TULISOIHTU

Sunneva suunnisti keittiöön missä hänen äitinsä laittoi juuri pastaa illalliseksi.
    - Missä sinä olet oikein viipynyt? Kaikki ovat odottaneet sinua ja olen ollut huolissani. Vaikka oletkin täysi-ikäinen, se ei tarkoita etteikö sinulla olisi velvollisuus minua kohtaan edes ilmoittaa missä päiväsi vietät! Sunnevan äiti saarnasi tyttärelleen.
Sunneva hyppäsi keittiön pöydälle ja alkoi heilutella jalkojaan.
    - Kuule äiti, tuntuuko sinusta koskaan siltä että sinussa on jotain muuta, jotain enemmän kuin itse tiedätkään? Että oletkin aivan täysin joku muu kuin olet?
    - Mitäs sinä nyt taas höpiset? Hyppää nyt pois pöydältä ja laita ruoka pöytään, minä käyn hakemassa Loviisan ja Tuomon.
Sunneva irvisti äidilleen ja nousi ylös pöydältä suunnaten astiakaapille. Hän nosti lautaset käsiinsä ja jäi tuijottamaan niitä hetkeksi. Sunneva tuijotti lautasta, jonka kirkas kukkanen alkoi yhtäkkiä liikkua, tai ainakin Sunneva luuli niin.
Kukkanen avasi sailmänsä ja Sunneva oli tiputtaa lautasen lattialle.
    - Mitä hemm…
    - Äläpäs kiroile tyttö! Olen kuunnellut jo ihan tarpeeksi hirveän nuorison kiroiluja! Minä eroan! Kukkanen huudahti suuttuneena ja hyppäsi lautaselta alas.
Sunneva jäi tuijottamaan kukkaa suu auki sen vipeltäessä keskellä keittiön pöytää. Sunneva kauhistui, mitä äiti tekisi kun huomaisi, että koristekukkanen puuttuisi hänen kallisarvoisista lautasistaan.
    - Öh, neiti kukka jos...
    - Kuinka sinä kehtaat? Ensin kiroilet ja sitten rupeat neidittelemään vaikka kuka tahansa huomaa että minä olen herra kukka! Kukkanen huusi vihaisena surkealle Sunnevalle.
    - Oi olen pahoillani minä… Minä olen tulossa hulluksi kun puhun kukan kanssa…, Sunneva mietti. – Niin siis olen todella pahoillani. Ettekö, hyvä herra kukka, voisi hypätä takaisin lautaselle, jos lupaan etten enää kiroile?
Sunneva teki ehdotuksen kukkaselle, joka tapitti tyttöä sinisillä silmillään. Tarkemmin katsoen koko kukka oli haalean sininen, mutta jostakin kumman syystä Sunnevasta tuntui, että hän näki kahden silmän tuijottavan itseään.
    - No jos nyt tämän kerran…, kukkaherra hymähti ja hyppäsi lautaselle.
Sunneva kattoi pöydän nopeasti ettei vain muuta lautaset saisi päähänsä alkaa irvailla hänelle.

    - Prudence!! Voisit tulla hakemaan edes postisi! Tatjanan kimeä ääni kuului keittiöstä.
Prue raahautui keittiöön pitämättä erityistä kiirettä.
    - Miksei minulle kukaan lähetä koskaan mitään? Vaaleatukkainen nuori neiti käveli kiukustuneena keittiöön.
    - Anastasia-kulta, Tatjanan ääni tihkui hunajaa. –Pyydän jota kuta kirjoittamaan sinulle oikein pitkän ja mukavan kirjeen.
    - Ehkä voisit saadakin jotain postia jos vaivautuisit itse lähettämään sitä, Prue sanoi vaikka tiesi että olisi ollut parempi olla hiljaa.
    - Se, mitä minä teen, ei kuulu sinulle! Anastasia kivahti ja mulkaisi sisarpuoltaan närkästyneenä.
    - Outoon aikaan on posti jaettu…, Pruen isä sanoi ja saapui haukotellen keittiöön. –Eikös aamupäivällä tullut jo posti?
    - Tuli, Tatjana myönsi. –Tämä tuli mainosten seassa. Ehkä se on vain joku joukkokirje kun tyttäresi on jakanut osoitettamme mainostajien käyttöön.
Tatjana oli jo valmis heittämään Pruen kirjeen roskiin muiden mainosten kanssa, mutta onneksi Prue oli nopeampi ja nappasi kirjeen äitipuolensa kädestä. Koska Pruen isä oli paikalla, ei Tatjana uskaltanut sanoa mitään, mutta äkäistä mulkaisua ei voinut olla huomaamatta. Prue vetäytyi huoneeseensa ja tutki outoa kirjekuorta.
Paperi oli paksua ja kirjaimet oli huolella kirjoitettu, hyvin kauniilla käsialalla. Ensimmäiseksi Pruelle tuli mieleen hänen ystävänsä Annika, jonka olisi hyvin voinut kuvitella tekevän tälläista. Mutta sitten Prue huomasi ettei kirjeessä ollut lainkaan postimerkkiä. Malttamattomana Prue avasi kirjekuoren.