TULISOIHTU

Päivät Viistokujalla kuluivat nopeasti. Prudencen ja Sunnevan mielestä turhankin nopeasti. Lopulta tuli päivä, jolloin heidän piti olla lentokentällä kouluunmenoa varten. Tytöt pakkasivat matka-arkkuihinsa (sillä kukaan ei kuulemma käyttänyt normaaleja matkalaukkuja) kaiken tarpeellisen, ja hiukan tarpeetontakin, ja Sunnevan äidin johdolla he saapuivat Heatrowin lentokentälle jälleen.
    - No? Missä koneemme on? Prudence kysyi hiukan malttamattomana.
    - Ette te lennä lentokoneella, vaan ilmalaivalla, Gillian Vuolasvirta selitti.
    - Äiti, en näe ainuttakaan ilmalaivaa ja minun käsitykseni mukaan ne ovat varsin isoja, Sunneva sanoi kuin pikkulapselle.
    - Näetkö tuon tyhjän seinän tuolla F-portin vierellä? Mennään sinne, Gillian sanoi ja lähti suunnistamaan kohti mainittua paikkaa.
Kun kolmikko saapui tyhjän seinän luo, alkoi Gillian Vuolasvirta kyynelehtiä – vuolaasti. Tytöt saivat lukuisia ohjeita ja varoituksia, koskien lämmintä pukeutumista, kotiin kirjoittamista, varovaista lentoa, ahkeraa opiskelumieltä, jaksamista, hyvää käytöstä, sotkeentumista epäilyttäviin asioihin, opettajien kunnioittamista jne.
    - Noin, Gillian nyyhkäisi lopuksi. –Siinä kaikki.
    - Lopultakin, Sunneva huokaisi ja lähti suunnistamaan kohti F-porttia.
    - Hei! Minne sinä menet? Hänen äitinsä huusi tytön perään.
Sunneva kääntyi ja palasi äitinsä ja Prudencen luo.
    - Kävelette tuosta, Gillian sanoi ja osoitti tyhjää seinää.
    - Häh? Prudence älähti ja arveli rouva Vuolasvirran seonneen.
    - Aivan. Kävelette päin tuota seinää. Sieltä löydätte kyllä sen ilmalaivan, joka vie teidät Tulisoihtuun.
    - Öh…, Prudence ja Sunneva tuijottivat toisiaan.
    - Reippaasti nyt, Gillian hoputti.
Hieman epäillen tytöt tekivät työtä käskettyä ja hämmästyivät todella kun seinä ikään kuin imaisi heidät sisäänsä ja he havaitsivat olevansa suuressa hallissa, jossa näytti olevan samanlaisia ihmisiä kuin Viistokujallakin.
    - Hei! Eikös me olla nähty aiemmin?
Tutun näköinen musta poika ryntäsi vielä hiukan hämmentyneiden tyttöjen luo.
    - Sä olit Sunneva ja sä olit Pru… Pur… Prucen… Purcen…
    - Prudence, punahiuksinen tyttö korjasi hymyillen. –Mutta sano vain Prue.
    - Joo. Helkutin hankala nimi sulla, Joshua sanoi ja hymyili leveästi. –Mennääs sitte tonne. Ettei tuu kiire. Kamoon pavut.
Tytöt rynnistivät Joshuan perässä tilavaan ilmalaivaan ja kolmikko löysi vapaat paikat vieretysten. Prudencen huomion kiinnitti ohi kulkeva, tummiin pukeutunut nuori mies. Hänellä oli musta kaapu, mutta se ei peittänyt hänen leveitä hartioitaan. Hänen tummat hiuksensa olivat hiukan pörrössä ja hänen haalean siniset silmänsä olivat kiinnittäneet Prudencen huomion. Ne silmät eivät olleet ystävälliset.
    - Kuka tuo oli? Prudence kysyi Joshualta.
    - Ai toi tumma häiskä? Se on Wolfy Fontrel. Ei mikään mukava jätkä. Älä vaan lankee siihen, Joshua varoitti.
    - Minäkö? Prudence kysyi. –Tuskin.
    - Niin, olet siis käynyt jonkin Tylypahka nimisen koulun vai? Sunneva kysäisi Joshualta ja katseli vihaisesti Prudenceen joka yritti kurkkia omasta hytistään toiseen hytttiin mihin ilmeisesti tuo tumma poika oli mennyt.
    - Niin joo, olenhan mä. Sain sen kohtalokkaan kirjeen kun olin ykstoista. Äiti oli ikionnellinen.
Käytävältä kuului muminaa ja kärryjen kasketta.
    - Hei jee saadaan syötävää. Mulla onkin jo hirvee nälkä! Joshua huudahti ja kaivoi hopeasirppejä taskustaan.
Suurikokoinen nainen punaisessa mekossa, hymy kasvoillaan avasi kolmikon hytin oven.
    - Hei vaan kaikille! Täällä olisi syötävää jos halautte ostaa! Nainen sanoi kovalla äänellä.
Joshua otti kärrystä askin missä oli suklaasammakon kuva ja pussillisen karkkirakeita sekä muutaman leivoksen. Prudence ja Sunneva katsoivat toisiinsa ja ostivat puoliksi raepussin ja muutamia leivoksia. Sunneva tunki kätensä raepussiin ja heitti ruskean karamellin suuhunsa.
    - Hyi hirveää minkä makuinen karkki! Tällaisiako te syötte? Hän huudahti ja syljeskeli karkkia suustaan pois. Prudence otti myös karkin ja heitti sen suuhunsa.
    - Mitä sinä oikein höpiset? Ihan hyviähän nämä on… maistuu lähinnä mansikalta.
    - Heh, ne on Bertien jokamaun rakeita. Niistä saattaa löytyä minkä makusia karkkeja vaan. On ihan urbaanilegendakin että joku olis saanu joskus rään makusen karkin…. Kannattaa varoo niitä, Joshua nauraa hekotti ja katsoi ovelle joka avautui.
    - Hei…Tuota... Joka paikka on täynnä ja ajattelin että jos saisin tulla tänne, ovella seisova pitkähiuksinen tyttö sanoi ja jäi odottamaan vastausta.
    - Ai hei Aure, säkin pääsit akatemiaan. Tuu vaan tänne, kyl me mahutaan, Joshua sanoi tytölle jonka hän ilmeisesti tunsi.
Aure -niminen tyttö istuutui Joshuan viereen ja katsoi hieman kulmiensa alta Prudenceen ja Sunnevaan.
    - Hei, minä olen Aure.
    - Ai hei, Sunneva, Prudence osoitti ystäväänsä joka juuri katseli ikkunasta maisemia. -Ja minä olen Prudence.
    - Eikös Sunneva ole suomalainen nimi? Auren kysäisi ja katsoi Sunnevaa.
    - Ai joo kyllä se on. Olen suomalainen, niin muuten on Pruekin, Sunneva sanoi ylpeänä.
    - Ihanko totta? Aure sanoi ja oli jo vaihtanut sujuvaan Suomen kieleen.
    - Hei kamoon kaverit, ette te voi puhuu jotain ihmeen kieltä kun mä en osaa. Jään ihan paitsi kaikest kivast.
Prudence, Aure ja Sunneva vaihtoivat takaisin englannin kieleen ja matka jatkui mukavissa merkeissä kunnes Joshua huomautti että he alkoivat pikku hiljaa tulla perille.
    - Matkaa kestää enää ehkä tunnin verran. Meidän kandeis vaihtaa kouluvaatteisiin.
Hetken kuluttua kaikki huoneessa olijat istuivat kouluvaatteissa penkeillään. Heidän oven ohi käveli tuo samainen mustahiuksinen poika ja hänen vaalea kaverinsa.
    - Hei Joshua... Toivottavasti olet yhtä viisas kun veljesi joka jätti koulun kesken, tummempi poika Wolfy huudahti.
    - Niin, olisi kovin ikävää jos sinäkin lopettaisit kiusaamisen takia koulunkäyntisi, vaaleampi ilkkui.
    - Ei mutta sinullahan on tyttöystäviäkin…, Wolfy nauraa hekotti vaalea ystävänsä vierellään.
    - Mahtaako musta mies kyetä noin monen kanssa? Vaalea, pitkähiuksinen, poika naureskeli.
    - Siitä en tiedä, sillä emme ole Joshin tyttöystäviä. Mutta mahtaako kaksi aikuista osata olla hiljaa? Prudence kysyi pisteliäästi.
    - Ohhoh… Se puhuu, Wolfy sanoi muka hämmästyneenä ystävälleen.
    - Ihmeellistä…
    - Ilmeisesti ei osaa, Sunneva sanoi Prudencelle. –Tuota se osaamattomuus teettää…
Tytöt saivat osakseen äkäisen mulkaisun ja Joshuan ihailevan ilmeen.
    - Oikeastaan teidän olis pitäny olla hiljaa, musta poika sanoi. –Noi voi aiheuttaa ongelmia. Ne oli just tollasia Tylypahkassakin.
    - Kuka se toinen oli? Sunneva uteli.
    - Se oli Drake Malfoy, Joshua selitti.
    - Malfoy? Onko hän jotakin sukua sille… Äh… Lucius Malfoylle?
    - Jep. Luciuksen veljenpoika, Joshua kertoi. –Ihan yhtä hankala kuin kaverinsakin…