkoon, Drakeen ja Wolfyyn. Tytöt siirtyivät omille paikoilleen vierekkäin istumaan ja Sunneva kaivoi hiljaa esiin Hillitse himosi, hallitse halusi –kirjan. Tytöt selailivat sitä mahdollisimman huomaamattomasti ja yrittivät tukahduttaa jatkuvasti esiin pyrkivät kikatuskohtaukset. Kynät vain sauhusivat kun tytöt kiivain sanoin kommentoivat poikien jo aiemmin tekemiään kommentteja ja jos tyttöjen katseet olisivat tappaneet, olisivat Wolfy ja Drake viimeistään tällä tunnilla kuolleet.
    -NYT RIITTÄÄ!! Professori Mortal Peto ärjähti lopulta ja harppoi kiivain askelin Prudencen ja Sunnevan luo. –Neidit McCallum ja Sudenvarjo. Surkeasti tukahdetut kikatuksenne häiritsevät tuntia ja kynänne rapisevat niin kiivaaseen tahtiin, että pergamentista kohoava savu sokeuttaa kaikki muut. Ole hyvä, neiti McCallum, antakaa kirja tänne!
    -Lupaamme olla hiljaa, professori, Sunneva vannoi hätääntyneesti.
    -Ihan hipihiljaa, Prudence lisäsi.
    -KIRJA TÄNNE! Professori Peto mylvähti.
Prudence ojensi kirjan avuttomana professori Pedolle, ja huomasi silmäkulmastaan että Drake ja Wolfy olivat hiukan kalvenneet. Professori Peto asteli omalle paikalleen ja selaili kirjaa tympiintyneen näköisenä.
    -Kenenkäs tämä nyt oikein sitten on? Professori Peto kysyi ja silmäili luokkaa tutkivasti.
    -Minun! Drake huudahti ennen kuin Sunneva ehti avata suunsa.
    -DRAKE!! Sunneva kivahti pojalle punastuneena.
    -Hiljaa, neiti Sudenvarjo! Vai pitäisikö sanoa Malfoy? Professori sanoi ja Sunneva toivoi että voisi vajota maan alle.
Tunti jatkui eivätkä Prudence ja Sunneva uskaltaneet edes vilkaista Drakeen ja Wolfyyn päin vaan pitivät katseensa tiukasti pulpeteissaan.
Poikien suunnalta kuului hiljaista naureskelua ja kinaamista.
    -EIKÖ TEIHIN SAA MITÄÄN TOLKKUA?? Professori Peto mylvähti kesken luennointinsa ja katsoi vihaisesti säikähtäneitä poikia.
Mortal Peto riisti kirjan Drakelta, kirjoitti kiivaasti jotakin viimeiselle sivulle ja läiskäisi kirjan takaisin.
    -Tässä minun kommenttini! Professori ärjäisi.

Wolfy repäisi kirjan Drakelta ennenkuin poika oli ehtinyt lukea professori Pedon antamat kommentit. Wolfy punastui rajusti ja tyrkkäisi kirjan takaisin Drakelle joka näytti hieman nololta ja laittoi kirjan kiinni. Sunneva ja Prudence kihisivät koko lopputunnin sillä he eivät päässeet lukemaan professori Pedon komentteja. Vihdoin tunti saatiin päätökseen ja tytöt ryntäsivät Wolfyn ja Draken luokse.
    -No mitä Peto kirjoitti? Sunneva puuskahti.
    -Ei mitään erikoista, Wolfy sanoi ja antoi kirjan Prudencelle, joka tavoitteli sitä pojan kädestä.
    -Tervetuloa jälki-istuntoon keskiviikkona kello 18.00, Prudence luki ääneen.
    -Tämä on teidän syy, tai oikeammin Draken syy. Jos sinä et olisi ominut kirjaani niin mitään tämänlaista ei olisi tapahtunut, Sunneva kivahti pojalle ja läimäisi kirjan kiinni.
    -Minun syyni? Kuka sen kirjan oikeastaan minulta vei? Drake huusi.
    -Se oli minun kirjani, sinä annoit sen minule! Sunneva huusi takaisin ja molemmat olivat ilmiriidoissa. Jostain kumman syystä Sunneva ja Drake päätyivät siihen että Wolfy oli syypää kaikkeen sillä hän oli ehdottanut Drakelle että tämä ostaisi kirjan Sunnevalle.
    -Tiesinhän minä että sinä olet jotenkin ollut tämänkin jutun takana! Prudence huudahti ja kolmikko lähti painelemaan seuraaville tunneilleen jättäen pöllämystyneen Wolfyn seisomaan professori Pedon luokan eteen.
    -Tapaamme siis huomenna illalla, professori Peto muistutti vielä Wolfya joka mateli luokan edessä.
    -Kyllä professori Peto, Wolfy sanoi kuin pikkulapsi joka oli juuri saatu kiinni pahanteosta.

Sunnevan ja Prudencen seuraava tunti oli Hans Huuhkajan tunnit. Tällä kertaa osa oppilaista oli jo valmiita koettamaan muuntautua eläinhahmoonsa.
    -Nyt otatte kaikki rauhallisesti, tämän ei pitäisi sattua mutta jos tunnette jotain ikäviä tuntemuksia niin lopettakaa heti ja rentoutukaa, professori Huuhkaja selitti.
    -Hyvä Joshua, tuo oli erittäin hyvä, kunha vielä onnistut saamaan turkinkin paikoilleen, Huuhkaja sanoi ja kaikki katsoivat Joshuaa joka seisoi neljällä jalalla lattialla, hän oli selvästi karhu mutta ilman turkkia. Joshua pysyi hahmossa juuri ja juuri muutaman sekunnin kunnes vaihtui taas omaksi itsekseen. Prudence ehti rääkäistä kerran haukan hahmossaan kunnes muuttui miltei heti takasin itsekseen. Sunneva onnistui olemaan pisimpään sutena mutta hänen häntänsä oli hieman omituinen.
    -Oikein hyvä, neiti Sudenvarjo mutta huomasitteko että teillä oli oravan häntä, Huuhkaja naurahti ja kaikki oppilaat kokeilivat vuorollaan taitojaan.
Marvin onnstui pienentymään marsun kokoiseksi ja sai marsun nenän mutta puolensekunnin kuluttua hän jo muuttui itsekseen.
    -Hieman enemmän keksittymistä, herra Potty, ja onnistutte varmasti.

Keskiviikkoilta lähestyi ja syyllisenoloinen nelikko maleksi professori Pedon luokan edessä. Lopulta kello löi 18 ja professori Peto saapui täsmällisesti paikalle. Hän opasti nuoret luokkaan sisälle ja määräsi heille istumajärjestyksen. Wolfy, Prudence, Sunneva ja Drake istuivat siten sievästi rivissä ja odottivat kauhistuneina, mitä professori Peto määräsi heille tehtäväksi.
    -Toitko sen kirjan, herra Malfoy? Professori kysyi ja Drake nyökkäsi vaisusti ja ojensi kirjan professori Pedolle.
    -Käymmekin nyt sitten yhdessä tämän kirjan läpi… Kommentti kommentilta, Mortal Peto sanoi ja tuijotti ivallinen ilme kasvoillaan vuoroin kalvennutta ja vuoroin punastunutta nelikkoa.
    -No niin, professori Peto sanoi. –Ensimmäinen sivu onkin jo varsin mielenkiintoinen. Kukas tämän kirjan nyt sitten omistaa? Ilmeisesti ei ainakaan ADAGIO Fontrel?
Drake, Sunneva ja Prudence purskahtivat nauruun ja Wolfy mulkoili heitä kiukkuisesti.
    -Ja onko neiti Sudenvarjo muuttanut nimeään? Mortal Peto kysyi kulmiaan kohottaen.
    -En, Sunneva kivahti. –Se oli Prue!
    -Prudence Malfoy? Professori Peto kysyi hölmistyneen oloisena.
    -Ei! Prudence sanoi ja mulkaisi kiukkuisesti hirnuvaa Sunnevaa.
    -Ja mitä ilmeisemmin ainakin herrat Fontrel ja Malfoy ovat professori Magianan tunneilla varsin aktiivisia, professori Peto jatkoi säälimättömästi ja Prudence oli erottavinaan hänen äänessään aavistuksen mustasukkaisuutta. –”Hyvä että otettiin tämä käytännön taiat homma uudestaan. Katso nyt Miracle Magianaa! Mikä pakkaus! Pedolla on onnea!!”
Mortal Peto luki Draken vaihtaessa väriään valkoisesta tummanpunaiseksi.
    -Kiitos vain, herra Malfoy, professori lisäsi kuivakkaasti.
    -Ole hyvä, professori, Drake sanoi vaisusti ja Sunneva tuijotti häntä kipinät silmissään.
    -”Ideani ovat aina hyviä” väittää herra Fontrel, mutta mitä ilmeisemmin neidit Sudenvarjo ja McCallum eivät ole samaa mieltä, professori Peto luki kirjan kommentteja. –Mitäs tämä nyt tarkoittaa?
    -Herra Fontrelin tuo idea ei ainakaan ollut hyvä, Prudence sanoi kylmäkiskoisesti.
    -”Tiesitkö että Mick väittää olleensa kahden tytön kanssa yhtä aikaa. Kokeillaan! Miten olisi Myra ja Prue yhtä aikaa?” herra Malfoy kirjoittaa, Mortal Peto luki ja kaikkien murhaavat katseen kääntyivät Drakeen.
    -Ja mitä ilmeisemmin neiti Sudenvarjo harkitsee murhaajanuraa ja herra Malfoy tarjoutuu ensimmäiseksi uhriksi, Mortal Peto jatkoi.
    -Toiveesi toteutuu, Drake! Sunneva korotti ääntään. –Minä nyljen sinut, paistan sinut, keitän sinut, hirtän sinut…
    -Riittää jo! Professori Peto ärähti. –Herra Fontrel saa olla kiitollinen sanattomuudestaan, sillä juuri se ilmeisesti säästi hänen henkensä…
Wolfy virnisti vieressään istuvalle Prudencelle joka tökkäisi häntä kipeästi kylkeen.
    -Sitten seuraakin varsin tympeä sananvaihto jonka aikana neidit McCallum ja Sudenvarjo haukutaan tyhmiksi, herra Malfoy naiseksi, ja herra Fontrelin henki on hiuskarvan varassa…
Nelikko punastui ja kukaan ei kehdannutkaan katsoa toiseen päin.
    -Varsin imartelevaa, arvon neidit, että minä ohitan ”kalmalaiset pilipalipojat mennen tullen”, Mortal Peto sanoi ja onnistui virnistämään rankasti punastuineille tytöille. Drake ja Wolfy eivät näyttäneet niin iloisilta.
    -Tuota…, Prudence sanoi kun professori Peto katsoi häneen kysyvästi. –Olettehan te varsin… öh… hyvännäköinen…
Prudence kiitti onneaan että tajusi olla sanomatta seksikäs.
    -Ja pantavan näköinen, Sunneva lipsautti ja tajusi sitten vasta mitä olikaan sanonut kun Prudence tökkäisi häntä kylkeen.
Professori Peto katsoi Sunnevaa punastuneena ja muuttui sitten kiukkuiseksi.
    -Jospa siirtyisimme seuraavalle sivulle…, professroi Peto sanoi ja käänsi sivua edelleen punastuneena.
    -Jaahas, olen samaa mieltä että Malfoylla ja herra Fontrelilla ei todellakaan ole kovin erikoinen taiteellinen näkemys, Mortal sanoi hymähtäen katsoessaan Draken ja Wolfyn piirtämiä kuvia toisistaan.
    -Ilmeisesti neiti McCallum ei osaa pitää salaisuuksia… Peto virnisti Prudencelle joka punastui.
    -Minä tuota… En osaa koskaan sanoa ei…, Prudence sanoi ja tajusi vasta sitten mitä olikaan sanonut. -Siis… niinkuin… minä…, Prudence punastui.
    -Todella mielenkiintoista, olette varmasti kovin suosittu… Poikien keskuudessa, Mortal sanoi ja hänen oli pakko pidellä naurunpyrskähdyksen sisällään ja esittää vakavaa.
Wolfy virnisti Prudencelle joka näytti pojalle kieltä ja alkoi mököttää.
    -No niin sitten seuraavaksi…, Mortal sanoi ja tirkisteli paperia hieman lähempää. –Jälleen Adagio Fontrel saa kuulla nimestään kommentteja. Ja herra Malfoyta sanotaan jälleen naiseksi… Todella mukavaa, professori Peto naurahti ja luki eteenpäin.
    -Kiitoksia… En tiennytkään että kannatte näin kovasti huolta työni stressaavuudesta, Mortal sanoi ja vilkasi Drakeen ja Sunnevaan, jotka tuijottivat maahan nolostuneuina.
    -Ja nämä fletkumadot… Täytyy sanoa että olen samaa mieltä muiden kanssa. Herra Malfoylle tosiaan sopisi muutama fletkumato, Mortal sanoi ja hymyili ivallisesti kaikille neljälle.
    -Ja huomaan että neiti Sudenvarjo ei osaa arvostaa herra Fontrelin älynlahjoja. ”Ei Wolfylla ole mitään millä miettiä”? Mortal katsoi kysyvästi Sunnevaan.
    -Niin no tuota… minä öh…, Sunneva mongersi nolostuneena Wolfyn tuijottaessa tyttöä vihaisena.
    -Niin ja neiti McCallumin mielestä ainakin herra Fontrelilla on enemmän älyä kuin herra Malfoylla, Mortal naureskeli itsekseen.
    -No se on kyllä ihan totta, joskaan en sanoisi kumpaakaan noista älykkäikisi, Prudence sanoi ja oli tipahtaa tuoliltaan Wolfyn tönäistyä häntä.
    -Ai jai herra Fontrel pitää kätensä vain ihan kiltisti kurissa, professori Peto sanoi jälleen ivaa äänessään.
    -Sitten, ”olemme kakikki himojemme ja halujemme kohteita”. Ilmeisesti te pojat ette ole ihan samaa mieltä, mutta neiti McCallum taas ajattelee toisin… Tuohon en edes halua tietää teidän selityksiänne, Peto naurahti möreästi ja jatkoi armottomasti.
    -”Noidilla on paljon pakkomielteitä…” Aivan… Olen ihan samaa mieltä kanssanne, Peto naurahti ja vilkaisi ymmärtäväisesti Wolfyyn ja Drakeen jotka myös naurahtivat. Sunneva ja Prudence kihisivät kiukusta ja mulkoilivat kaikkia paikalla olijoita vihaisesti.
    -Heh, Mortal naurahti. -Täällä on näköjään Wolfyn nimi ympyröity sydämillä, Mortal naurahti ja vilkaisi Prudenceen.
Prudence punastui ja Wolfy taisteli jälleen pitääkseen hivelyyn halukkaat kätensä kurissa.
    -Herra Malfoy ilmeisesti arvostaa rahaa ja valtaa, mutta olen ymmärtävinäni neiti Sudenvarjon tekstinsävystä, ettei tämä ole samaa mieltä. Hän aikoo muistaa kyseisen mielipiteen ja herra Fontrel toivoo että neiti Sudenvarjolla on pitkä muisti? Professori Peto katsoi kysyvänä Wolfya.
    -Sunnevalla on paljon muistettavaa jos aikoo muistaa kaikki Draken hölmöilyt, Wolfy sanoi ja virnisti Sunnevalle.
    -Wolfy sekoilee omiaan, Drake sanoi Sunnevalle, mutta tyttö vain tuhahti kiukkuisesti pojalle.
    -Herra Malfoy on iloinen saadessaan tietää olevansa normaali kun kerran himoitsee nuoria noitia, professori Peto sanoi Drakelle. –Erittäin mielenkiintoista… Herra Fontrel pahoittelee ettei pääse toteuttamaan himojaa heti ja käskee herra Malfoyn unohtaa haaveet omasta noidasta…
    -Ainakin tämän jälkeen Draken mahdollisuudet ovat kovasti vähissä, Wolfy sanoi ja virnisti Drakelle.
    -Sitten seuraakin romanttinen ote Alice Pooperista (jolla on herra Fontrelin mielestä kiva nimi), mutta mitä ilmeisemmin herrat ovat riidelleet siitä, että kuvaako teksti osuvammin neiti Sudenvarjoa vai neiti McCallumia. Olen neiti Sudenvarjon kanssa kerrankin samaa mieltä, en halua edes tietää vastausta neiti McCallumin ”anteeksi mitä?!?” kysymykseen…
Wolfy vaihtoi väriä eikä Sunneva voinut olla virnistämättä hänelle, mutta virnistys vaihtui irvistyksesi kun Prudence tökkäisi ystäväänsä jälleen kylkeen.
    -No mutta herra Malfoy! Professori Peto sanoi kiukkuisena. –Tehän olette leimanneet mitä ilmeisemmin neiti Sudenvarjon ”kevytkenkäiseksi”…
Sunneva mulkaisi Drakea hurjistunut ilme kasvoillaan ja Drake siirtyi tytöstä aavistuksen verran kauemmaksi.
    -Se oli vain vitsi…, Drake yritti selittää.
    -Niin varmasti, professori Peto sanoi kuivakkaasti. –Ja mitä ilmeisemmin arvon neidit epäilevät herra Fontrelin lukutaitoa ja kostouhkaus on jälleen ilmassa.
Tytöt virnistivät Wolfylle.
    -Onnetonta ristinollaa, herra Fontrel, professori Peto sanoi. -Enkä halua todellakaan tulla kuuntelemaan kun te keskustellette neiti Sudenvarjon kanssa ”vakavasti”…
Sunneva sävähti ja siirtyi lähemmäs Drakea, mutta poika siirtyi kauemmas Sunnevasta.
    -Ilmeisesti herra Fontrel ei myöskään kiinnitä huomiota tunneillani huomiota opetukseen, koska on tarkkaillut neiti McCallumin avonaista kaula-aukkoa. Neiti McCallum, suosittelen pienempää kaula-aukkoa…
    -Minä en päätä koulupukujen kaula-aukon suuruudetsa, se on kait teidän professoreiden homma… Prudence vastasi kipakasti Pedolle joka virnisti ja jatkoi lukemista.
    -Minä tiedän…, Mortal naurahti.
Sunneva ja Prudence katsoivat järkyttyneinä toisiinsa.
    -Ja jälleen tappouhkauksia, ilmeisesti Fontrel on huomannut että jästeillä ei ole samoja mahdollisuuksia itsehillintään… Ja jostakin kumman syystä neiti McCallum ei ole samaa mieltä mutta se ei huoleta herra Fontrelia, Peto naurahti ja piti katseensa tiukasti kirjassa.
    -Samoin herra Fontrel on huomamnnut että jästiti ovat himojensa ja halujensa vietävissä. Mutta neiti Sudenvarjo ei ole huomannut samaa, toisin kaikki muuta väittävät tämän olevan totta, ilmeisesti ainakin neiti Sudenvarjon kohdalla, Peto naurahti jälleen ja katsoi Sunnevaan, joka olisi halunnut vajota maan alle.
    -Jaahas… Herra Malfoy siis haluaa kaasuttaa kaikki jästit… Sepä mukavaa, huomaan että muut eivät ole ihan samaa mieltä, mutta menkäämme eteenpäin.
    -Hmmm… Herra Malfoy on sitten materialisti… En ihmettele. Sitten seuraakin 10 yleisintä keinoa hillitä himota ja hallita halut… Ilmeisesti Herra Fontrel ja neiti Sudenvarjo ovat kokeilleet näistä muutamia mutta ne eivät ole onnistuneet. Ja tämän vuoksi neiti McCallumia kehoitetaan pysymään kaukana herra Fontrelista. Erittäin mielenkiintoista, Peto virnisti ja jatkoi lukeimsta.
    -Herra Mafoyn haluihin en edes halua kuulla kommentteja, Peto murahti ja jatkoi. -Mielenkiintoista, todellakin herra Fontrel, Peto naurahti jälleen ja käänsi sivua.
    -Ja jälleen olen samaa mieltä neiti Sudenvarjon kanssa, minäkään en halua tietää loppumus himotuksen kokeilusta mitään! Peto sanoi ja vilkasi Wolfyyn. Poika virnisti Pedolle.
    -No kuten siihenkin kirjioitin, parempi niin, Wolfy naurahti.
    -Sitten, ihastuttava kertomus neiti Sudevarjo, en halua edes tietää mistä tiedätte että herra Fontrel olisi parempi kuin kynttilä. Ja sitten herrat Fontrel ja Mafoy, en tiennytkään että pidätte toisitanne sillä tavalla, Peto naurahti jälleen ivallisesti.
    -Onpas suloinen sydän, herra Malfoy, Peto sanoi Drakelle joka katsoi vain lattiaan ja yritti vältellä Sunnevan katsetta.
    -Mutta kuten neiti McCallum ja herra Fontrel huomauttavat, kovin imelää. Ja Herra Fontrel ei voi ilmeisesti saavuttaa kunnioitusta, ainakaan neiti Sudenvarjon mielestä?
    -No ei tuollainen tyyppi voi olla kovin kunnioitettava, Sunneva sanoi ja ähkäisi Prudencen potkaistua tätä jalkaan.
    -Herra Malfoyta haukutaan sairaaksi, ja sitten syntyy jonkinlainen tappelu… Ilmeisesti herra Malfoy solvaa neiti McCallumia ja herra Fontrel ei pidä siitä. Kuinka mukavaa, Mortal sanoi jälleen kuivakkasti. –No herra Fontreliahan sanotaan ilmeisesti myös dominoivaksi ja suojelunhaluiseksi.
    -Minä tiedän, Prudence sanoi unelmoivalla äänellään.
    -Imelää…, Sunneva sihahti ystävälleen ja sai palkakseen kiukkuiset mulkaisut professori Pedolta, Prudencelta ja Wolfylta.
    -Jaahas… Herra Malfoyn mielen valtaavat törkeät asiat, mikä ei ole herra Fontrelin mielestä yllätys. Eikä kyllä minunkaan mielestäni, näiden kirjoitusten perusteella ainakaan. Mutta ilmeisesti tästä asiasta vielä puhutaan herra Malfoyn kanssa, joka on siihen heti valmis, professori Peto jatkoi ja nosti katsettaan kirjasta ja vilkaisi Sunnevaa ja Drakea jotka eivät vilkaiseetkaan toisiaan.
    -Tämäpä käy mielenkiintoiseksi, professori Peto sanoi. –Tämä kyvyttömyyskeskustelu… Saamaton herra Malfoy ja kyvytön herra Fontrel?
Drake ja Wolfy mulkoilivat toisiaan ja Sunneva ja Prudence virnistelivät keskenään.
    -Ilmeisesti jo aiemmin mainitsemani suosio on kohonnut neiti McCallumin päähän, sillä hän on valmis kokeilemaan herra Fontrelin kyvyttömyys-huhun paikkansa pitävyyttä, professori Peto katsoi Wolfyyn ja Prudenceen tiukasti. –Suosittelen, että käytte keskustelemassa matami Hentovalkoisen kanssa mahdollisista jälkiseuraamuksista… Ja neiti Sudenvarjo, siinä ei ole mitään nauramista!
Sunnevan hartiat hytkyivät äänettömästä naurusta ja sekä Wolfy että Prudence olivat punastuneet varsin railakkaasti.
    -Naurettavia uhkauksia esiintyy jälleen ja neiti McCallum on sitä mieltä, että herra Malfoysta tulee rikollinen. Teistä sitten mitä ilmeisemmin tulee ruumis, neiti McCallum, mutta ehkä herra Fontrel on tuleva elvyttäjä…
Sunnevan hartiat jatkoivat jälleen hytkymistään, mutta hän vaikeni nopeasti kun Drake potkaisi häntä pöydän alla. Jälleen vaihdettiin muutamia kiukkuisia katseita.
-Herra Fontrel ei nähtävästi arvosta kovinkaan paljon tätä kirjaa eikä hänen taiteellinen lahjakkuutensa ole parantunut lainkaan sitten alkusivujen, professori Peto analysoi.
-Sukunimi keskustelu on varsin värikäs, mutta Prudence Fontrel kyllä soinnahtaa somasti, professori Peto virnisti punastuneelle tytölle. –Sen sijaan neiti Sudenvarjolle suosittelen nimenvaihtoa… Tai parinvaihtoa…
Drake ja Sunneva tuijottivat murhaavasti professori Petoa, joka ei ollut siitä moksiskaan.
-Noniin… Lukitsen teidät tänne pariksi tunniksi keskustelemaan aiheesta, professori Peto sanoi tyynenrauhallisesti. –Itse en todellakaan aio jäädä kuuntelemaan möykkäämistänne, mutta toivon, että saatte asianne selvitettyä.
Sen sanottuaan professori Mortal Peto poistui luokasta ja lukitsi oven väkevällä loitsulla. Nelikko oli kuulevinaan oven ulkopuolelta hillitöntä naurua.

TULISOIHTU

Prudence oli seuraavana aamuna sekä tuohduksissaan että peloissaan. Tuohduksissaan Wolfylle tämän raivostuttavasta käyttäytymisestä ja peloissaan siksi, että hän joutuisi liikkumaan nyt yksin kun Sunneva oli sairaalasiivessä. Prudence ei voinut enää jämähtää tyttöjen makuuhuoneeseen, vaan tunneille oli pakko mennä. Ja vasta ruokatunnilla hän ehtisi mennä katsomaan Sunnevaa. Prudence käveli mahdollisimman nopeasti Suureen Saliin aamiaiselle ja toivoi ettei missään tapauksessa törmäisi Wolfyyn tai Aragakseen. Onnekseen tyttö löysi aamiaiselta Joshuan ja Marvinin.
    -Huomenta, Prudence sanoi pojille hiukan vaisusti ja lysähti pöytään istumaan.
    -Huomenta vaan, Joshua sanoi ja katsoi tarkasti Prudencea. –Ootsä vieläki sitä mieltä ettei kerrota totuutta?
    -Olen, Prudence sanoi tiukasti. –Äläkä edes yritä kääntää minun päätäni Josh!
    -Minusta se vain ei ole kovin viisasta, Prue, Marvin sanoi hiukan arasti.
    -Sinusta on sitten viisaampaa tulla hirtetyksi? Prudence kivahti.
Kumpikaan pojista ei vastannut mitään ja he söivät hiljaisuuden vallitessa loput aamiaisestaan.
    -Mitä meil on nyt ekana? Josh kysyi lopulta rikkoen hiljaisuuden.
    -Peikkokieltä, Prudence sanoi tarkastettuaan asian lukujärjestyksestään.
    -Voi kärpäsentoukka! Joshua vaikeroi, sillä peikkokieli ja professori Hurmio eivät olleet hänen suosikkejaan.

Kolmikko nousi ylös paikaltaan ja he lähtivät yhdessä suunnistamaan kohti professori Henry Hurmion luokkaa. Matkalla Prudence näki Wolfyn, mutta varoi visusti kiinnittämästä poikaan mitään huomiota.
    -Ihanata ihanata!! Kuinka ihanata että kaikki ovat taas koolla! Professori Hurmio hehkutti oppilaiden saavuttua paikalle. –Eikös tänään olekin NIIIN ihana aamu! Uskokaa tai älkää, mutta minä kuulin jo lintujenkin laulavan! Kevät on siis tulossa ja keväällä luontokin puhkeaa kukkaan ja me voimme unohtaa kaikki estomme!
Professori Hurmio liihotteli ympäri luokkaa pinkin värinen viitta yllään ja pysähtyi halailemaan oppilaita ja erityisen kauan hän viivähti vaivaantuneen Joshua Gragerin luona.
    -Mutta mutta, Prudence ihanaiseni, professori Hurmio sanoi päästyään hänen kohdalleen. –Missä neiti Sudenvarjo on? Hänellä ei olisi kauheasti varaa olla pois, sillä hänen ääntämyksessään olisi vielä hiukan hiomisen varaa… Ja emmehän me kukaan voida olla täällä ilman hänen hehkeää olemustaan!!
    -Öh…, Prudence aloitti ja vilkaisi murhaavasti Joshuaan joka aikoi avata suunsa. –Sunnevalle kävi pieni onnettomuus ja hän on nyt matami Hentovalkoisen hoivissa…
    -Ikävätä ikävätä!! Professori Hurmio sanoi ja vuodatti suuria kyyneleitä. –Toivottavasti hän on pian keskuudessamme…
    -Krhm… Eiköhän, Prudence sanoi Hurnion rientäessä halaamaan tyttöä kyyneleet silmissään.

-Matami Hentovalkoinen, ihan totta olen ihan kunnossa… Minun pitää päästä tunneille, Sunneva marmatti matamille tämän kokeillessa tytön pulssia.
    -Voi voi… Kukaan ei koskaan viihdy minun luonani…, Hentovalkoinen sanoi surullisesti ja päästi Sunnevan hieman jaloittelemaan.
    -Voi että, kyllä sinä huomenna voit lähteä mutta ei vielä tänään. Noille jalkojesi mustelmille pitää tehdä jotain, matami naurahti ja alkoi tehdä jonkinlaista yrttiseosta.
    -Kiitos, Sunneva sopersi Matamin hinkatesa kipeisiin jalkoihin ainetta jota Sunneva ei olisi vapaaehtoisesti laittanut edes Aragakselle.
    -No niin ja nyt takasin sänkyyn siitä, kultaseni. Emmehän halua että vilustut kun sinulle ei ole muuta päälläsi kuin pikkupikku paitanen, matami lauleskeli ja peitteli Sunnevan päästä varpaisiin niin ettei tämän pystynyt kunnolla liikkumaan.
    -Sinulle on vieraitakin, MatamiHentovlakoinen lirkutti ja päästi Prudencen sisään.
    -PRUE! Oletko sinä kunnossa! Sunneva huudahti ja nousi halaamaan ystäväänsä.
    -Olen ihan okei… Entäs sinä? Näytat kaamealta, Prudence naurahti väkinäisesti.
    -No tässähän tämä… Naamassa ei ole ainakaan mitään jälkiä ja Hentovalkoinen on onnistunut häivyttämään melkein kaikki mustelmat muualta, Sunneva jutteli ja näytteli jalkojaan Prudencelle.
    -Kuule Sunneva… Minä…
    -Ei sinun tarvitse sanoa mitään, ei se ollut sinun syysi, Sunneva sanoi.
    -Kyllä, se oli minun syyni, minun ei olisi koskaan pitänyt kertoa kenellekään, Prudence huokaisi ja tuijotti ruhjottua ystäväänsä.
    -Sinä teit ihan oikein… Onko Joshua muuten kunnossa? Sunneva muisti.
    -Joshua… Ai on tottakai, et nähnytkään miten hän hakkasi Aragaksen päätä seinään. Se oli erittäin nautittava näky. Ja älä kerro Joshualle mutta hän näytti aika hyvältä hakatessaaan Aragasta, Prudencen naurahti ja molemmat tytöt alkoivat kikattaa hillittömästi.
    -Jee, kiitti Prue! Kuuli ovelta ääni ja hymyilevä Joshua liittyi seuraan. -Mitenkäs meidän oma pikku potilas voi?
    -Ihan hyvin… Ja hei Josh… Kiitos, Sunneva huokaisi.
    -Niin Josh, emme tiedä mitä olisimme tehneet ilman sinua, Prudence sanoi ja moiskautti suukon pojan poskelle.
    -Hei camoon, jos en olis musta nii te näkisitte ku mä punastun, Joshua naurahti ja istuutui Sunnevan sängylle. -No kuin kauan ne aikoo viel rääkkää sua tääl?
    -Pääsen varmaankin jo huomenna pois, Sunneva naurahti ja lisäsi. –Mutta älkää kertoko Drakelle.
Nähdessään pojan kävelevän kolmikkoa kohti.
    -Ohops, meille tulikin äkkiä kiire… Eikö tullutkin Joshua? Prudence huudahti nähtyään Draken.
    -Joo mieletön häsis! Johasua huudahti ja pomppasi sängyltä ylös.
Prudence törmäsi Drakeen tämän tullessa Sunnevan sänkyä kohti.
    -Tuota… Älä sitten liiku yksin, Drake ärähti vihaisesti ja suunnisti kulkunsa jälleen Sunnevan luokse.
    -Hetkonen…, Prudence ihmetteli ääneen Draken mentyä.
    -No joo, mä veikkaan et Sunneva on kertonu Drakelle, Joshua sanoi.
    -Mutta Drake kertoo Wolfylle ja…
    -Tai sit ei, Joshua rauhoitteli ja he poistuivat.

Prudence ja Joshua suunnistivat seuraavalle tunnille yhdessä, sillä Prudence ei tosiaan halunnut liikkua yksin. Matkallaan he kuitenkin törmäsivät Wolfyyn eikä Prudence pystynyt kiertämään poikaa mitenkään.
    -Jätä meidät kahden, Wolfy murahti Joshualle joka vilkaisi kysyvästi Prudenceen.
Pienen harkinnan jälkeen Prudence nyökkäsi pienesti Joshualle, joka jatkoi matkaansa professori Hans Huuhkajan luokkaan.
    -Mitä asiaa? Prudence kysyi töykeään sävyyn Joshuan mentyä.
Wolfy ei sanonut mitään vaan ojensi pitelemänsä pussukan Prudencelle ja vältteli katsomasta tyttöä suoraan silmiin. Prudence otti pussin häkeltyneenä vastaan, kurkisti sen sisälle ja hihkaisi ihastuneena.
    -Voi Wolfy, Prudence sanoi hymyillen. –Se on ihana!
Prudence otti Wolfyn pään käsiensä väliin ja suuteli miltei säikähtänyttä poikaa.
    -Pidätkö siitä ihan todella? Wolfy kysyi pikkupoikamaisen arasti.
    -Tottakai, Prudence sanoi ja nosti pussukassa olleen pehmopupun syliinsä ja painautui lähemmäs Wolfya. –Valintasi oli kerrassaan loistava…
Wolfy punastui ja kietoi kätensä tytön ympärille. Poika itseasiassa inhosi riitelyä, sillä sehän tiesi sitä, ettei hän voinut pitää Prudencea lähellään. Prudence suukotti Wolfya vielä muutaman kerran ja sitten hänen täytyi lähteä professori Huuhkajan animagia-tunnille. Tunnilla hän piteli Wolfyn antamaa pupua sylissään ja pohti asiaa. Poika ei itseasiassa ollut pyytänyt Prudencelta anteeksi, mutta ehkä se oli pehmopupun tehtävä. Anteeksipyyntö oli mitä ilmeisemmin liian iso pala karskinoloiselle Wolfylle.
    -No mutta neiti McCallum, professori Huuhkajan ääni havahdutti Prudencen ajatuksistaan. –Tuota tahtia kuristatte pehmolelunne…
Prundence punastui nähdessään koko luokan, professorin kera, virnuilemassa hänelle.
    -Missäs neiti Sudenvarjo on? Professori Huuhkaja kysyi huomattuaan Sunnevan olevan poissa.
Prudence selitti sen saman virren, jonka hän oli muillekin professoreille selittänyt ja lupasi viedä terveiset perille.
    -No niin… Ja tänään tutustumme eläinten psyykeeseen, professori Huuhkaja aloitti. –Jollette ymmärrä valitsemanne eläimen ajattelutapaa, niin lähtökohtanne animaagiksi ryhtymiselle on huono. Kun muuntaudutte eläimen hahmoon, sen ajattelutapa alkaa vallata omaanne. Tämä vaatii vahvaa mielenlujuutta, sillä mitä pidempään te olette kyseisen eläimen hahmossa, sen vaarallisemmaksi ja vaikeammaksi se käy. Voi jopa olla ettette halua enää muuntautua ihmiseksi lainkaan…
Loppuja ei Prudence enää kuunnellut sillä hän keskittyi ajattelemaan komeaa Wolfy Fontrelia ja puristi pehmolelupupua sylissään.

Drake lähestyi Sunnevaa hymyillen.
    -Hei…, Drake sanoi ja istuutui Sunnevan jalkopäähän.
    -Hei…, Sunneva vastasi ja hymyili hyvännäköiselle pojalle.
    -Kuinka kauan joudut vielä olemaan täällä? Drake kysyi huolissaan.
    -Voi en tiedä… Voi olla että kauankin…, Sunneva sanoi vakavana ja matami Hentovalkoinen, joka oli kuullut keskustelun naurahti itsekseen ja poistui hieman kauemmas.
    -Minullahan oli sinulle jotain... Kävimme eilen Wolfyn kanssa Tulikanjonissa. Tiedän, emme olisi saaneet mennä ilman lupaa sinne mutta onneksi meillä on Wolfyn viitta, Drake virnisti ja ojensi painavan paketin Sunnevalle.
    -Mitä siinä on? Sunneva kysyi ja piteli pakettia kuin ainoaa aarrettaan.
    -Avaa se niin näet, Drake vastasi ja naurahti.
    -Jos tämä on taas jokin itsehillintähömppä, niin heitän sen päin naamaasi, Sunneva sanoi ja avasi paketin.
    -Kuinka kurittaa kovistelijaansa: Kaarlo Kuristaja, Sunneva luki. –Tämähän saattaa olla jopa käytännöllinen, Sunneva naurahti ja antoi pusun Drakelle.
    -Ai niin ja eihän potilaan luokse voi tulla ilman jotain hyvää, Drake sanoi ja kaivoi taskustaan muutaman suklaasammmakon ja Bertien jokamaun rakeita.
    -Voi että, minusta tuntuu kuin minua lahjottaisiin… Sunneva naurahti. –Mutta miten sinä tiesit jo eilen että mitä minulle tulee käymään.
    -No en minä tiennytkään. Poikkesimme Tulikanjonissa sitten kun oli käynyt sinun luonasi.
    -Mutta eihän mikään kauppa ole auki siihen aikaan.
    -On yksi kauppa. Andersin tavarapuoti, sieltä löytyy mitä vain, Drake naurahti ja heitti yhden karamellin suuhunsa.
Hän alkoi yskiä ja kakoa ja kaatoi Sunnevan vesikannusta vettä itsellen naama punaisena.
    -Se taisi olla pippuri? Sunneva sanoi myötätuntoisesti.
    -Joo, se oli pippuri, Drake sanoi ja köhi vielä hetken.
    -Eikö sinun pitäisi olla tunneila? Sunneva kysyi.
    -Pitäisi, mutta en nyt jaksa mennä…, Drake sanoi Sunnevalle ja suuteli tätä hellästi.
Sunneva nojautui vasten pojan vahvoja käsivarsia nauttien suudelmasta.
    -No niin lapset, nyt riittää, kuului matami Hentovalkoisen hilpeä ääni ja tämä ajoi Draken ulos kuuntelematta yhtään vastalauseita.
    -Nyt sinun pitää hieman levähtää ja sitten tuonkin sinulle ruoan, matami Hentovalkoinen naurahti ja lähti lanteet keinuen kävellemään poispäin Sunnevasta.
Sunneva otti makeispussin kätensä ja alkoi syödä jokamaun rakeita lukien samalla uuttaa kirjaansa. Täällä maailmassa on todella outoja kirjoja, Sunneva ehti ajatella ennen kuin nukahti.