TULISOIHTU

    - Ihanata saada hyväntuulisia oppilaita! Olettekin ensimmäiset joten saatte valita paikkanne, olkaa hyvät. Olen peikkokielen opettajanne ja Henry Hurmio on nimeni. Katsokaa uutta kaapuani! Eikö olekin ihana? Löysin tämän juuri Tulikanjonista. Sinne on avattu uusi liike nimeltään Shokeeraus. Upea paikka! Uusinta muotia Pariisista ja Milanosta! Kuuluisa velhosuunnittelija, Miguel Fantassimo, on tämänkin suunnitellut…
Miehen selostukselle ei ollut tulla loppua. Aihekin pysyi koko ajan samana. Kävi ilmi, että Henry Hurmio piti itsestään kaikkein eniten ja puhui itsestään mielellään. Tytöt huokaisivat helpotuksesta kun muitakin oppilaita alkoi virrata luokkaan. Prudence ja Sunneva vaihtoivat katseita huomattuaan Joshuan valitsevan paikkansa mahdollisimman kaukana heistä.
    - Ihanata että olettte paikalla näin sankoin joukoin! Henri Hurmio selosti luokan edessä ylipirteällä äänellä. –Peikkokieli onkin teille ihka uusi aine ja olen iloinen, että juuri minä opetan teille alkeet! Näin voimme varmistaa, että saatte parasta mahdollista opetusta…
Prudence ja Sunneva kuluttivat tuntinsa pyörittellen sulkakyniään ja kuunnellen Henry Hurmion taukoamatonta selostusta siitä kuinka ihastuttava ihminen hän oli, ja että peikot eivät olleet saaneet hänen valloittavasta persoonastaan tarpeekseen koko sinä aikana kun hän oli niiden kanssa ollut. Vihdoin tunti loppui ja Prudence otti Joshuan kiinni käytävällä. Hän ja Sunneva odottivat ensin että kaikki muut olivat menneet ja tarttuivat sitten Joshuaa hihasta.
    - Joshua hei…, Prudence aloitti.
Joshua kääntyi tyttöihin päin.
    - Ai moi, hän sanoi yhteenpuristetuin huulin.
    - Kuule Joshua, minä en ole kuolonsyöjä… Sinun täytyy uskoa minua, Prudence snaoi epätoivoisesti.
    - Hei Prudence en mä… siis…
    - Hei kuolonsyöjillähän on se sellainen musta merkki kädessä jonka Volde… Anteeksi, tiedätte-kyllä-kuka, on taikonut jokaisen kuolonsyöjän käteen. Katsotaan onko Prudencella sellaista. Ja jos ei ole, se on todiste ettei hän ole kuolonsyöjä, Sunneva ehdotti.
    - Hei, en mä haluu loukata teitä kumpaakaan. Mulle on vaan ihan lapsesta asti kerrottu kauhujuttuja tiedätte-kyllä-kenestä ja sen kannattajista, mut mä olen saanu miettii nyt asioit enkä mä kyllä usko et Prudence on kuolonsyöjä…
    - Mutta…? Sunneva sanoi.
    - Niin no, Joshua änkytti. –Enhän mä voi tietää jos Prudencesta vaik tulee kuolonsyöjä…
    - Hei haloo! Eiköhän Prudence olisi joutunut silloin Kalman Kehtoon eikä Toveruuden Torniin, ja lyödään vaikka vertoa että rehtori Friznog tietää tästä asiasta eikä hän päästäsisi kuolonsyöjiä kouluun… Mennään vaikka kysymään! Sunneva huudahti ja kaikki kolme lähtivät kolmanteen kerrokseen jossa Priz Friznogin huone sijaitsi.

- Aah no mutta hei vaan! Kappas keppanaa! Onkin kiva nähdä välillä hieman iloisempia kasvoja kuin professori Peto, Friznog sanoi ja hymyili hyväntuulisena Mortal Pedolle, joka muikisteli vihaisesti suutaan.
    - Näen että neiti McCallum yrittää jokseenkin saavuttaa rehtorin suosion… Eikö jo riitä että koko Kalman Kehto on sekaisin teidän vuoksenne? Joillakin on hieman suuret luulot itsestään.
    - No mutta Mortal! Rehtori Friznog sanoi toruvasti ja lähetti miehen pois. -No nin lapsoset, oliko teillä jotain asiaa minulle?
    - Kyllä miellä on, Sunneva sanoi ja hän selitti koko jutun Prudencen äidistä, Wolfysta, Drakesta ja Malfoyn perheestä sekä tiestysti Azkabanin vankilasta.
    - Niin niin. Kyllähän minä tiesin Prudencen äidistä. Ja totta puhuen sinut kutsuttiin tänne kouluun vasta nyt sen takia että sekä rehtori Dumbledore ja minä halusimme olla varmoja siitä että et ole perinyt mitään ikäviä luonteenpiirteitä sinun… hmm… äidiltäsi, Friznog sanoi anteeksi pyytäen.
Kumpikaan tytöistä ei tajunnut kysyä miksi Sunnevaa ei oltu aiemmin kutsuttu noitamaailman kouluun, mutta sen he saivat tietää vasta myöhemmin.
    - Niin… Mitenkäs teillä kahdella on sujunut täällä meidän koulussamme? Rehtori kysyi ja alkoi ruokkia kultakalojaan.
    - Ihan mukavasti on mennyt nämä muutama ensimmäinen päivä, Sunneva sanoi ja katseli lihavia kultakaloja, jotka pian uivat ruoassa. - Rehtori Friznog, minusta tunttuu että kalanne ovat saaneet jo tarpeeksi ruokaa…
    - Kappas keppanaa, en ollenkaan huomannut, rehtori sanoi ja kurotti kätensä maljaan yrittäen saada ruokia pois.
Durnalissar tarttui vedessä lilluvaan partaan tyytyväisenä ja rehtori vetäisi epähuomiossa partansa pois vedestä niin että kala möllötti hänen mahallaan edelleen kiinni parrassa.
    - No niin. Olette ilmeisesti saaneet apua professoreilta. Kehitimme ihan teitä varten muutaman kirjan itse ja joitakin oli jo valmiina. Tarkoitus on, että saatte kaikista aineista, mitä teillä pitäisi olla jo, jonkinlaiset tiedot. Kirjan, joka perehdyttää teidät tarpeellisiin alueisiin hetkessä, rehtori sanoi ja katseli hetken nuoria.
    - Ööö… Reksi kuule, toi sun fisus varmaan kuolee kohta, Joshua sanoi ja osoitti parrassa roikkuvaa kalaa, joka yritti räpiköidä kauhuissaan.
    - Oh kappas keppanaa, en edes huomannut sitä, rehtori sanoi ja nosti kalan varovaisesti takaisin kulhoon, jossa oli nyt ihan kirkas vesi. - Lemmikit, niiden kanssa ei voi elää eikä ilman niitä…
Sunnevaa alkoi väkisinkin naurattaa. Mutta Prudencea ei mikään naurattanut sillä hetkellä.
    - Rehtori Friznog, mitä minä teen? Kaikki vihaavat minua…
    - Voi tyttöseni, kyllä se kohta laskeutuu ja kaikki unohtavat koko asian, rehtori sanoi hilpeästi ja lähetti tytöt jälleen oppitunneilleen.
- Minusta tuntuu ettei rehtori ole ihan terve, Sunneva kikatti.

TULISOIHTU