TULISOIHTU

Illallisen jälkeen Sunneva tunsi olevansa niin poikki että hän suoriutui suoraan maukuuhuoneisiin ja heittäytyi jätti sängylle vetäen verhot pimentämään katosvuodetta. Häntä ei varsinasiesti nukuttanut mutta oli hyvä miettiä asioista aina välillä ihan yksinkin. Sunneva oli hieman ihmetellyt omaa suhtautumistaan Prudencen ja Wolfyn suudelmaan. Hän ei todellakaan osannut sanoa mistä se johtui. Sunneva oli kerran nähnyt hieman pääkalloa muistuttavan tatuoinnin äitinsä kämmenessä.
Sellainenhan oli kuolonsyöjillä. Mutta hänen äitinsä ei ollut kuolonsyöjä... Eihän... Mistä kummasta äiti olisi oppinut kaikki nuo asiat noitamaailmasta ellei hän itse ollut niitä koskaan kokenut? Voisiko olla että äiti olisi kuolonsyöjä? Ei. Vaikka Pruen äiti olikin ollut kuolonsyöjä se ei tarkoittanut että Pruekin olisi sellainen... Äidistä puhumattakaan.
Mutta kuitenkin pieni epäilyksen siemen oli kylvetty Sunnevan mieleen. Hän käänsi kylkeään ja nukahti, mutta uni ei antanut hänelle lohtua. Sunneva heräsi keskellä yötä uneen jonka oli nähnyt. Prue oli kuollut siinä hänen takiaan. Ehkä olisi jo aika sopia meidän typerä riita, Sunneva ajatteli ja päätti tehdä sen heti aamulla. Tai ehkäpä aamiaisen jälkeen... Oikeastaan hän odottaisi että Prue pyytäisi ensin anteeksi. Hänhän tässä oli loukattu osapuoli, ei Prue. Sitä paitsi Prue ei koskaan pystynyt olemaan vihainen hänelle kauaa. Näihin ajatuksiin Sunneva lopulta nukahti.