Jotenkin Prudence nautti Suuresta Salista, erityisesti päivällisen aikaan. Syynä ei ollut pelkästään hyvä ruoka, vaan se että sali oli täynnä Tulisoihtu Akatemian oppilaita ja sitä myöden täynnä iloista lörpötystä ja joskus Amadeus Beethovenin flyygelin helisevää ääntä. Prudence ja Sunneva olivat harjaantuneet mestareiksi siivilöimään joukosta heidän uteliaisuuttaan herättävät ihmiset. Erityisesti Cornwallin kaksoset olivat tyttöjen katseen päässä.
    - Siinä vasta on jotakin joka kiehtoo, Prudence tunnusti seuraavana päivänä Sunnevalle suu täynnä kanakeittoa.
    - Älä muuta sano, Sunneva nyökytteli. –Mikä tuon toisen nimi nyt olikaan… Hmm… Aramor! Hmm… Siinä vasta namu…   
    - No mutta Sunneva!! Mihin Drake jäi? Prudence piikitteli ystäväänsä.
    - Lehdelle soittelemaan, Sunneva tuhahti vastaukseksi.
Tyttö oli yhä sitä mieltä että Draken kuuluisi kärsiä.
    - Mutta mikä sinua vaivaa kun et Aragasia ole vielä kietonut pauloihisi? Sunneva näpäytti takaisin Prudencelle.
    - Aragasin käytöksessä olisi vielä toivomisen varaa, Prudence mutisi miltei kiukkuisena.
    - Eipä se Wolfynkaan kohdalla näytä sinua häiritsevän, Sunneva sanoi hymyillen.
    - Wolfy onkin eri asia, Prudence lipsautti.
    - Millä tavalla? Sunneva kysyi heti.
Prudence puri huultaan eikä vastannut mitään. Postipöllöjen saapuminen pelasti hänen vastaamiselta.

Tyyris Tyllerö huhuili iloisesti ja lenteli häiriten muita pöllöjä. Sillä ei ollut mitään postia, mutta se ei ollut nähnyt Prudencea vähään aikaan, joten ensin nokkaistuaan toista suosikkihenkilöään Wolfya, se lehahti Prudencen pään päälle ja hyrisi siinä itsekseen selvästi odotellen rapsutuksia. Prudence otti Tyttiksen nyrkkiinsä ja laittoi sen pöydälle ja antoi lusikallaan hieman keittoa pöllölle, joka huhuili niin innoissaan että sen sarvet oikein tutisivat.
    - OMA PIKKU KULLANMURUNI! ÄIDILLÄ ON OLLUT KOVA IKÄVÄ OMAA PIKKU ADAGIOTANSA, kuului Kalmakehdon pöydästä.
    - Kuka idiootti antaa lapselleen nimeksi Adagio? Prudence kysyi Sunnevalta, joka naureskellen osoitti Wolfya joka kasvot punaisina piteli puhuvaa kirjettä.
Wolfyn vieressä istuva Drake näytti ratkeavan naurusta.
    - No ainakaan se ei ollut räyhääjä, Prudence sanoi vakavana Sunnevalle ja molemmat räjähtivät nauruun.
    - VOI PIKKU KULTA! ÄITI LÄHTEE ISIN KANSSA LOMALLE KAHDESTAAN JOULUKSI, KYLLÄ PIKKU NASSU VARMASTI YMMÄRTÄÄ. VOISIT JÄÄDÄ KOULULLE JOULUKSI. TIETYSTI ÄITI EI PAKOTA KULTAANSA SIIHEN, JOS EI KÄY NIIN ILMOITA VAAN, NIIN ÄITI OTTAA SÄIHKYSLMÄNSÄ MUKAAN.
Drake nauroi Wolfylle vedet silmissään ja osoitteli ystäväänsä.
    - Onko äitisi antanut ihan tosissaan sinulle nimeksi Adagio Wolfy Adonis? Drake nauraa räkätti.
Wolfy repäisi kirjekuoren loukkaantuneena Drakelta ja piilotti sen taskuunsa, mutta itse kirjettä hän ei pystynyt enää avattuaan piilottamaan ja se jatkoi vielä.
    - ÄITI OSTAA SITTEN OIKEIN PALJON LAHJOJA MUSSUKALLE NIIN EI TULE PAHA MIELI. ISOJA PUSUJA JA HALEJA, JA AFRODITE TÄTIKIN ANTAA PUSUJA JA HALEJA PIKKU KULLANNUPULLE. TÄTI EI TIEDÄKÄÄN MITEN ÄITIN OMA PIKKUINEN ON KASVANUT. ILMOITA SITTEN SUUNNITELMISTASI ÄIDILLE. ÄITI RAKASTAA SINUA! HEI HEI! AI NIIN ISIKIN RAKASTAA SINUA OIKEIN KOVASTI!
Prudence ja Sunneva nauroivat myös vedet silmissä kuunneltuaan kirjeen loppuun ja kuultuaan Wolfyn koko nimen. Prudence ja Sunneva olivat jo lopettaneet ja kävelivät Wolfyn ohi ulko-ovelle. Prudence ei voinut vastustaa kiusausta.
    - Pikku Adonis taitaa olla perheen ainoa lapsi vai? Prudence naurahti ja jos hän ei olisi ehtinyt väistää, olisi hän saanut aimo annoksen kanakeittoa naamaansa.
    - Naura vain… Senkin…, Wolfy karjahti muttei keksinyt mitään sanottavaa.
Tyttis tunsi kenties jonkinlaista sukulaisuutta piestyä Wolfya kohtaan ja istuutui tämän pään päälle ja alkoi näykkiä pojan päätä hyristen.
    - Äh hiton pöllö jätä minut rauhaan! Wolfy huusi ja tarttui nyrkillään Tyttistä.
Pöllö huhuili vain iloisesti Wolfyn kuristaessa tätä, jos Sunneva ei olisi pelastanut pöllöä pojan kynsistä, se tuskin olisi jäänyt eloon. Prudence ja Sunneva poistuivat ruokalasta hihitellen.
    - Mekin varmaan jäämme tänne jouluksi, vai huvittaako sinua mennä kotiin? Prudence kysyi.
    - Oikeastaan voisin mennä ihan hyvin kotiin, mutta en raaski jättää sinua ja Wolfya kahdestaan. Joten taidan jäädä teille esiliinaksi.
    - Niin ja tähänhän ei vaikuta mitenkään se, että Drake muutama päivä sitten ilmoitti jäävänsä jouluksi tänne, Prudence kiusoitteli.
    - Hmph…, Sunneva tuhahti.

Päivät tuntuivat kuluvan ennen joululomaa hyvin hitaasti. Helpotuksen ajan hitaaseen kulkuun soi kuitenkin viikonloppuvapaa Tulikanjonissa, jonne moni meni ostelemaan joululahjoja. Mikään ei myöskään pitänyt Sunnevaa ja Prudencea poissa sieltä. Kun perjantaipäivä vihdoinkin koitti, Prudencesta tuntui että kello olisi pysähtynyt kokonaan professori Mortal Pedon tunnilla.
    - Miten voikin olla näin tylsää? Prudence huokaisi hiljaa Sunnevalle.
    - Sinulla tylsää? Pedon tunnilla? Sunneva hämmästeli. –Yleensähän sinä väität ajan juoksevan, kun katselet Mortalia ja pyyhit kuolaa suupielistäsi!
    - Heko heko, Prudence mutisi. –Sitä paitsi professori on hyvännäköinen…
    - No jaa…, Sunneva mutisi ja kokosi kaiken tahdonvoimansa, jottei olisi vahingossakaan vilkaissut Drake Malfoyn suuntaan.
    - Tuollaisen namun kun saisi…, Prudence jatkoi huokailuaan ja pyöritteli sormissaan sulkakynäänsä.
    - Tukehdut kohta noihin namupaloihisi, Sunneva naurahti hieman liian kovaäänisesti ja sai osakseen Mortal Pedolta kiukkuisen mulkaisun.
    - Ei niitä nyt niin paljoa ole, Prudence kiisti hetken hiljaisuuden jälkeen. –Odotas kun lasken… Aragas, Mortal, Wolfy… Vain kolme.
    - Minusta yhdessäkin on tarpeeksi, Sunneva tuhahti. –Mikset iske niistä jota kuta? Vaikka Mortalin?
    - Oletko hullu? Prudence älähti. –Ei professoreita isketä!
    - Miksei? Sunneva kysyi.
    - No ei…, Prudence sopersi. –Sitä paitsi Mortal on niin vanha!
    - Eikä ole, Sunneva tuhahti. –Korkeintaan kolmekymmentä minä luulisin… Eikä tuo ikä ole ennenkään sinua häirinnyt…
    - Ja sitä paitsi, Prudence keskeytti. –Miten minä muka Mortalin iskisin?
    - No, Sunneva aloitti ja vetäisi syvään henkeä. –Muutama sievä hymy. Ei liian siveellistä, otat sellaisen pikkutuhman ilmeen ja sitten räpyttelet silmiäsi ja nojaudut…
    - Neiti Sudenvarjo! Mortal Peto ärähti luokan edestä. –Otan pois Toveruuden Tornilta kymmenen pistettä alituisen höpinäsi takia!
    - Mikä yllätys…, Sunneva mutisi. –Niin, mihin minä jäinkään? Aivan. Nojaudut siis hiukan eteenpäin, siis vain hiukan. Ja sitten voisi toisella kädellä pyöritellä sormissaan hiuskiekuraa, siis omaa hiuskiekuraa ja sitten vain luot lupaavia katseita Pedon suuntaan. Voit toki henkäistä jotain järkevää. Yritä pitää äänesi hentona ja ohuena, mutta älä missään tapauksessa kimitä! Esität olevasi heikko nainen, se herättää miehissä vastustamattoman suojelunhalun…
Prudence pudisteli epäuskoisena päätään.
    - Uskotko tosiaan tuohon?
    - Tottakai, Sunneva vakuutti.
    - Taidat olla jokseenkin vanhanaikainen tai jotain. Minä en ainakaan esitä heikkoa naista saadakseni miehen. Minä olen vahva itsenäinen nainen ja sillä selvä… No okei, ehkä olen itsenäinen tyttö… pikemminkin… tai jotain.
    - Kuule, sinä et nähnyt Wolfyn ilmettä kun pyörtyä poksautit siellä metsässä. Hänen silmiinsä syttyi oikein sellainen kiilto kun hänen neitonsa tarvitsi apua, Sunneva käkätti.
    - Ensinnäkin, en ole Wolfyn neito. Toisekseen hän ihailee vahvoja itsensä tuntevia tyyppejä ja kolmanneksi…
    - Hän on ihastunut Myraan, joka aina on kompastelemassa hänen päälleen eikä osaa koskaan mitään, niin että Wolfyn on pakko auttaa, Sunneva lisäsi.
    - Wolfy ei ole ihastunut Myraan! Prudence kivahti hieman liian kovaa.
    - Neiti McCallum voisi pitää ison suunsa pienemmällä ennen kuin minä suljen sen! Mortal Peto mylvähti.
    - Anteeksi professori, minä…
    - MINUA EI TODELLAKAAN KIINNOSTA! Peto huusi jo selvästi kyllästyneenä tyttöjen kälätykseen.
    - Ah, kuka voisi kuvitella ettei herra Petoa kiinnosta jokin asia? Sunneva naurahti ja tarttui kiltisti sulkakynäänsä Pedon mulkaistua häntä tavallsita pahemmin.
    - No lyödäänkö vetoa, jos yrität iskeä professori Pedon? Jos onnistut teen lopun vuotta kaikki läksysi. Mutta jos häviät eikä hän huomaa sinua, niin…
    - Minä ilmeisesti teen sinun läksysi?
    - No ei nyt sentään. Keksin kyllä jotain, Prudene naurahti.

Tunnin päätyttyä Sunneva ja Prudence jäivät luokkaan vielä hetkeksi.
    - Professori Peto…, Sunneva aloitti hiljaisella värisevällä äänellä ja räpytteli silmiään Petoa kohti.
Mies oli kuitenkin selkä Sunnevaan päin.
    - Niin mitä nyt haluatte? Mortal kysyi ja kääntyi kohti Sunnevaa, joka oli melkein kiinni miehessä.
Sunneva otti hiuskiehkuran sormeensa ja alkoi kiertää sitä viekoittelevasti.
    - Niin minä tarvitsisin hieman apua, kun en oikein ymmärrä sitä kalmolaskosta, siis sen motiiveja ja sitä suojeliusloitsua.
- No neiti Sudenvarjo, tällä kertaa ette taida olla ainoa.