-
Ihanata saada hyväntuulisia oppilaita! Olettekin ensimmäiset
joten saatte valita paikkanne, olkaa hyvät. Olen peikkokielen
opettajanne ja Henry Hurmio on nimeni. Katsokaa uutta kaapuani! Eikö
olekin ihana? Löysin tämän juuri Tulikanjonista. Sinne
on avattu uusi liike nimeltään Shokeeraus. Upea paikka!
Uusinta muotia Pariisista ja Milanosta! Kuuluisa velhosuunnittelija,
Miguel Fantassimo, on tämänkin suunnitellut…
Miehen
selostukselle ei ollut tulla loppua. Aihekin pysyi koko ajan samana.
Kävi ilmi, että Henry Hurmio piti itsestään
kaikkein eniten ja puhui itsestään mielellään.
Tytöt huokaisivat helpotuksesta kun muitakin oppilaita alkoi
virrata luokkaan. Prudence ja Sunneva vaihtoivat katseita huomattuaan
Joshuan valitsevan paikkansa mahdollisimman kaukana heistä.
-
Ihanata että olettte paikalla näin sankoin joukoin! Henri
Hurmio selosti luokan edessä ylipirteällä äänellä.
–Peikkokieli onkin teille ihka uusi aine ja olen iloinen, että
juuri minä opetan teille alkeet! Näin voimme varmistaa,
että saatte parasta mahdollista opetusta…
Prudence
ja Sunneva kuluttivat tuntinsa pyörittellen sulkakyniään
ja kuunnellen Henry Hurmion taukoamatonta selostusta siitä
kuinka ihastuttava ihminen hän oli, ja että peikot eivät
olleet saaneet hänen valloittavasta persoonastaan tarpeekseen
koko sinä aikana kun hän oli niiden kanssa ollut. Vihdoin
tunti loppui ja Prudence otti Joshuan kiinni käytävällä.
Hän ja Sunneva odottivat ensin että kaikki muut olivat
menneet ja tarttuivat sitten Joshuaa hihasta.
-
Joshua hei…, Prudence aloitti.
Joshua
kääntyi tyttöihin päin.
-
Ai moi, hän sanoi yhteenpuristetuin huulin.
-
Kuule Joshua, minä en ole kuolonsyöjä… Sinun täytyy
uskoa minua, Prudence snaoi epätoivoisesti.
-
Hei Prudence en mä… siis…
-
Hei kuolonsyöjillähän on se sellainen musta merkki
kädessä jonka Volde… Anteeksi, tiedätte-kyllä-kuka,
on taikonut jokaisen kuolonsyöjän käteen. Katsotaan
onko Prudencella sellaista. Ja jos ei ole, se on todiste ettei hän
ole kuolonsyöjä, Sunneva ehdotti.
-
Hei, en mä haluu loukata teitä kumpaakaan. Mulle on vaan
ihan lapsesta asti kerrottu kauhujuttuja tiedätte-kyllä-kenestä
ja sen kannattajista, mut mä olen saanu miettii nyt asioit enkä
mä kyllä usko et Prudence on kuolonsyöjä…
-
Mutta…? Sunneva sanoi.
-
Niin no, Joshua änkytti. –Enhän mä voi tietää
jos Prudencesta vaik tulee kuolonsyöjä…
-
Hei haloo! Eiköhän Prudence olisi joutunut silloin Kalman
Kehtoon eikä Toveruuden Torniin, ja lyödään
vaikka vertoa että rehtori Friznog tietää tästä
asiasta eikä hän päästäsisi kuolonsyöjiä
kouluun… Mennään vaikka kysymään! Sunneva
huudahti ja kaikki kolme lähtivät kolmanteen kerrokseen
jossa Priz Friznogin huone sijaitsi.
-
Aah no mutta hei vaan! Kappas keppanaa! Onkin kiva nähdä
välillä hieman iloisempia kasvoja kuin professori Peto,
Friznog sanoi ja hymyili hyväntuulisena Mortal Pedolle, joka
muikisteli vihaisesti suutaan.
-
Näen että neiti McCallum yrittää jokseenkin
saavuttaa rehtorin suosion… Eikö jo riitä että koko
Kalman Kehto on sekaisin teidän vuoksenne? Joillakin on hieman
suuret luulot itsestään.
-
No mutta Mortal! Rehtori Friznog sanoi toruvasti ja lähetti
miehen pois. -No nin lapsoset, oliko teillä jotain asiaa
minulle?
-
Kyllä miellä on, Sunneva sanoi ja hän selitti koko
jutun Prudencen äidistä, Wolfysta, Drakesta ja Malfoyn
perheestä sekä tiestysti Azkabanin vankilasta.
-
Niin niin. Kyllähän minä tiesin Prudencen äidistä.
Ja totta puhuen sinut kutsuttiin tänne kouluun vasta nyt sen
takia että sekä rehtori Dumbledore ja minä halusimme
olla varmoja siitä että et ole
perinyt mitään ikäviä luonteenpiirteitä
sinun… hmm… äidiltäsi, Friznog sanoi anteeksi pyytäen.
Kumpikaan tytöistä ei tajunnut kysyä miksi Sunnevaa ei
oltu aiemmin kutsuttu noitamaailman kouluun, mutta sen he saivat
tietää vasta myöhemmin.
-
Niin… Mitenkäs teillä kahdella on sujunut täällä
meidän koulussamme? Rehtori kysyi ja alkoi ruokkia
kultakalojaan.
-
Ihan mukavasti on mennyt nämä muutama ensimmäinen
päivä, Sunneva sanoi ja katseli lihavia kultakaloja, jotka
pian uivat ruoassa. -
Rehtori Friznog, minusta tunttuu että kalanne ovat saaneet jo
tarpeeksi ruokaa…
-
Kappas keppanaa, en ollenkaan huomannut, rehtori sanoi ja kurotti
kätensä maljaan yrittäen saada ruokia pois.
Durnalissar tarttui vedessä lilluvaan partaan
tyytyväisenä ja rehtori vetäisi epähuomiossa
partansa pois vedestä niin että kala möllötti
hänen mahallaan edelleen kiinni parrassa.
-
No niin. Olette ilmeisesti saaneet apua professoreilta. Kehitimme
ihan teitä varten muutaman kirjan itse ja joitakin oli jo
valmiina. Tarkoitus on, että saatte kaikista aineista, mitä
teillä pitäisi olla jo, jonkinlaiset tiedot. Kirjan, joka
perehdyttää teidät tarpeellisiin alueisiin hetkessä,
rehtori sanoi ja katseli hetken nuoria.
-
Ööö… Reksi kuule, toi sun fisus varmaan kuolee
kohta, Joshua sanoi ja osoitti parrassa roikkuvaa kalaa, joka yritti
räpiköidä kauhuissaan.
-
Oh kappas keppanaa, en edes huomannut sitä, rehtori sanoi ja
nosti kalan varovaisesti takaisin kulhoon, jossa oli nyt ihan kirkas
vesi. -
Lemmikit, niiden kanssa ei voi elää eikä ilman niitä…
Sunnevaa
alkoi väkisinkin naurattaa. Mutta Prudencea ei mikään
naurattanut sillä hetkellä.
-
Rehtori Friznog, mitä minä teen? Kaikki vihaavat minua…
-
Voi tyttöseni, kyllä se kohta laskeutuu ja kaikki unohtavat
koko asian, rehtori sanoi hilpeästi ja lähetti tytöt
jälleen oppitunneilleen.
-
Minusta tuntuu ettei rehtori ole ihan terve, Sunneva kikatti.
TULISOIHTU
Kommentit