Sunneva nousi nuristen sängystään ja hiippaili Prudencen perässä ulos heidän makuuhuoneestaan.
    -Se viitta!! Prudence sanoi heti oleskeluhuoneeseen päästyään.
    -Mitä siitä? Sunneva kysyi haukotellen.
    -Meillä ei ole sitä!! Prudence sanoi muljauttaen silmiään.
    -Ai niin…, Sunneva sanoi kauhistuneena ja oli nyt täysin virkeä.
Tytöt olivat huolella suunnitelleet "lainaavansa" Wolfyn näkymättömyysviittaa, jotta he pystyisivät seuraamaan poikien läksytystä.
    -Meidän täytyy lähteä nyt heti, Sunneva sanoi. –Minä tiedän sen salasanan…
Tytöt lähtivät ripein askelin kohti Kalman Kehdon suurta tornia. Koska kello oli jo yli puolen yön, olivat käytävät autioita ja suurin osa tauluistakin nukkui.
    -Käkikello, Sunneva kuiskasi ovenkolkutinpirulle heidän päästyään Kalman Kehtoon ja suuri ovi aukeni vaimeasti narahtaen.
    -Käkikello? Prudence kuiskasi ällistyneenä.
    -Ei se minun keksintöni ole, Sunneva tuhahti.
He hiipivät aution oleskelusalin läpi kohti Wolfyn ja Draken makuuhuonetta ja Sunneva tunsi hiukan palelevansa pienessä yöpaidassaan.
    -Alohomora, Prudence kuiskasi lukitun huoneen oven edessä ja lukko avautui hiljaa naksahtaen.
    -Nyt hiljaa…, Sunneva sanoi kun he hiippailivat hiljaiseen makuuhuoneeseen.
Wolfy ja Drake nukkuivat täyttä häkää. Draken vaimea tuhina ja Wolfyn epämääräiset ähkäisyt ja muminat saivat tytöt hymyilemään. Sunneva katsahti Wolfyn nukkuvaan hahmoon ja vain Prudencen ripeä läpsäisy sai hänet tukahduttamaan naurukohtauksen.
    -Mitä sinä oikein naurat, hölmö!! Prudence sihahti yhä äänettömästi hytkyvälle Sunnevalle.
Sunneva ei pystynyt puhumaan vaan osoitti sormellaan Wolfya ja päästi vaimean hörähdyksen. Wolfylla oli yllään vaaleansininen pupukuvioinen pyjama. Prudence tyytyi mulkaisemaan äkäisesti Sunnevaa eikä kiinnittänyt lainkaan huomiota siihen, että HÄNELLÄKIN oli yllään samanlainen pupukuvioinen pyjama, tosin vain violetin värinen.
    -Nyt hiljaa! Prudence kuiskasi äkäisesti Sunnevalle, joka piteli kädessään hiukan nuhjuista pehmolelupupua jonka oli löytänyt Wolfyn vuoteesta.
Sunneva vain pudisteli tyrskien päätään ja hänen itsehillintänsä oli mitä ilmeisemmin lähtenyt lomille.
    -Hiljaa, mitä sinä oikein teet, yritätkö ihan tieten tahtoen herättää molemmat?? Prudence sähähti hieman kovempaa ja Drake ähkäisi.
    -Voi ei… Sunneva kuiskasi ja tiputti pupun Wolfyn sängylle.
    -Mmmhh… En se minä ollut… Ihan totta…, Drake murahti vihaisesti.
    -Se puhuuu unissaan, Sunneva muodosti huulillaan sillä hän näki ihan selvästi, että poika nukkui sikeästi.
    -Tiesitkö että joiltakin unissapuhujilta voi udella kaikennäköistä heidän nukkuessaan, eivätkä he muista enää aamulla mitään? Sunneva kuiskasi Prudencelle joka kaiveli Wolfyn kaappia.
    -Jos sinä menet metriä lähemmäs Draken sänkyä, niin minä tapan sinut! Prudence sihahti hampaidensa välistä.
    -Oh, nyt se taisi löytyä, Prudence huokaisi helpotuksesta ja heitti viitan ylleen.
Sunneva pujahti myös viitan sisään. Juuri kun he olivat lähdössä Draken silmät aukesivat. Hän nousi ylös istumaan ja vilkaisi Wolfyyn, joka nukkui edelleen. Drake käveli yöpöydän luokse ja kaiveli hetken laatikoita. Hän löysi etsimänsä ja pujahti äkkiä takaisin sänkyyn. Tuli aivan hiljaista ja tytöt tuskin uskalsivat hengittää. Prudencella oli vaikeaa pidellä pokkaansa, sillä hän oli ehtinyt nähdä mitä poika oli ottanut viereensä.
    -Nyt ulos täältä…, Sunneva liikutti vain huuliaan ja avasi hiljalleen ovea Draken tuhinan jälleen tasaannuttua.
Päästyään ulos huoneesta Prudence repesi ja hän alkoi kikattaa hillittömästi. Tytöt juoksivat nopeasti kohti Toveruuden tornia. He sanoivat patsaalle tunnussanan "liirumlaarum".
    -No niin, kyllä sitä keskellä yötä tullaan illoin mistäkin, eikös teidän pitäisi olla nukkumassa?! Patsas alkoi huutaa.
    -Shh, ole hiljaa hertätät kaikki, Prudence rukoili patsaasta joka vain tuhahti halveksivasti ja avasi oven. Tytöt hiippailivat yläkertaan omaan huoneeseensa.
    -Haluatko muuten tietää missä susikorusi juuri tällä hetkellä on? Prudence kikatteli Sunnevalle, joka oli jo tunkenut itsensä takaisin sänkyyn.
Tyttis huhuili vihaisena sarvet täristen sillä sen yö unia oli taas häiritty. Mutta kun Prudence otti pöllön nyrkkiinsä ja alkoi rapsutella sitä se huokasi ja nukahti uudelleen.
    -Ai miten niin? Drakella se jossain on… Pitäisi jotenkin saada se takaisin, Sunneva murahti.
    -No ainakin tällä hetkellä se uinailee Draken kainalossa! Prudence tirskahti ja nyökkäili kiivaasti epäuskoiselle Sunnevalle.
    -Ajattele nyt, hän heräsi keskiyöllä ja kaivoi sen korun esiin ja otti viereensä…, Prudence räkätti.
    -TURVAT KIINNI! Kuului rahiseva rääkäisy Ebonyn sängystä.
    -Ups, Prudence naurahti ja laittoi sormen suunsa eteen ja painui petiin jättäen Sunnevan pähkäilemään omia asioitaan yön pimeydessä.
Sunneva nukahti ajatukseen, että jos hän itse ei päässyt Draken viereen yöksi, oli toiseksi parasta että edes hänen korunsa oli siellä. Prudencen ajatuksia emme rupea kirjaamaan ylös sillä nuorimmat lukijat saattasivat saada pahoja traumoja, sanokaamme vain että ne liittyvät hyvin läheisesti Wolfyyn ja pupupyjamiin.

Huolimatta lyhyistä yöunistaan tytöt heräsivät seuraavana aamuna ajoissa, sillä olihan heillä mielenkiintoinen aamu edessä. Nopeasti he pukivat koulupukunsa yllensä ja ryntäsivät oleskeluhuoneeseen, joka oli yhä hiljainen. Prudence ja Sunneva pujahtivat näkymättömyysviitan alle ja lähtivät jälleen kohti Kalman Kehtoa. Heidän ajoituksensa oli täydellinen.
    -Tämä on katastrofaalista!! Herra Fontrel ärjyi jo kaukana käytävällä.
    -Kuka tuo toinen on? Prudence ihmetteli Adolf-Napoleon Fontrelin vierellä kävelevää pitkähköä miestä, jolla oli tumman ruskeat puolipitkät hiukset ja ilkeännäköiset kasvot.
Hän oli hoikka ja vaikutti siksi pieneltä herra Fontrelin jykevän hahmon rinnalla.
    -Hänen täytyy olla Draken isä, Sunneva huoahti. –Odotin vain pelkkää herra Fontrelia…
    -No, parempi näin, Prudence sanoi virnistäen.
    -Oli ehdottomasti virhe laittaa pojat samaan huoneeseen! Herra Malfoy murisi.
    -Sinun ideasihan se oli, Lucas!
    -Älä viitsi, Adolf. Kukakohan järjesti asian oikein henkilökohtaisesti? Sinä!
Väittely jatkui kiivanaa kun isät astelivat ripein askelin Kalman Kehdon oven eteen.
    -KÄKIKELLO!! Herra Fontrel ärjäisi ja ovi aukeni lennähtäen ja oli tipahtaa saranoiltaan.
Sunneva ja Prudence kipittivät nopeasti sisään samalla ovenavauksella ja kulkivat aivan Malfoyn ja Fontrelin takana.
    -Herra Fontrel tuoksuu hyvälle, Prudence huomautti hiljaa.
    -PRUE!! Sunne ähkäisi järkyttyneenä.
Tytöt saivat miltei juosta pysyäkseen kahden pitkän miehen perässä ja kun he saapuivat poikien makuuhuoneeseen oli ensivaikutelma täydellinen. Drake istui sängyllään hiuksiaan harjaten yllään vain bokserit ja sukat (Sunneva huoahti ihastuksesta) ja Wolfy oli juuri riisumassa pupupyjamansa yläosaa ja hänellä oli jalassaan vain asuun kuuluvat housut (Prudence pyyhkäisi vaivihkaa suupieliään).
    -ADAGIO JA DRAKE!! Herra Fontrel ärjähti ja Drake tiputti hiusharjansa silkasta säikähdyksestä.
    -Isä, mitä sinä…, Wolfy aloitti yllättyneenä.
    -Tiedät varsin hyvin miksi olen täällä! Herra Fontrel ärjyi. –Ja tiedät varsin hyvin mitä mieltä minä olen velhoista, jotka pitävät toisista velhoista luonnottomalla tavalla!
    -Mitäh? Drake älähti.
    -Ja sinä! Lucas Malfoy sanoi matalalla ja uhkaavalla äänellä. –Olen todella pettynyt sinuun, Drake! Että sinä ja Adagio… Kuinka te…
Prudence ja Sunneva hykertelivät itsekseen viitan alla ja yrittivät pysyä poissa riehuvan herra Fontrelin jaloista.
    -Mitä tämä nyt on? Mitä minä ja Drake olemme nyt tehneet? Wolfy kysyi jo hiukan kiivastuneena.
    -Älä yhtään yritä, Adagio! Fontrel karjui. –Tiedän kaiken sinun ja Draken suhteestanne! Joku tunnollinen oppilas lähetti minulle kirjeen ja kertoi luonnottomista himoistanne!!
    -ETTÄ MITÄ? Drake huusi. –Tarkoitatko…
    -Suusi kiinni! Lucas Malfoy ärjähti pojalleen.
Seuraavat hetket Sunneva näki kuin hidastettuna. Herra Fontrel kohotti mahtavan nyrkkinsä ja täräytti Wolfya suoraan päin kasvoja. Poika ulvahti ja vajosi polvilleen. Hän piti kättään nenänsä edessä, ja kirkkaanpunaiset verinorot valuivat hänen kämmenselkäänsä pitkin.
    -Käyttäydy kuin mies äläkä kuin vanha akka! Herra Fontrel ärjähti.
    -Adolf… Rauhoitu…, herra Malfoy yritti rauhoitella ystäväänsä, mutta Wolfyn isä ei ollut kuulevinaankaan tätä.
    -Paskiainen!! Prudence kiljahti ja ryntäsi pois viitan alta ja syöksyi reilusti itseään suuremman miehen kimppuun.
    -PRUE!! Sunneva huusi.
Prudence hyppäsi yllättyneen miehen selkään ja alkoi takoa tätä Wolfyn nostaessa päänsä pois käsistä. Poika tuijotti ihmiessään näkemmänsä.
    -NYT RIITTÄÄ!! Herra Fontrel karjaisi ja huitaisi Prudencen selälleen maahan.
Mies lähestyi tyttöä ja Prudence veti kätensä kasvojensa suojaksi huomatessaan herra Fontrelin käden menvän nyrkkiin.
    -Mitä ihmettä tämä oikein tarkoittaa?! Herra Fontrel huusi pelästyneelle Prudenceelle ja nololle Sunnevalle, joka seisoi viitta kädessään Draken vieressä.
    -Tuota noin, se kirje oli ihan vain vitsi… Ei se ollut totta… Sen piti olla vain vitsi, Sunneva henkäsisi yhteenvetoon herra Malfoylle, joka tuijotteli pisteliäiden silmien takaa, kentis jopa hieman huvittuneena, säikähtänyttä tyttöä.
    -Aivan niin, mutta emme me osaneet edes arvata että tuo korsto käy Wolfyn kimppuun, Prudence murahti.
    -Minulla on täysi oikeus kurittaa omaa poikaani sopivaksi katsomallani tavalla, Herra Fontrel ärjäisi ja tarttui Prudencea kipeästi käsivarresta nostaen tämän ylös.
    -Nyt pikku neiti häipyy, eikä tule takaisin! Herra Fontrel karjui Prudencelle. Hän mulkaisi Sunnevaa ja tarttui myös tätä kädestä. Sunneva kirahti sillä herra Fontrelin ote sattui.
    -Isä, sinä satutat heitä, Wolfy yritti mumista sormiensa suojasta.
    -OLE SINÄ HILJAA ELLET HALUA ETTÄ JOTAKUTA MUUTA SATTUU! Herra Fontrel huusi Wolfylle ja lähti kuljettamaan tyttöjä kohti ovea.
Mies heitti tytöt maahan ja karjaisi vielä jotain mistä he eivät saaneet selvää. Sitten ovi sulkeutui ja tytöt tunkivat korvansa oveen kuullakseen kaiken mitä he puhuivat.
    -Jos se sika koskeekin vielä Wolfyyn niin minä…
    -Niin sinä mitä? Sunneva murahti.
    -Tämä oli huono idea…, Prudence sanoi nolostuneena.
    -Niin oli, mutta se nyt tiedetään kun sinä sen keksit, Sunneva snaoi.
    -Minäkö? Se olit kyllä sinä joka tämän keksi!
    -Minä vai? En ole yhtä kostonhaluinen kuin sinä, Sunneva huudahti kiukkuisena.
    -No sovitaan että molemmat keksimme sen…, Prudence mutisi ja keskittyi kuuntelemaan herra Fontrelin karjuntaa, joka näytti liittyvän tyttöihin.
    -Mitä ihmettä täällä koulussa tapahtuu? Mitä nuo kaksi kuraveristä täällä oikein tekivät!?
    -Hetkinen, unohdat että toinen heistä oli minun sisaren tyttöni!
    -Minulle on ihan sama vaikka tyttö olisi sinun tyttäresi mutta kuraverinen se silti on! Mies huusi kurkku suorana.
    -No mutta Adolf, rauhotutaanpa nyt hieman ettemme tee jotain mitä myöhemmin kadumme…
    -Minä pieksen tuon pojan, sen minä teen, minä pieksen sen niin ettei se kävele viikkoon! Herra Fontrel huusi ja Sunneva huomasi kuinka Prudencen kädet menivät välillä nyrkkiin ja välillä auki.
    -No no Adolf, eipä tässä nyt ole mitään vakavaa tapahtunut. Kaikkihan on nyt ihan hyvin, eikö?
    -No niinpä kai, herra Fontrel murahti jo hieman rauhoittuneena.
    -No niin, eiköhän jätetä pojat tänne ja lähdetä kotiin mekin, tarjoan sinulle aamisainen Tulikanjonissa. Tulehan, herra Malfoy sanoi rauhoittelvasti ja avasi oven niin äkillisesti, että molemmat tytöt lensivät päällekkäin lattialle.
    -Ups…, Sunneva sanoi ja punastui.
    -Muistaakseni minä käskin teidän häipyä!! Herra Fontrelin ääni kohosi jälleen useita desibelejä. –Joten mitä te täällä vielä teette?
    -Me… Öh…, Prudence ähkäisi Sunnevan alta ja pyristeli pystyyn.
    -Te mitä? Herra Malfoy kysyi matalalla äänellään.
    -Me eksyimme ja ajattelimme tulla takaisin kysymään tietä, Sunneva möläytti ja Prudence muljautteli taas silmiään.
Noin tökeröä valhetta Sunneva ei ollut päästänyt suustaan vuosiin.
    -Eksyitte? Herra Malfoy kysyi ivallisesti ja kohotti toista kulmaansa.
    -Silkkaa valhetta!! Herra Fontrel ärjyi ja tarttui lujasti Prudencen pitkään punaiseen tukkaan.
Tytön silmiin kihosivat kyyneleet silkasta kivusta, mutta ääntäkään ei päässyt hänen huuliltaan.
    -Isä!! Nyt lopeta! Oven luo tullut Wolfy huusi.
Prudence huomasi, että hänen kätensä olivat yhä veressä ja hänen nenänsä oli pahasti punainen ja turvoksissa.
    -Kuinka monta kertaa sinulle pitää sanoa, Adagio!! Adolf Fontrel ärjyi ja desibelit kohosivat jälleen. –ÄLÄ PUUTU TÄHÄN!! SINUT PIEKSEN MYÖHEMMIN!!
Samalla pappa Fontrel ravisteli kovakouraisesti Prudencea tämän hiuksista eikä tyttö voinut estää voihkaisua. Samassa Wolfy teki jotakin sellaista että Prudence ei ollut uskoa silmiään. Poika hyökkäsi isänsä kimppuun ja löi tätä nyrkillä poskelle.
    -PÄÄSTÄ IRTI PRUDENCESTA!! Wolfy karjaisi.
Kaikki vaikenivat, jopa vanhempi herra Fontrel. Adolf-Napoleon Fontrel tuijotti hämmästyneenä silkkaa vihaa uhkuvaa poikaansa ja päästi irti kuin huomaamattaan Prudencesta. Tyttö valahti lattialle.
    -Onneksi olkoon poikani!! Fontrel jylisi mahdikkaasti. –Olet nyt vain parturikäyntiä vaille mies!!
Sen sanottuaan herra Fontrel tarttui poikansa käteen ja ravisteli sitä kovakouraisesti hymy huulillaan. Sitten hän kääntyi ja he lähtivät herra Malfoyn kanssa ulos Kalman Kehdosta.
Wolfy Fontrel ja Drake Malfoy, yhä puolipukeissa, kohdistivat raivostuneet katseensa tyttöihin.
    -No tuota… Ainakin teimme Wolfysta miehen…, Prudence yritti hymyillä väkinäisesti.
    -Tuo nenä näyttää kyllä siltä että sitä kannattais mennä näyttämään Hentovalkoiselle…, Sunneva sanoi vakavana. –Tuota… Me tästä sitten taidetaankin lähteä…
    -Alat muistuttaa enemmän ja enemmän isääsi, Prudence sanoi eikä voinut pidättää pientä tirskahdusta.
Wolfyn ilme musteni.
    -Jos minä olisin niinkuin isäni niin te kaksi ette olisi enää elossa, poika huusi ja pamautti huoneen oven kiinni.
Hän meni peilin eteen ja katseli nenäänsä, josta valui yhä verta. Wolfy niisti nenänsä sormiinsa ja pyyhki veret paitaan, joka roikkui peilin edessä. Poika näytti siltä kuin hän olisi tehnyt tämän saman toimituksen jo monia kertoja. Drake katseli hiljaisena Wolfya, joka tuijotti itseään peilistä.
    -Okei… Me teimme väärin. Emme olisi saaneet lähettää sitä kirjettä! Sunneva huusi, sillä hän ei enää kestänyt tätä luonnotonta hiljaisuutta.
Olisi ollut paljon parempi jos Wolfy ja Drake olisivat raivonneet heille täytä kurkkua. Prudence käveli lähemmäs Wolfya ja laittoi kätensä tämän olkapäälle.
    -Wolfy minä…
    -Älä koske minuun, poika sanoi rauhallisesti ja kääntyi ympäri.
Prudence punastui hieman.
    -Te leikitte nyt jotain ihmeen marttyyrejä, vaikka tosiasia on se, että te melkein saitte meidät erotettua koulusta. Jos meidät olisi oikeasti erotettu niin tämä ei olisi ollut mitään sen rinnalla. Myönnetään, että tämä oli typerä idea. Onneksi olkoon vain Wolfy, nyt sinustakin on tullut sitten ihka aito mies! Prudence huusi ja häipyi huoneesta ovet paukkuen.
    -Onko sinutkin yritetty erottaa? Mitä oikein tapahtui? Drake ihmetteli.
    -Älä leiki tyhmää, sinun ideasi se kuitenkin oli sulkea minut Pedon huoneeseen ja kutsua sitten professori paikalle, Sunneva sanoi vihaisesti.
    -En minä ole tiennyt mitään sellaisesta, Drake sanoi ihmeissään.
Sunnevan ilme suli.
    -Ihako totta…? Sinä et sitten tehnytkään mitään pahaa… Paitsi Prudenelle, mistä olen hyvin vihainen mutta..., Sunneva hymyili hiukan vinosti.
    -Hankkikaa huone! Wolfy karjahti ja ajoi molemmat ulos huoneesta.   
    -Öh ilmeisesti Wolfy haluaa pukea rauhassa, Drake naurahti nolona.
Wolfya ja Prudencea ei näkynyt koko päivänä tunneilla eikä ruokailuissa.