TULISOIHTU

Aurinko oli alkanut laskeutua ja pureva joulukuun kylmyys iski luihin ja ytimiin saakka. Metsässä oli jo hiukan lunta ja Prudencen hengitys höyrysi ilmassa. Hän tärisi kylmästä ja pinnisteli ollakseen näyttämättä sitä muille. He saapuivat valtavan puukasan eteen ja Elukka viittasi heitä pysähtymään.
    - Nonnih, Elukka sanoi. –Tuo puukasa pittäis ny saaha purettua siistiin pinoon tuohon. Työ teettä ensin yhren rivin maahan ja sen päälle toisen ja nii eespäin. Rivit on ehottomasti oltava suoras, muute ei tuu mihtään. Mie jätän teirät ny tänne ja tuun joskus puolen yön jälkeen. Siihen männes tuo kasa on oltava SIISTINÄ rivinä tuossa.
    - PUOLENYÖN JÄLKEEN!! Wolfy vastusteli ärtyneenä. -Siihenhän on useita tunteja aikaa!
    - Kah meirän älynvälkkyä, Eetu Elukka sanoi pisteliäästi. –Tosiaan tää homma ei hoivu parissa tunnissa, joten teillä ompi rutkasti aekoo…
Sen sanottuaan Eetu Elukka päästi mielipuolisen naurunkäkätyksen ja asteli tiehensä.
    - Täällä sitä taas ollaan! Drake sanoi ärtyneenä. –Ja mistähän syystä?
Hän mulkaisi tyttöjä erittäin kiukkuisena.
    - Jos ei erästä noitaparia olisi päästetty selostamoon, niin kaikki olisi paremmin, Wolfy jatkoi ivallisella äänellä.
Prudence mulkoili Wolfya vihaisena ja Sunneva ei oikein tiennyt mitä tekisi. Nuoret kääntyivät tuijottamaan alistuneesti valtavaa puukasaa.
    - Pakko kait aloittaa…, Prudence sanoi Sunnevalle joka puhalteli kylmiin sormiinsa.
    - Tännehän jäätyy… Sunneva marmatti. –Kuule annetaan poikien tehdä hommat ja istutaan me vain tässä ja katsotaan. Nuohan tämän saivat aikaankin.
    - ME? Kyllä se olitte te kun saitte tämän aikaiseksi! Drake huusi Sunnevalle joka istui puupölkyn päällä ja katseli varpaitaan.
    - Tänne jäätyy…, Sunneva marmatti edelleen kunnes tipahti yhtäkkiä pölkyltä kahden raavaan nuoren miehen nostettua sen harteilleen.
    - Mitenköhän Elukka oikein uskaltaa jättää meidät tänne ihan vain nelistään? Nimittäin metsähän on vaarallinen kun sinne on niin monta kertaa kielletty menemästä, Prudence sanoi.
    - Äh, ei täällä mitään vaarallista ole. Me olemme monta kertaa käyneet täällä eikä meitä ole kukaan syönyt, Wolfy naurahti pilkallisesti.
    - No sen olette näköisiäkin! Prudence kivahti.
    - Et sitten muuta keksinyt? Wolfy nauroi Draken kanssa.
Tytöt huokasivat ja tarttuivat yhteen tukkiin joka makasi maassa. Prudence ja Sunneva nostivat ja nostivat, heidän lihaksensa melkein repeilivät mutta pölli ei noussut maasta kuin hieman.
    - Voi ei… Me emme voi näyttää noille että me emme jaksa nostaa näitä, Prudence huokasi.
    - Mitäs ehdotat? Sunneva kysyi ja istuutui Prudencen viereen pöllille.
    - No jos lähdetään ja jätetään nuo kaksi tänne ihan kahdestaan? Prudence naurahti ja samassa metsiköstä kuului ulvontaa.
    - Mikä se oli? Sunneva huudahti kauhuissaan ja nousi ylös pölliltä.
    - Susi..
    - Täällä ei pitäisi olla susia, Sunneva huomautti Prudencelle.
    - Tottakai täällä on susia, Drake puuttui puheeseen raahatessaan yhtä pölleistä mukanaan. –Miksi te ette tee mitään?
    - Eiväthän tytöt jaksa kantaa näitä, Wolfy naurahti ivallisesti ja nosti yhden pölleistä käsivarsilleen mutta pudotti sen vain alas kuultuaan toisen ulvaisun.
    - Mikä ihme tuo oikein on? Sunneva ihmetteli.
    - No mennään katsomaan? Prudence ehdotti, lähinnä vitsinä.
    - Hyvä idea… Mennään heti, Sunneva sanoi ja tarttui Prudencea kädestä.
    - HEI! Ette te voi yksin lähteä hortoilemaan metsään, Drake ja Wolfy huusivat melkein yhteen ääneen.
    - No sitten teillä ei ole paljoa vaihtoehtoja, Prudence naurahti.
    - Aivan, joko tulette mukaan tai kannatte meidät pois täältä, Sunneva nauroi ja tarttui Prudencea kädestä uudelleen.
    -Tule Prue, mennään ja jätetään nuo nynnyt tänne ihan kahdestaan.
    - Te ette mene yhtään minnekään, Wolfy sanoi ja tarttui Prudencen käsivarteen.
    - Kehtaatkin vielä koskea minuun tänään?! Prudence kivahti ja yritti tempoa itseään irti Wolfyn otteesta.
    - Yritän vain estää teitä tekemästä typeryyksiä, Wolfy ärähti. –Jos tuolla jossakin on todella jotakin vaarallista, meidän on syytä pysyä yhdessä. Ja silloin te kaksi ETTE lähde harhailemaan minnekään!!
    - Mikä sinä olet meitä komentelemaan? Sunneva suuttui. –Juurihan meille vakuutettiin ettei täällä ole mitään pahaa. Minä en todellakaan aio vain istua ja palella, enkä anna Pruekaan palelluttaa itseään!
    - Rauhotu jo! Drake kivahti kylmästi. –Sulkisit kerrankin tuon suuren suusi ja antaisit järkevempien hoidella asiat!
Sunneva tuijotti Drakea suu auki ja hänen tunteensa näkyivät hänen kasvoiltaan vaihdellen närkästyksestä pettymykseen.
    - Minä luulin… Siellä selostamossa…, Sunneva aloitti ja Prudence katsahti hänen kummissaan.
Sunneva jäi vain harvoin sanattomaksi ja nyt näytti olevan sellainen hetki.
    - Kuvittelitko todella että ajattelin sinusta jotain erityistä kun suutelin sinua? Drake kysyi tunteettomalla äänellä ja katsoi Sunnevaa. -Taisit todella kuvitella. Noh, harhaluuloista on hyvä päästä eroon vaikka totuus tekeekin kipeää. Suutelin sinua vain siksi, että sulkisit tuon liikaa auki olevan suusi.
Prudence kalpeni raivosta kun hänen tajuntaansa lopulta syöksyi se mitä Drake oli sanonut. Kuinka joku voi olla noin kylmä ja julma?! Prudence ajatteli vihaisena. Sunneva punastui ensin raivosta, sitten hänen kasvoilleen nousi häpeä ja lopuksi hän kalpeni järkytyksestä. Hän tuijotti omahyväisenoloista Drakea ja kääntyi sitten nopeasti rynnäten metsään, jottei kukaan näkisi hänen kyyneliään.
    - Sinä itserakas idiootti! Prudence karjahti Drakelle, joka oli hiukan hätkähtänyt Sunnevan reaktiota. –En todellakaan voi uskoa että joku voi olla noin… noin… PASKIAINEN!!!
Prudence ei kyennyt hillitsemään itseään ja hän ei halunnut edes estää itseään potkaisemasta Drakea reiteen. Drake ulvahti ja tarttui reiteensä mutta Prudence ei ollut vielä lopettaut vaan hän kumartui ja löi nyrkillään poikaa vatsaan ja Drake kaatui maahan pidellen vatsaansa.
    - Sinä olet sika! Prudence huusi ja lähti Sunnevan perään.
    - Hei älkää olko typeriä, heti takasin molemmat! Kuului Wolfyn huuto Prudencen takaa.

Sunneva harhaili metässä. Hän oli juossut jonkin matkaa eteenpäin kunnes oli tajunnut että oli täysin menettänyt malttinsa ja että hänen olisi parasta palata takaisin, mutta kun hän kääntyi näytti metsä joka puolelta aivan samalta, eikä hänellä ollut aavistustakaan kuinka päästä takaisin. Sunneva istahti kannon päälle ja alkoi nyyhkyttää.
    - Mitä ihmettä sinä tyttö teet? Kuului vihainen huudahdus Sunnevan alta.
Tyttö pomppasi pystyyn ja huomasi puhuvansa kannon kanssa. Kanto katseli puisilla silmillään tyttöä ja tuhahti.
    - Eipä ole ennen kukaan istunut päälleni täällä. Mitä sitä paitsi teet täällä? Joko olet todella typerä tai todella tietämätön kun tulet tänne yksin keskellä yötä, kanto marmatti.
    - Tuota, minä taidan olla eksynyt, Sunneva sai nyyhkäistyä.
    - No siihen ei paljoa itku auta, mistäs sinä olikein tulet? Varmaankin sieltä Tulisoihtu koulusta. Taidatkin olla ensimmäinen joka tänne tulee… Lukuunottamatta niitä kahta huimapäätä, jotka aina silloin tällöin tulevat rupattelemaan kanssani. Minä näes tykkään rupatella mutta niin harvoin tänne eksyy ketään, tottakai aina silloin tällöin muutama kentauri mutta ei niistä ole paljoa seuraa. Puhuvatkin niin syvällisiä juttuja ettei niitä hullukaan jaksa kuunnella ellei ole todella puheen puutteessa. Niin mitä sanoitkaan? Että olet eksynyt… Nyt ei ole hyvä hetki olla eksynyt, ihmissudet näes vaeltelevat täällä juuri nyt.
    - Eihän ihmisissusia ole olemassakaan…, Sunneva ihmetteli ja pyyhki kyyneleensä.
    - Voi että! Oletko sinä jästi vai vaan tavallsita typerämpi tyttölapsi? Kanto ihmetteli ja näytti siltä kuin se yrittäisi pudistella päätään.
    - En ole typerä enkä ole jästi! Voisitko nyt vain ystävällisesti kertoa tien takaisin koululle.
    - No toki voisin, mutta toisaalta minusta on niin mukavaa saada seuraa etten tiedä haluanko luopua sinusta, kanto marmatti.
    - No jos täällä on kerran ihmissusia niin luulisi että haluat auttaa minua! Sunneva kivahti.
    - Voi minulla on niin harvoin seuraa että haluan nauttia kunnon jutustelusta aina silloin tällöin. Sitä paitsi eivät ihmisssudet tule tänne asti. Ne eivät uskalla sillä metsänväki täällä päässä ei pidä niistä. Sen takia niitä ei ikinä koulun pihallakaan näy vaikka olisikin täysikuu, kanto lörpötteli.
    - Olisitko nyt niin ystävällinen että neuvoisit minut takaisin, kiltti, Sunneva maanitteli. –Minä lupaan tulla aina viikonloppuisin juttelemaan kanssasi.
    - No hyvä on…, Kävelet tuohon suuntaan, kanto näytti oksillaan.
Sunneva nousi ylös ja kiitti kantoa. Tyttö oli juuri lähdössä takaisin päin kun hän kuuli jonkun kiljuvan syvemmällä metsässä.
    - Voi ei… Joku typerys on joutunut ihmissuden tielle, kanto sanoi ja pudisteli päätään.
    - Mitä…? Voi ei, se on Prue! Sunneva huusi ja lähti juoksemaan keskemmälle metsää.
    - Älä mene sinne… Kuolet vielä.
Mutta Sunneva ei kuunnellut vaan juoksi.
    - Voi että taisin menettää taas yhden juttukumppanin, kanto sanoi itsekseen ja painoi silmänsä kiinni.
Kanto ei kuitenkaan saanut olla kauaa rauhassa kun jo kaksi poikaa kompastuivat siihen.
    - No no pojat. Aah tehän siinä olettekin, olenkin odottanut teitä kahta. Elämä täällä alkaa olla jo kovin tylsää.
    - Ei nyt… Mihin se typerä tyttö hävisi? Toinen pojista, vaaleampi, sanoi huolissaan.
    - Ai se tyttö kuuli jonkun toisen tytön huutoa ja painui metsään syvemmälle yritin kyllä estää mutta…
Pojat olivat jo kaukana.
    - No ainakin yritin. Nykysajan nuoret ovat niin varomattomia…, kanto jäi itsekseen mumisemaan.

Prudence oli rynnännyt suin päin etsimään Sunnevaa, mutta huomasi pian joutuvansa myös eksyksiin. Hän manasi Wolfyn ja Draken alimpaan mahdolliseen maanrakoon ja sai jonkinlaista sisäistä voimaa heidän solvaamisestaan. Hän pohti harhaillessaan metsässä kaikenlaista, myös Sunnevaa. Hän ihmetteli, että mitä oikein oli tapahtunut Sunnevan ja Draken välillä? Miksi moinen asia, vaikka Drake sikamaisesti sanoikin, sai Sunnevan noin suunniltaan? Prudence kulki ajatuksissaan yhä syvemmälle metsään ja huuteli Sunnevaa nimeltä. Vastausta ei kuitenkaan kuullut ja salaperäinen ulvontakin tuntui kadonneen tyystin. Metsässä oli oudon hiljaista ja siksi Prudence olikin hypätä ulos nahoistaan pelkästä säikähdyksestä kun kuuli oksien katkeilevan. Hän näki kauempaa jonkinlaisen hevosen ja sen taluttajan kävelevän. Prudence huomasi taluttajan vilkaisevän häneen päin säikähtäneenä ja ryntäsi sitten juoksuun. Prudence ei tiennyt, valehtelivatko hänen silmänsä kun hän näki hevosessa vilahduksen kultaa. Tyttö kuitenkin kohautti välinpitämättömänä olkiaan ja jatkoi ystävänsä etsimistä.
    - Sunnevaaaaa!!! Prudencesta tuntui, että hän oli huutanut äänensä jo käheäksi.
Hän ei osannut lainkaan varautua vertahyytävään ulvaisuun takaansa ja kirkaisi läpitunkevalla äänellään. Prudence pyörähti valoa nopeammin ympäri ja huomasi tuijottavansa karvaista otusta, jolla oli ihmismäisiä piirteitä. Sillä oli keltaiset, julmat silmät, sen hengitys haisi hirvittävälle, sen suupielistä valui kuolaa ja sen valkeat, terävät hampaat välkähtelivät täysikuun luomassa valossa.
    - IHMISSUSI! Prudence kirkaisi ja perääntyi muutaman askeleen.
Pelästynyt tyttö kirkaisi uudelleen kun viereisestä pusikosta kuului ryskettä ja se näytti saavan myös ihmissuden hämilleen. Prudencen helpotukseksi (joskin vain hetkelliseksi) pusikosta ryntäsi esiin hengästynyt Sunneva.
    - Prue!! Täällä jossakin on ihmissusi!! Sunneva kiljui ystävälleen.
Tyttöjen ihot nousivat nopeasti kananlihalle kun heidän edessään seisonut ihmissusi päästi jälleen vertahyytyvän ulvaisun kajahtamaan ilmoille. Tytöt noukkivat tukevat kepit aseikseen ja lähtivät perääntymään ihmissuden urahdellessa eläimellisesti astellen hitaasti, kuin ruualla leikkien, heitä kohti.