TULISOIHTU

Prudence käveli ripein askelin kohti pöllölää Tyttiksen huhuillessa uteliaasti hänen päänsä päällä. Wolfy Fontrel seurasi tyttöä ovela ilme kasvoillaan, mutta ei puhunut mitään koko matkan aikana. Pöllölä oli oikeastaan yksi suuri huone joka oli täynnä orsia ja orsilla oleskelevia pöllöjä. Mukaan mahtui myös pari kyyhkystä ja yksi pahasuinen papukaija. Kun Prudence astui huoneeseen, äsken mainittu papukaija lateli hänelle koko joukon rivouksia Wolfyn naureskellessa vieressä.
    - Voisin hyvin kuvitella että tuo otus on sinun lemmikkisi, Prudence tokaisi Wolfylle ärtyneenä.
    - Ei ole, Wolfy korjasi yhä hirnuen. –Papukaija ei ole minun tyyppiäni lainkaan.
    - Arvasin sen. Lentävä jyrsijä sopiikin paremmin…
    - Lepakko ei ole jyrsijä! Wolfy huudahti loukkaantuneena, mutta Prudence vain virnuili.
Hän lähetti Tyttiksen, joka huhuili jo hiukan unisena, omalle orrelleen, toivotti sille kauniita unia ja sitten he poistuivat yllättävän hiljaisesta pöllölästä. Prudence piti kaikki aistinsa äärettömän herkinnä, kun astelivat jo hiljaisempaa tahtia kohti salia. Pimeä käytävä ei saanut tyttöä pelkäämään, mutta hiukan vain varovaiseksi. Wolfy Fontrel nyökkäsi hyväksyvästi tytön rohkeudelle, mutta säikähti totaalisesti kun Prudencelta pääsi tukahtunut kiljaisu.
    - MIKÄ TUO ON? Prudence sanoi kasvot valkoisena osoitti jotakin, joka leijui hänen edessään. Wolfy Fontrel purskahti nauruun.
Leijuskeleva olento oli Kalman Kehdon oma kummitus, mies joka kantoi tuskallisesti irvistävää päätään kainalossaan, ja jonka katkaistusta kaulasta pulppusi verta.
    - Ei Edgaria tarvitse pelätä. Se on meidän kummituksemme, Wolfy sanoi ja kietoi kätensä Prudencen ympärille. Pahasti pelästynyt tyttö ei näyttänyt edes tajuavan mitä tapahtui.
    - Edgar?
    - Edgar Verikaula, Wolfy selvitti. –Kalman Kehdon oma tornikummitus. Hei Edgar…
Pää vastasi julmalla naurulla ja Wolfy Fontrel nyökkäsi sille kohteliaasti, kun se leijui tiehensä. Prudence, joka vieläkään tajunnut Wolfyn kättä harteidensa ympärillä, värähti inhosta. Kun suudelma tuli, hän ei tajunnut edes vastustella. Ovela Wolfy Fontrel oli käyttänyt tilaisuuden hyväkseen. Pahaksi onnekseen kumpikaan ei huomannut käytävällä ällistyneinä seisovaa kaksikkoa, Sunnevaa ja Gregorya.
    - Hei mitä ihmettä te oikein teette? Prudence kuinka sinä saatat? Kalmankehtolaisen kanssa! Sunneva huusi naama punaisena.
Gregory McDaniels katseli ihmeissään Prudencea, joka kasvot punaisina irrotti Wolfyn kädet vyötäröltään.
    - Tuota noin, ei tämä ole ihan sitä miltä näyttää..., Prudence yritti.
    - No tuo oli todella huono vale, kait minulla on silmät päässä... Luuletko minua tyhmäksi? Sunneva jatkoi.
    - Hei elämä sentään... Emme me nyt sentään lapsia olla hankkimassa, Wolfy huudahti tuohtuneelle Sunnevalle.
    - No melkein saman tien voisitte hankkiakin. Prue, kalmankehtolainen? Taidat tulla epäilyttävästi äitiisi, Sunneva huudahti tytölle.
    - Hei tuo ei ollut reilua! Prudence huusi takaisin. -Sitä paitsi ei kuulu sinulle vähääkään kenen kanssa minä kuljen.
    - Mutta tuo! Eikö sinun pitänyt vain nöyryyttää häntä ja saattaa naurunalaiseksi kaikkien edessä? Sunneva kysyi ivallisesti.
    - Hei hetkonen... Wolfy sanoi väliin muttei ehtinyt sanoa enempää kun tunsi Prudencen huulet omillaan. Tyttö suuteli Wolfyä pitkään ja nautinnollisesti.
Tämän jälkeen hän käänsi katseensa Sunnevaan.
- No niin! Siinä oli sinulle paheellinen suudelma, nyt olen ilmeisesti mielestäsi täysin kalmankehtolainen.
- No ainakin kuolonsyöjän tytär sinä todella olet! Henkeen ja vereen! Sunneva huusi vihoissaan.
Ei hänen ollut tarkoitus viedä riitaa näin pitkälle, hän vain halusi pelotella Prudencea, mutta nyt hän ei voinut enää perääntyä. Minä ja suuri suuni, Sunneva kirosi. Toisaalta häntä ärsytti Prudencen takinkääntö, ei niinkään todellisuudessa se, että Wolfy oli kalmalainen.
    - No jos kerran olen niin hirveä kuolonsyöjä, niin et varmaan pane pahaksesi jos minä häivyn. En halua enää ikinä nähdä sinua ja tekopyhää naamaasi, Prudence kivahti loukkaantuneena.
    - Tuota noin, tytöt hei, eihän tässä nyt mitään hirveää ole tapahtunut, Gregory yritti mutta sai niin pahan mulkaisun molemmilta tytöiltä että päätti ihan suosiolla olla hiljaa.
Wolfy yritti päästä lähtemään kahden tytön riidan keskeltä pois mutta ei onnistunut ohittamaan tuohtunutta Sunnevaa.
    - Sinä rakin niljakas perskarva, Sunneva purki kiukkuaan ja harmistustaan Wolfyyn.
    - Minä vai?
    - No kuka muukaan? Sunneva huudahti pojalle.
    - Nyt minulle riitti... Me tapaamme vielä, Wolfy karjaisi ja tönäisi Sunnevan seinään niin rajusti että tämä kaatui.
Jos Sunneva ei olisi ilmestynyt paikalle juuri väärään aikaan niin...
    - Kävikö pahasti? Prudence kysyi heti huolissaan.
    - Älä koske minuun, Sunneva huudahti ja kampesi itsensä ylös Gregoryn avulla.
    - Hei mikä hirvee metakka tääl oikeen on? Camoon pavut, nyt on juhlapäivä, Joshua huudahti löydettyään vihdoin tytöt.
    - Minua ei huvita enää juhlia, Prudence sanoi ja lähti Wolfyn jälkeen kävelemään isoon saliin.
    - Mitä tääl oikeen tapahtu? Joshua kyseli edelleen ihmeissään kylkeään pitelevältä Sunnevalta.
    - Saimme selville että Prudence onkin koko ajan veljeillyt kalmankehtolaisten kanssa, Sunneva tiuskaisi.
    - No mitäs siitä? Ihmisii me vaan ollaan... Tuskin kalmankehtolaiset on sen kummempii kun mekään, Joshua ihmetteli.
    - Josh, etkö sinä enää muista kuka, tai pikemminkin mikä, Prudencen äiti oli?
    - No hei se oli kuolonsyöjä, so what...
    - So what? Joshua, joskus todella luulen ettet tajua mitään, Sunneva sanoi ja lähti hänkin kävelemään takaisin kohti juhlasalia.
    - Naiset..., Joshua huokasi Gregorylle. -Et voi elää ilman niitä...
    - Etkä niiden kanssa..., Gregory vastasi ja yhdessä pojat lähtivät kohti linnan salia.

TULISOIHTU

TULISOIHTU

Hirvittävä rääkäisy pysäytti kuitenkin kaikki nuoret niille jalansijoilleen. Wolfy seisoi kauhusta kankeana, Prudence ja Sunneva katsoivat hätääntyneinä ympärilleen ja Joshua ja Gregory kääntyivät ympäri.
    - Mikä se oli? Gregory kysyi hiljaa.
    - En mä vaan..., Joshua vastasi, mutta jälleen hiukan kimakka rääkäisy keskeytti hänen lauseensa.
Vaimea tärähtely vavisutti käytävällä riippuvia tauluja, joiden kuvat olivat karanneet jonnekin piiloon.
    - Aarnikotka! Wolfy huusi ja kääntyi valmiina perääntymään.
Hän törmäsi kuitenkin säikähtäneeseen Prudenceen, joka kaatui kivikäytävälle kivusta parahtaen.
Vauhkoontunut aarnikotka viskoi päätään rajusti ja rääkyi hirvittävästi. Se tömisytti jalkojaan ja heilutti siipiään.
    - Mitä täällä tapahtuu? Kuului Auren tuttu ääni käytävän päästä ja hän juoksi ystäviään kohti Drake kannoillaan.
    - Aarnikotka! Gregory huusi. -Joku on päästänyt sen irti ja se on ihan vauhko...
    - Se pitää rauhoittaa! Aure kiljui.
    - Milläs rauhoitat? Sunneva huusi pelonsekaisella äänellä.
Lienee itsestäänselvää, että kukaan ei halunnut joutua pillastuneen aarnikotkan tielle ja joutua sen neulanterävien hampaiden rouhittavaksi.
    - Kuka sen päästi irti? Wolfy huusi ja tuijotti aarnikotkaa, joka lähestyi heitä uhkaavasti.
    - Mistä minä tietäisin, Prudence ärähti ja irvisti kivusta. Hän oli lyönyt kipeästi kyynärpäänsä kaatuessaan lattialle.
    - Meidän täytyy yhdessä keksiä jotain! Gregory parahti ja perääntyi muutaman askeleen.
    - Uniloitsu? Sunneva ehdotti.
    - Idiootti! Wolfy ärjäisi. -Mitä ajattelit tehdä nukkuvalle aarnikotkalle?
Sunneva oli tiuskaisemassa jotakin takaisin, mutta aarnikotkan villi rääkäisy sulki hänen suunsa tehokkaasti.
    - Kidutusloitsu? Joshua ehdotti.
    - Hölmö! Drake tiuskaisi. -Sehän raivostuu siitä vielä enemmän... Sen sijaan jähmettäminen...
    - Pässi! Sunneva kivahti. -Ihan sama nukutetaanko vai jähmetetäänkö se. Ongelma on sama...
    - Annetaan jonkun professorin hoitaa se sen jälkeen, Prudence ehdotti lähes hysteerisellä äänellä.
    - Huvittaisiko sinua mennä pyytämään professori Pedon apua? Wolfy kysyi pisteliäästi.
Nuoret perääntyivät jälleen muutamia askeleita.
    - Tehkää jotakin! Lykeesha kiljui.
    - Naama umpeen..., Drake ärähti.
    - Sulje sä vaan oma pärstävärk..., Joshua tulistui.
    - Lopettakaa molemmat! Prudence huusi. -Tehdään jotain järkevää. Uniloitsu! Yhtäaikaa! NYT!
Nopeasti kaikki ottivat esiin taikasauvansa, jotka kulkivat aina mukana, ja lukivat yhteen ääneen uniloitsun.
    - Unihiekkamus tullos simmuhus!
Aarnikotka kaatui raskaasti jysähtäen käytävälle ja nukkui sikeää unta.
    - No? Mitäs nyt? Wolfy Fontrel kysyi hieman pilkalliseen äänensävyyn.
    - Tämä on aikalisä, Prudence sanoi hiukan hengästyneenä ja hänen sydämensä hakkasi yhä kiivaasti jännityksen johdosta.
    - Se voisi rauhoittua nyt jos sen herättää ja voisimme sitten lähettää sen ulos, Sunneva ehdotti.
    - Huvittaako sinua todella kokeilla rauhoittuuko se? Drake Malfoy kysyi ja loi pitkän, vakaan katseen Sunnevaan.
    - En kysynyt sinun mielipidettäsi, Sunneva tiuskaisi punastuneena.
    - Ole sitten hiljaa, Drake ehdotti.
    - Heti sinun jälkeesi!
    - Riittää jo! Mitä täällä oikein tapahtuu?
Ääni kuului professori Mortal Pedolle.

TULISOIHTU