Päivät
Viistokujalla kuluivat nopeasti. Prudencen ja Sunnevan mielestä
turhankin nopeasti. Lopulta tuli päivä, jolloin heidän
piti olla lentokentällä kouluunmenoa varten. Tytöt
pakkasivat matka-arkkuihinsa (sillä kukaan ei kuulemma käyttänyt
normaaleja matkalaukkuja) kaiken tarpeellisen, ja hiukan
tarpeetontakin, ja Sunnevan äidin johdolla he saapuivat
Heatrowin lentokentälle jälleen.
-
No? Missä koneemme on? Prudence kysyi hiukan malttamattomana.
-
Ette te lennä lentokoneella, vaan ilmalaivalla, Gillian
Vuolasvirta selitti.
-
Äiti, en näe ainuttakaan ilmalaivaa ja minun käsitykseni
mukaan ne ovat varsin isoja, Sunneva sanoi kuin pikkulapselle.
-
Näetkö tuon tyhjän seinän tuolla F-portin
vierellä? Mennään sinne, Gillian sanoi ja lähti
suunnistamaan kohti mainittua paikkaa.
Kun
kolmikko saapui tyhjän seinän luo, alkoi Gillian
Vuolasvirta kyynelehtiä
– vuolaasti. Tytöt saivat lukuisia ohjeita ja varoituksia,
koskien lämmintä pukeutumista, kotiin kirjoittamista,
varovaista lentoa, ahkeraa opiskelumieltä, jaksamista, hyvää
käytöstä, sotkeentumista epäilyttäviin
asioihin, opettajien kunnioittamista jne.
-
Noin, Gillian nyyhkäisi lopuksi. –Siinä kaikki.
-
Lopultakin, Sunneva huokaisi ja lähti suunnistamaan kohti
F-porttia.
-
Hei! Minne sinä menet? Hänen äitinsä huusi tytön
perään.
Sunneva
kääntyi ja palasi äitinsä ja Prudencen luo.
-
Kävelette tuosta, Gillian sanoi ja osoitti tyhjää
seinää.
-
Häh? Prudence älähti ja arveli rouva Vuolasvirran
seonneen.
-
Aivan. Kävelette päin tuota seinää. Sieltä
löydätte kyllä sen ilmalaivan, joka vie teidät
Tulisoihtuun.
-
Öh…, Prudence ja Sunneva tuijottivat toisiaan.
-
Reippaasti nyt, Gillian hoputti.
Hieman
epäillen tytöt tekivät työtä käskettyä
ja hämmästyivät todella kun seinä ikään
kuin imaisi heidät sisäänsä ja he havaitsivat
olevansa suuressa hallissa, jossa näytti olevan samanlaisia
ihmisiä kuin Viistokujallakin.
-
Hei! Eikös me olla nähty aiemmin?
Tutun
näköinen musta poika ryntäsi vielä hiukan
hämmentyneiden tyttöjen luo.
-
Sä olit Sunneva ja sä olit Pru… Pur… Prucen… Purcen…
-
Prudence, punahiuksinen tyttö korjasi hymyillen. –Mutta sano
vain Prue.
-
Joo. Helkutin hankala nimi sulla, Joshua sanoi ja hymyili leveästi.
–Mennääs sitte tonne. Ettei tuu kiire. Kamoon pavut.
Tytöt
rynnistivät Joshuan perässä tilavaan ilmalaivaan ja
kolmikko löysi vapaat paikat vieretysten. Prudencen huomion
kiinnitti ohi kulkeva, tummiin pukeutunut nuori mies. Hänellä
oli musta kaapu, mutta se ei peittänyt hänen leveitä
hartioitaan. Hänen tummat hiuksensa olivat hiukan pörrössä
ja hänen haalean siniset silmänsä olivat kiinnittäneet
Prudencen huomion. Ne silmät eivät olleet ystävälliset.
-
Kuka tuo oli? Prudence kysyi Joshualta.
-
Ai toi tumma häiskä? Se on Wolfy Fontrel. Ei mikään
mukava jätkä. Älä vaan lankee siihen, Joshua
varoitti.
-
Minäkö? Prudence kysyi. –Tuskin.
-
Niin, olet siis käynyt jonkin Tylypahka nimisen koulun vai?
Sunneva kysäisi Joshualta ja katseli vihaisesti Prudenceen joka
yritti kurkkia omasta hytistään toiseen hytttiin mihin
ilmeisesti tuo tumma poika oli mennyt.
-
Niin joo, olenhan mä. Sain sen kohtalokkaan kirjeen kun olin
ykstoista. Äiti oli ikionnellinen.
Käytävältä
kuului muminaa ja kärryjen kasketta.
-
Hei jee saadaan syötävää. Mulla onkin jo hirvee
nälkä! Joshua huudahti ja kaivoi hopeasirppejä
taskustaan.
Suurikokoinen
nainen punaisessa mekossa, hymy kasvoillaan avasi kolmikon hytin
oven.
-
Hei vaan kaikille! Täällä olisi syötävää
jos halautte ostaa! Nainen sanoi kovalla äänellä.
Joshua
otti kärrystä askin missä oli suklaasammakon kuva ja
pussillisen karkkirakeita sekä muutaman leivoksen. Prudence ja
Sunneva katsoivat toisiinsa ja ostivat puoliksi raepussin ja muutamia
leivoksia. Sunneva tunki kätensä raepussiin ja heitti
ruskean karamellin suuhunsa.
-
Hyi hirveää minkä makuinen karkki! Tällaisiako te
syötte? Hän huudahti ja syljeskeli karkkia suustaan pois.
Prudence otti myös karkin ja heitti sen suuhunsa.
-
Mitä sinä oikein höpiset? Ihan hyviähän nämä
on… maistuu lähinnä mansikalta.
-
Heh, ne on Bertien jokamaun rakeita. Niistä saattaa löytyä
minkä makusia karkkeja vaan. On ihan urbaanilegendakin että
joku olis saanu joskus rään makusen karkin…. Kannattaa
varoo niitä, Joshua nauraa hekotti ja katsoi ovelle joka
avautui.
-
Hei…Tuota... Joka paikka on täynnä ja ajattelin että
jos saisin tulla tänne, ovella seisova pitkähiuksinen tyttö
sanoi ja jäi odottamaan vastausta.
-
Ai hei Aure, säkin pääsit akatemiaan. Tuu vaan tänne,
kyl me mahutaan, Joshua sanoi tytölle jonka hän ilmeisesti
tunsi.
Aure
-niminen tyttö istuutui Joshuan viereen ja katsoi hieman
kulmiensa alta Prudenceen ja Sunnevaan.
-
Hei, minä olen Aure.
-
Ai hei, Sunneva, Prudence osoitti ystäväänsä joka
juuri katseli ikkunasta maisemia. -Ja minä olen Prudence.
-
Eikös Sunneva ole suomalainen nimi? Auren kysäisi ja katsoi
Sunnevaa.
-
Ai joo kyllä se on. Olen suomalainen, niin muuten on Pruekin,
Sunneva sanoi ylpeänä.
-
Ihanko totta? Aure sanoi ja oli jo vaihtanut sujuvaan Suomen kieleen.
- Hei kamoon kaverit, ette te voi puhuu jotain ihmeen kieltä kun
mä en osaa. Jään ihan paitsi kaikest kivast.
Prudence,
Aure ja Sunneva vaihtoivat takaisin englannin kieleen ja matka jatkui
mukavissa merkeissä kunnes Joshua huomautti että he
alkoivat pikku hiljaa tulla perille.
-
Matkaa kestää enää ehkä tunnin verran.
Meidän kandeis vaihtaa kouluvaatteisiin.
Hetken
kuluttua kaikki huoneessa olijat istuivat kouluvaatteissa
penkeillään. Heidän oven ohi käveli tuo samainen
mustahiuksinen poika ja hänen vaalea kaverinsa.
-
Hei Joshua... Toivottavasti olet yhtä viisas kun veljesi joka
jätti koulun kesken, tummempi poika Wolfy huudahti.
-
Niin, olisi kovin ikävää jos sinäkin lopettaisit
kiusaamisen takia koulunkäyntisi, vaaleampi ilkkui.
-
Ei mutta sinullahan on tyttöystäviäkin…, Wolfy
nauraa hekotti vaalea ystävänsä vierellään.
-
Mahtaako musta mies kyetä noin monen kanssa? Vaalea,
pitkähiuksinen, poika naureskeli.
-
Siitä en tiedä, sillä emme ole Joshin tyttöystäviä.
Mutta mahtaako kaksi aikuista osata olla hiljaa? Prudence kysyi
pisteliäästi.
-
Ohhoh… Se puhuu, Wolfy sanoi muka hämmästyneenä
ystävälleen.
-
Ihmeellistä…
-
Ilmeisesti ei osaa, Sunneva sanoi Prudencelle. –Tuota se
osaamattomuus teettää…
Tytöt
saivat osakseen äkäisen mulkaisun ja Joshuan ihailevan
ilmeen.
-
Oikeastaan teidän olis pitäny olla hiljaa, musta poika
sanoi. –Noi voi aiheuttaa ongelmia. Ne oli just tollasia
Tylypahkassakin.
-
Kuka se toinen oli? Sunneva uteli.
-
Se oli Drake Malfoy, Joshua selitti.
-
Malfoy? Onko hän jotakin sukua sille… Äh… Lucius
Malfoylle?
-
Jep. Luciuksen veljenpoika, Joshua kertoi. –Ihan yhtä hankala
kuin kaverinsakin…
perjantai, 20. heinäkuu 2007
Luku 3. Saapuminen Tulisoihdun noita- ja velhoakatemiaan
TULISOIHTU
Kommentit