TULISOIHTU

Kun Prudence seuraavana aamuna heräsi, hän huomasi Sunnevan makaavan sängyssään kuin kuollut lahna. Hän vilkaisi tiimalasia ja arveli siten puolen päivän mennen ohi jo jokin aika sitten.
    -Sunneva! Prudence sanoi kovaäänisesti ja ravisteli ystäväänsä.
Jonkin aikaa sitä rataa jatkettuaan Sunneva nousi viimein istumaan vuoteellaan.
    -Et näytä kovin hehkeältä, Prudence huomautti ystävälleen.
    -Tiedän sen. Juuri siksi en päästänyt Drakea tänne nukkumaan, koska tiesin että näytän tänä aamuna aivan hirvittävältä…
    -Mitäh?! Prudence älähti. –Oliko Drake tulossa tänne yöksi?
    -Oli, Sunneva vastasi pidelleen päätään. –Älä huuda. Poikaparka oli aivan väsyksissä, eikä olisi millään jaksanut kävellä omaan torniinsa…
    -Uskon että se väsymys olisi jotenkin kummasti kadonnut, kun hän olisi kömpinyt viereesi, Prudence sanoi happamesti. –Mikä riivattu sai Draken haluamaan TÄNNE? Miksette voineet mennä sinne?
    -Luuletko että olisin mennyt nukkumaan Wolfy Fontrelin kanssa samaan huoneeseen?? Sunneva tiukkasi äkäisenä.
    -Luuletko että minä olisin halunnut nukkua Draken kanssa samassa huoneessa? Prudence tivasi.
    -Hmph… Olisithan sinä voinut mennä sitten Wolfyn viereen nukkumaan…, Sunneva ehdotti viattomasti.
Prudence katsoi parhaaksi, ettei kommentoisi asiaa enää lainkaan.
    -Onkohan Salissa vielä aamiaista? Prudence pohti ääneen.
    -Paljonko kello on?
    -Yli puolenpäivän, vastasi Prudence, joka sai kiskottua ylleen viininpunaisen koulupukunsa johon oli kovasti kiintynyt.
    -Minä olen niin väsynyt ja poskeni on vieläkin kipeä…, Sunneva valitteli.
Hän veti vaivalloisesti ylleen nuhjaantuneen t-paidan ja kuluneet verkkarit.
    -Seksikästä, eikö?
    -Todella, Prudence myönsi.
Tytöt hätkähtivät kun ovelta kuului kohtelias koputus.
    -Jos se on Aragas, niin iske minunkin puolestani häneltä munat tohjoksi, Sunneva sanoi Prudencelle, joka ryntäsi avaamaan ovea.
    -Kappas keppanaa! Olettehan te vielä hengissä… Hehheh… No miksette olisi?! Kysynpähän vaan. Onkos Sunneva Sudenvarjo täällä? Ai siellähän sinä. Hienoa! Pyytäisin että lähdet nyt heti minun mukaani työhuoneeseeni. Sinulle on siellä vieras, Tulisoihtu Akatemian rehtori Prz Friznog höpötti kiireissään ja tohkeissaan.

Sunneva kampesi itsensä Friznogin työhuoneeseen. Hän näki heti tummahiuksisen komean, hieman vanhemman miehen, joka tuijotti häntä kuin jotain erikoista.
    -Niin? Minun piti tavata teidät…, Sunneva sanoi arasti Friznogille.
    -Aah, niin tottakai. Sunneva, saanen esitellä isäsi! Friznog sanoi henkäisten ja osoitti vierasta miestä nurkassa.
    -Hei kultaseni, Sardion sanoi ja halasi tytärtään hieman jäykästi.
Sunneva ei oikein osannut edes vastata halaukseen.
    -Olet ihan äitisi näköinen, yhtä kaunis, Sardion sanoi ja hypisteli koko ajan sormiaan.
    -Ai? No kiitos vain.
    -Niin tuota. Olisin tullut jo aikaisemmin mutta minulla oli hieman töitä ja tuota…,Sardion naurahti. –Täytyi tietysti kerätä hieman rohkeutta tulla tänne. Olen kuullut sinusta paljon rehtori Friznogilta… Tiesitkö että minäkin olin Toveruuden Tornissa?
    -Ai… Joo kyllä minä tiesin, Sunneva vastasi.
    -No viihdytkö sinä täällä?
    -Juu, siinähän se menee, Sunneva mumisi.
    -Miksi ihmeessä sinun poskesi on noin punainen?
    -No yksi täältä koulusta yritti raiskata yöllä ystäväni yhdessä kapakassa ja minä menin apuun ja hakkasin sen tyypin, ainakin melkein. Harmi vain, että se poika kerkesi ennemmin, Sunneva selitti yhteen hengen vetoon.
    -Mitä ihmettä? Sardion huudahti.
    -Öh… Sunneva vain vitsailee, Friznog sanoi rauhallisesti.
    -Ai ihanko varmasti?
    -Juu. Minä vitsailin, Sunneva mumisi jälleen.
    -Niin oikeastaan minä tulin tuomaan sinulle joululahjaa. Tiedän etten ole ennen lähettänyt edes korttia sinulle mutta siihen oli syynsä min…
    -Mikä siihen oli sitten syynä?
    -Mihin?
    -Siihen ettet ottanut minuun yhteyttä.
    -Äitisi halusi kätkeä sinut ja etsin kyllä kymmenen pitkää vuotta, mutta sitten lopetin ja ajattelin että etköhän putkahda pintaan kun on tarve.
    -Miten kuuluisa velho voi ola löytämättä omaa tytärtään?
    -Sunneva…, Friznog sanoi varoittavasti.
    -Ah ei se mitään, Priz. Katsos kultaseni… Sinun äitisi on myös aika vahva noita. En koskaan oikein pärjännytkään hänelle. Joten jos hän halusi piilottaa sinut minulta, se ei ollut hänelle vaikeaa.
    -Hetkinen, yritätkö tosiaan väittää että äitini oli noita?
    -Voi hyvä lapsi etkö sinä sitä tiennyt? Voi voi... Minulla olisi niin paljon selitettävää, mutta nyt on pakko rientää. Tässä on lahjasi. Niin ja kuulin että olet ollut pienestä asti ystävä Prudence McCallumin kanssa. Tiesitkö että hänen äitinsä oli joskus minunkin ystäväni? No joka tapauksessa otin vapauden ostaa hänellekin jotain, Sardion sanoi ja ojensi kaksi suurta pakettia tyttärelleen ja oli poissa.
    -No niin… Oletko kunnossa? Friznog kysyi typertyneeltä tytöltä.
    -Juu ihan kunnossa… Tuota taidan mennä nyt, Sunneva änkytti ja lähti huoneesta takaisin omaan huoneeseensa Prudencen luokse.

TULISOIHTU

Prudence oli Sunnevan lähdön jälkeen mennyt Suureen Saliin pelaamaan Marvinin kanssa velhonshakkia. He eivät kumpikaan olleet erityisen taitavia pelaajia, mutta peli oli silti erittäin mielenkiintoinen ja jännittäväkin. Mutta vielä jännittävämmäksi se muuttui kun Myra ja Wolfy saapuivat Sonyan kanssa Suureen Saliin istumaan varsin lähelle pelaavaa kaksikkoa.
    -Wolfy rakas, Prudence kuuli Myran sanovan siirappia tihkuvalla äänellä. –Siirtäisitkö penkkiä puolestani?
    -Okei, Wolfy murahti.
    -Mikä unohtui? Myra kysyi merkitsevästi.
    -Onko minun pakko? Wolfy kysyi alistuneesti.
    -Muistat mitä me sovimme, Myra sanoi omahyväisesti. –Syytä vain itseäsi kun menit pelehtimään sen Toveruuden Tornin eukon kanssa!
    -…kulta…, Wolfy jatkoi lauseen loppuun hyvin vastentahtoisesti.
    -Tulihan se sieltä, Myra miltei kehräsi.
Prudence virnisti itsekseen, kuunnellessaan varsin ”henkevää” keskustelua Myran, Sonyan ja Wolfyn välillä. Hänen pelikeskittymisensä herpaantui kun hän höristeli korviaan.
    -Prue… Prue? Prue! Marvin havahdutti Prudencen. –On sinun vuorosi.
    -Okei…, Prudence sanoi ja siirsi ajatuksissaan suoraan lähettinsä Marvinin ratsun kaadettavaksi.
    -Tuo oli kyllä typerin siirto minkä olisit voinut tehdä, Marvin sanoi virnistäen ja kaatoi Prudencen lähetin.
    -Hysh! Minä kuuntelen, Prudence sanoi.
    -…ja Drake sanoi, että ei ole koskaan aiemmin tavannut niin hyväuskoista hölmöä…, Sonya selosti Myralle.
    -Hän siis teki sen ihan tahallaan? Nöyryyttääkseen häntä? Myra kysyi kovalla äänellä niin että Prudencekin varmasti kuulisi.
    -Mut…, Wolfy aloitti,mutta hänet keskeytettiin nopeasti.
    -Kultaseni, Myra sanoi varsin painokkaasti. –Sulkisitko suusi?
    -Minä en todellak…, Wolfy aloitti kiivastuen, mutta Prudence näki Myran ilmeen kylmenevän ja silmien siristyvän vaarallisesti, joten Wolfy ilmeisesti katsoi paremmaksi sulkea suunsa.
    -Ihan tahallaan…, Sonya sanoi kihertäen ja virnisti Prudencelle, joka oli yhä pelaavinaan Marvinin kanssa.
    -Kuulitko?! Voiko mitään typerämpää olla? Prudence pudisteli epäuskoisena päätään. –He todella kuvittelevat että nielisin tuon potaskan ja ryntäisin Sunnevan luo…
    -Tuota… Prue…, Marvin sanoi katsoen ovelle päin. –En usko että sinun täytyy mennä Sunnevan luo. Hän ilmeisesti kuuli koko jutun…
Prudence kääntyi katsomaan hiukan kulahtanutta ystäväänsä, joka näytti nielleen kalmalaistyttöjen syötin täydellisesti. Prudence oli juuri nousemassa ylös mennäkseen puhumaan Sunnevalle, mutta juuri silloin Oliver istahti Prudencea vastapäätä ja virnisti tytölle veikeästi.
    -Ehkä sen ehtii…, Prudence mutisi.

TULISOIHTU

Sunneva ryntäsi eteenpäin ja kuuli korvissaan Myran ja Sonyan keksustelun.
…Hän siis teki sen ihan tahallaan…
…Nöyryyttääkseen häntä…
Tosin Sunnevan mielessä kuului tuohon lauseeseen vielä Sonyan ja Myran kaamea nenänauru. Sunneva istuutui Toveruuden Tornin rappusille. Hän ei juuri nyt jaksanut mennä sisälle ja kohdata Aramoria siellä, hän halusi olla hetken aikaa ihan rauhassa.
    -Hei Sunneva… Miksi sinä istut ihan yksin siinä? Drake kysyi hölmistyneenä.
    -Mieti sitä…, Sunneva vastasi ja nousi mennäkseen Toveruuden Torniin ja omaan huoneeseensa.
    -Hei mikä nyt on…? Minä luulin että me olemme ok… Siis niinkuin…
    -Minä en tiedä mitä sinä luulit, mutta minä luulin että sinulla olisi edes jonkin verran rehellisyyttä itsessäsi, mutta ilmeisesti se on liikaa vaadittua sinun kaltaiseltasi…, Sunneva nyyhkäisi pojalle, joka katseli tyttöä hölmistynyt ilme kasvoillaan.
    -Siis en ymmärrä sanaakaan mitä puhut, mutta jos ei niin ei sitten, Drake huoahti väsyneesti ja aikoi lähteä kävelemään pois päin.
    -Minä luulin että meillä olisi ollut jotain… Mutta sinä vain halusit olla ilkeä… No menit liian pitkälle tällä kertaa! Sunneva huusi.
    -Nyt selitä mistä oikein puhut! En ymmärrä nyt yhtään mitään, Drake ihmetteli.
Sunneva käänsi selkänsä pojalle ja aikoi mennä jälleen sisälle Toveruuden Torniin.
    -Älä ikinä käännä selkääsi minulle! Drake huusi vihaisena.
    -Voi anteeksi armon herra! Sunneva huusi ja kääntyi toisin päin lähtien kävelemään takaperin.
    -Todella aikuismaista Sunneva, Drake sanoi jo hymyn kare huulillaan.
    -Kukakohan tässä on lapsellisesti käyttäytynyt! Sunneva tokaisi takasin ja avasi oven.
    -Hei ihan totta… Mitä minä olen tehnyt?
    -Älä esitä, minä kuulin kaiken, Sonya ja Myra keskustelivat siitä suuressa salissa kovaan ääneen.
    -Ai mistä? Drake ihmetteli.
    -No sinun huijauksestasi ja halustasi vain nöyryyttää sinua!!
Drake hämmästyi.
    -Ensinnäkin en ole puhunut Sonyan tai Myran kanssa päiviin, joten he eivät voi mitenkään tietää mitään… Mistään, Drake ihmetteli.
Sunneva tuijotti yhä vihaisena Drakea.
    -Ellei… Wolfy! Poika huudahti vihaisena. –Kuulehan nyt, miksi minä veisin sinut ulos vain nöyryyttääkseni sinua? Eikö se kuulosta hieman typerältä?
    -No sinusta voi uskoa mitä vain! Sunneva kivahti.
Drake ei kuunnellut enempää vaan tarttui Sunnevaa vyötäröstä ja veti tytön lähelleen.
    -Sinua hupsua…, poika naurahti ja suuteli Sunnevaa.
Sunneva ei mahtanut itselleen mitään. Hän vain suli Draken sinisten silmien alla. Hän toivoi hartaasti, että Drake tosiaan puhui totta.

TULISOIHTU

-Hyvää joulua, Oliver sanoi hyväntuulisesti Prudencelle ja Marvinille. –Olittekos olleet kiltisti?
Prudence katseli hymyillen poikaa, jolla oli tummanruskeat, pörröiset hiukset ja sinisimmät ja suurimmat silmät mitkä Prudence oli koskaan nähnyt.
    -Minä olen aina tuhma, Prudence sanoi virnistäen.
Oliver nauroi ja hänen silmänsä tuikkivat ilkikurisesti. Prudence oli iloinen siitä että istui, sillä hänen polvensa eivät olisi kannatelleet tyttöä juuri nyt lainkaan.
    -Niinpä tietysti. Tarkoitin kyllä että saitteko paljon lahjoja? Mitä pukki oikein toi?
Prudence punastui hiukan pojan viattomalle kaksimielisyydelle.
    -Ihan mukavasti niitä lahjoja kertyi, Prudence vastasi hymyillen ja teki jälleen Marvinin mielestä maailman typerimmän siirron siirtäessään tornin suoraan Marvinin lähetin kulkureitille, vaikka olisi voinut kaataa Marvinin ratsun.
    -Sittenhän sinä olet kirjaimellisesti lahjakas, Oliver sanoi nauraen.
    -Ehdottomasti, Prudence sanoi kohottaen toista kulmaansa viehättävästi.
Tarkkasilmäinen Prudence huomasi Wolfyn tuijottavan heitä myrtynyt ilme komeilla kasvoillaan. Tyttö oli salaa hiukan harmissaan Wolfyn puolesta, mutta oli toisaalta sitä mieltä, että poika oli itse soppansa keittänyt.
    -Tulethan tänään jouluaterialle? Oliver kysyi.
    -Tottakai. En jäisi mistään hinnasta pois, Prudence sanoi eikä kiinnittänyt mitään huomiota siihen kun Marvin teki shakkimatti-siirron.
    -Lähtisitkö kanssani katsomaan teatteriesitystä Teatteri Tulitikkuun? Oliver kysyi ja katsoi Prudencea suurilla sinisillä silmillään.
    -Ei Prue lähde minnekään, Wolfy puuttui keskusteluun.
    -Wolfy!! Myra sanoi närkästyneenä. –Anna jo sen olla. Täytyyhän meidän suoda rakkaalle Prudencelle jotakin iloa elämäänsä… Tule tänne, kulta!
    -Sinäkö minun menemisistäni päätät? Prudence kivahti Wolfylle ja toivoi ettei Oliver kiinnittäisi mitään huomiota Wolfyyn.
Prudencen toivomus kaikui kuitenkin kuuroille korville.
    -Kuulit mitä hän sanoi, Oliver sanoi viileän asiallisella äänellä. –Tämä keskustelu ei kosketa sinua.
Wolfy katsoi murhaavasti Oliveria, mutta kun Myra änkeytyi hänen kainaloonsa, meni vaikutelma hiukan pieleen.
    -Prue, Wolfy sanoi uhkaavalla äänellä. –Sinä tiedät mitä teet ja tiedät myös sen seuraukset…
    -Tottakai Adonis, Prudence sanoi ja hymyili viattomasti. –Oliver, lähden OIKEIN MIELELLÄNI kanssasi teatteriin. Mikä näytös siellä nyt pyöriikään?
    -Kolme muskettivelhoa, Oliver sanoi tyytyväisenä.
Prudence heitti Wolfyyn päin voitonriemuisen katseen.