TULISOIHTU

Nelikko saapui Mortal Pedon tunnille, luokan ovi oli auki mutta opettaja ei näkynyt missään.
    -Hei ootteks te kuullu et Peto on kipee ja arvatkaa kuka pitää meille tunnit? Joahua huudahti innoissaan nähdessään Prudencen ja Sunevan.
Poika ainoastaan mulkaisi Wolfya ja Drakea ja keskittyi sitten taas täysin kertomaan kuka heillä olisi opettajana.
    -Kappas keppanaa! Kuuli käytävältä ja Priz Friznog kiiruhti pitkin käytävää Mortal Pedon luokkaan asti.
    -Ihastuttavaa että olette kaikki jo paikalla… Jaa, muutama Kalman Kehtolainen taitaa puuttua… Kuulin että teillä oli aika villit juhlat, Friznog sanoi hilpeästi ja vilkaisi Wolfyyn ja Drakeen.
Nämä nyökkäilivät noloina kunnes kaikki, jotka tunnille aikoivat tulla olivat paikalla.
    -No niin aloiteetaan sitten… Mistä meidän pitäisi aloittaakaan, siitä on aikaa kun minä olen opettanut viimeksi yhtään luokkaa, minähän olin aluksi myös opettaja kuten varmaankin tiesitte ja… Kappas keppanaa, niinpä tietysti! Friznog yhtäkkiä huudahti ja alkoi vimmatusti kirjoittaa jotain pergamenttirullaansa.
Luokka odotti hiljaa muutaman minuuutin kunnes joku rohkea uskalsi sanoa.
    -Öh, rehtori Friznog, pitäsikö meidän kenties tehdä jotain?
    -Ah aivan niin ihan unohtui että minun piti opettaa teitä. Professori Peto on hieman… Estynyt tulemaan tunnille, hänellä on hieman paha olo ja pää kipeä, ei sen vakavampaa. Eiköhän hän ole jo huomenna taasen jalkeilla, Friznog kertoili ja alkoi sitten lukea oppikirjaa.
    -Jaa tämä onkin mielenkiintoiunen kirja muistan elävästi sen kun hyvä ystäväni Ernest Von Helstrup pyysi minua auttamaan keksimään tämän kirjan nimen. No ihan ensimmäisenä minulle tuli mieleen jästien laulu, joka kertoo ilmeisesti pahasta, joka tunkeutuu taloon jossa ihmiset nukkuvat, tosin en ymmärrä miksi tätä laulua lauletaan aina joulun tienoilla mutta kukapa niistä jästeistä aina ottaa selkoa, Friznog lörpötteli.
    -No niin mutta jos sitten vaikka aloittaisimme tunnin ihan helpolla harjoituksella. Osaatteko te suojeliusloitsua? Eikö kukaan… Ai niin, unohdan aina välillä että sehän ei olekaan ihan helppo loitsu, no ehkä te vielä perehdytte siihen jossain vaiheessa… Joskaan en ole ihan varma asiastani… Kappas keppanaa, on sitä tullut jaariteltua, tuntiahan on enää jäljellä vain puolet. No niin jos nyt sitten vaikka kertoisin teille kalmalaskoksesta…
Prudence pyöritteli silmiään kun rehtori Priz Friznogin pitämä pimeydenvoimilta suojautumisen tunti oli päättynyt.
    -Olipa hupaisa tunti, Prudence sanoi Sunnevalle, Wolfylle ja Drakelle kun he kävelivät yhdessä kohti Miracle Magianan luokkaa.
    -Mutta kaipaat silti professori Petoa? Sunneva kysyi virnistäen Prudencelta, joka punastui hiukan.
Wolfy vilkaisi hiukan äkäisesti Sunnevaa.
    -Ups… Tarkoitin vain tietysti, että professori Peto on niiiin lahjakas opettamaan, että tunnemme itsemme kovin vajavaisiksi kun jäimme vaille hänen ammatillist…
    -Luovuta jo, Sunneva, Prudence huokaisi. –Mitäköhän me tänään teemme Miraclen tunnilla?
    -Minä ainakin haluaisin pitää omat vaatteeni, Drake mutisi ja virnisti kun Sunneva näytti hänelle keskisormeaan.
Miracle Magiana sipsutti luokkaan hiukan hengästyneen oloisena ja Prudence uskoi nähneensä hänen kasvoillaan häivähdyksen punaisuutta.
    -Hyvää huomenta! Ja erittäin lämpimät onnitteluni Kalman Kehdon tornille huispausmestaruuden voitosta, hän sanoi ja hymyili Wolfylle ja Drakelle. –Täksi päiväksi en ole ehtinyt tekemään mitään erityistä suunnitelmaa kun minulla oli hiukan… öh… kiireitä (tässä kohdin Prudence huomasi Draken virnistävän Wolfylle). Joten kertaamme pukeutumisloitsua! Kuka muistaa ne taikasanat? Marvin?
    -Pukeutuos vilahdus, Marvin sanoi hiukan arasti Joshuan viereltä.
    -Oikein hienoa Marvin, Miracle Magiana sanoi hymyillen. –Täysin oikein! Eli pukeutuos vilahdus!
Kaunis professori Magiana päätti näyttää ensin esimerkkiä kaikille, ja osoitti itseään taikasauvallaan sanoen taikasanat. Hänen ylleen ilmestyivät mustat pitkät housut ja tiukka musta poolopaita, joka oli hänelle tosin hiukan liian iso. Miracle Magiana punastui rajusti ja vaihtoi nopeasti ylleen omat vaatteensa.
    -Hetkinen…, Prudence kuiskasi hiljaa vieressään istuvalle Sunnevalle. –Eivätkös nuo vaatteet olleet eilen professori Pedon yllä?
Sunneva mietti hetken aikaa ja sitten hänen kasvoilleen kohosi virnistys.
    -Olivathan ne, Prue, hän sanoi hiljaa kikattaen. –Olivathan ne.
Käytännön taikojen tunti sujui se enemmittä kommelluksitta. Monilla oli kuitenkin vielä parantamisen varaa pukeutumisloitsun suorittamisessa, mutta Marvin loisti edelleen. Häneltä sujui Miracle Magianan tunti oikein hyvin.
    -Ja sitten syömään, Prudence sanoi. –Ja sitten onkin professori Sähäkän tunti…
    -Voi ei, Sunneva sanoi ja puri punastuneena huultaan. –Et ole tosissasi? Olen yrittänyt vältellä professori Sähäkkää mahdollisimman paljon sen kirjastokohtauksen jälkeen… Mokomakin siveydensipuli…

Joshua seurasi tyttöjä Sähäkän tunnille mutta Drake ja Wolfy menivät omille, edistyneemmille ihmisille tarkoitetuille tunneille kuten he itse sen niin hyvin ilmaisivat. Inkeri Sähäkkä katsoi heti ensimmäisenä Sunnevaan joka punastuneena käveli kohti ulkona sijaitsevaa latoa jossa tämän päiväinen opetus tapahtuisi.
    -No niin, mukavaa että te olette kaikki täällä tänään taas jälleen kerran, Inkeri Sähäkkä huokasi hieman tylsistyneenä ja otti jo tutuksi tulleen oppikirjan esille.
    -No niin muistatte varmasti kaikki kuinka kerroin teille ensimmäisellä tunnillanne yksisarvisista. Niin tuota noin… Nyt puhumme lisää näistä ihmeellsisitä eläimistä, tämä eläin on siis hyvin rauhallinen, joskin se jostain syystä tuntuu pitävän enemmän noidista kuin velhoista. Mutta kuitenkin. Hermostunut yksisarvinen saattaa puraista tuttuakin henkilöä. Mutta se miksi me palaamme nyt yksisarvisiin on se että teillä tulee ensivuonna heti ensimmäisllä tunneilla olemaan muutama yksisarvinen joita hoidatte, ja tietysti haluan että kaikki menee kunnolla. Yksisarviset saapuvat tänne heti ensimmäsenä koulupäivänä ja siksi toivonkin että te kaikki olette valmiit vastaan ottamaan ne. Yksisarviset hermostuvat kun niitä pidetään yksin joten tämän takia me hankimme hieman enemmän kuin yhden, me hankimme niitä viisi. Ne siis eivät ole vankeina täällä vaan saavat lähteä milloin vain jos nin haluavat, tahdon tehdä tämän teille kaikille hyvin selväksi. Mutta nyt ei sitten muuta kuin ahkerasti lukemaan yksisarvisista, teillähän on koulua vielä noin parin kuukauden verran ja sitten tietysti teillä on kesäloma mutta enhän voi odottaa että kukaan teistä lukee läksyjä kesälomalla. Nyt lopputunnin me luemme hiljaa itseksemme, Inkeri Sähäkkä sanoi lopuksi kun oli saanut ihmeellisen puheripulinsa päättymään.
    -Minulla on hieman pää kipeä tänään. Joten vaadin ehdotonta hiljaisuutta, Sähäkkä huudahti ja kaikki alkoivat lukea yksisarvisista.
    -Muistatko sen pureman joka Venla Valitulla oli? Prudence kuiskasi Sunnevalle kesken lukuhetken.
    -No nyt kun mainitsit niin kyllä muistan.
    -Jos hän on se joka on vienyt yksisarviset… jos se oli yksisarvisen purema, Prudence sanoi silmät kiiluen.
    -No höpö höpö. Mieti nyt itsekin mitä oikein sanot, Sunneva sanoi ja naurahti. Prudence kohautti olkapäitään ja jatkoi lukemistaan.
    -Mä olen kyl sama mieltä Pruen kaa… Mistä sitä tietää mitä ihmeen hullui nää maikat oikeen on, Joshua sanoi ja näytteli lukevansa kovin kiinnostuneena kirjaa Sähäkän kävellessä ohi.
    -Minusta me voisimme hieman kysellä Kannolta lisää näistä asioista, Prudene sanoi Sunnevalle joka muljautteli silmiään.
    -Mikä ihmeen Kanto? Johusa kysyi ihmeissään.
    -Hei meidän täytyy esitellä Kanto Johsualle, Prudence huudahti hieman liian kovaa ja Sähäkkä ryntäsi tytön luokse.
    -Voisitko olla hiljempaa? Jotkut meistä yrittävät opiskella, Sähäkkä sähisi.
Prudence tyytyi vain katsomaan kirjaansa ja kirjoittelemman lappuja lopun tunnin ajan Sunnevan ja Joshuan kanssa.

Illalla, kun päivä oli päättynyt, tytöt päättivät näyttää Marvinille ja Johsualle salaisen käytävän ulos kannon luokse.
    -Luota meihin, Marvin, Prudence rohkaisi pelosta tärisevää poikaa.
    -Kanto on ihan ystävällinen kaveri.
Sunneva, Prudence, Marvin ja Joshua saapuivat vihdoin metsän siimekseen, jossa Sunneva oli törmännyt Kantoon ensimmäisen kerran.
    -Hei taas, Kanto! Sunneva sanoi.
    -Tervepä terve! Kanto sanoi ja nuorista näytti ihan siltä kuin Kanto olisi hymyillyt. –Toit taas uusia ihmisiä tänne. Tuon punatukkaisen minä muistan, mutta keitä nuo kaksi ovat?
    -Tuo punatukkainen oli nimeltään Prudence, Sunneva kertasi. –Ja nämä kaksi ovat Marvin ja Joshua.
    -Vai niin, Kanto sanoi. –Hauska tavata.
    -Kerrohan, Prudence aloitti. –Onko täällä tapahtunut viime aikoina mitään omituista?
    -Omituistako? Kanto kysyi ja mietti sitten. –Tuolla läheisessä luolassa on tekeillä jotakin outoa.
    -Mitä outoo? Joshua uteli.
    -Olen nähnyt usein kahden hahmon menevän sinne, Kanto sanoi. –Ja… No tästä en mene kyllä takuuseen, mutta kerran sellainen kentaurin näköinen olento, jolla oli sarvi päässä, käyskenteli luolan ulkopuolella jonkinlaisen ketjun päässä…
    -Oliko siinä sarvessa mitään outoa? Sunneva kysyi tarkkaavaisesti.
    -Ei minusta, Kanto kiisti. –Se oli ihan tavallinen kierteinen kullanvärinen sarvi.
    -Oletko varma että se oli kullanvärinen? Prudence kysyi ja hätkähti kun hänen yläpuoleltaan kuului rääkäisy. Tyttö vilkaisi ylös, mutta kohautti vain olkiaan nähdessään mustan korpin istuvan läheisen puun oksalla.
    -Mikä ristikuulustelu tämä on? Kanto kysyi jo hiukan ärtyneenä. -Te ihmiset olette sitten outoja! Aina kyselemässä…
    -Emme tarkoita mitään pahaa, Marvin uskaltautui sanomaan.
    -Ettepä tietenkään, Kanto tuhahti. –Mutta kyllä, olen ihan varma, että sarvi oli kultainen. En minä nyt sentään niin vanha ole, vaikka satoja vuosia olen täällä ollutkin.
    -Missä sanoitkaan sen luolan olevan? Sunneva uteli.
    -Tässä ihan lähellä, Kanto kertoili. –Kävelette suoraan kohti pohjoista jonkin matkaa. Sen suuaukko näkyy ihan tänne saakka…
Toveruuden Tornin nelikko lähti uteliaana kohti Kannon kertomaa luolaa.
    -Tuo ärsyttävä rääkyvä korppi on nyt seurannut meitä koko tämän matkan, Prudene marmatti Sunevalle.
    -No ajattele positiivisesti, ehkä se on joku hemaiseva animaagi joka on ihan rakastunut sinuun, Sunneva naurahti ja hihkaisi. -Hei löysin sen luolan, löysin!
    -Mennääks me sisään? Joshua kysyi ja katsoi ympärilleen.
    -Pitäisköhän…, Prudene arvuutteli.
    -No tottakai me mennään! Sunneva huudahti ja tarttui kauhusta tärisevää Marvinia kaavusta.
Nelikko käveli sisään luolan sisäänmeno aukosta joka oli peittynyt aikojen saatossa sammaleella ja erilaisilla kasveilla niin ettei sitä olisi huomannut ellei tiennyt mitä etsiä.
    -Täällä on ihan pimeää, Sunneva huudahti.
    -Ja märkää! Prudene sanoi.
    -Tosi mahtavaa, Joshua huudahti.
    -Eikö jo voitaisi mennä takaisin? Marvin pyysi.
    -No nyt me tutkimme tämän paikan. Ties vaikka löytäisimme yksisarviset ja säästäisimme koko koulun tuholta.
    -Tuholta? Marvin kysäisi.
    -Niin no, me vain kuulimme opettajien keskustelevan siitä… Prudence rauhoitteli Marvinia joka tärisi pimeässä.
    -Äsh, tästä ei tule mitään, Prudence sanoi heidän yrittäessä rämpiä pimeässä luolassa. –Valois! Tyttö huusi ja kirkas valo loisti luolassa valasten ystävysten tietä.
    -Katsokaa, seinillä on jotain limaista, Marvin sanoi ja kosketti yhtä seinää.
    -Hei, älä mene aina koskemaan kaikkea, Prudence sanoi ja katseli ympärilleen.
Luola ei ollut iso mutta se jatkui pitkälle kunnes haarautui. Taaempaa luolasta tuli outoa hajua. Koko luola oli täynnä sammalta jota kasvoi vain pimeässä. Luolan katossa oli pieni aukko josta tuli hivenen verran valoa, mutta ei niin paljoa että se olsisi valaissut tarpeeksi.
    -Todella kaamea paikka, Marvin sanoi ja nyrpisteli nenäänsä.
    -No ei tääl ollu yhtää mitään, Joshua lausahti ja pelästyi mustaa korppia, joka lensi luolaan sisälle. Se pysähtyi pienen matkan päähän ja alkoi tuijottaa nelikkoa.
    -Pitäsiskö meidän mennä pidemmälle? Prudence kysyi muilta mutta koska kukaan muu kuin Sunneva ei ollut valmis lähtemään syvemmälle he päättivät yhdessä mennä takasin.
    -Turha reissu, Joshua sanoi pettyneenä.
Sunneva, Prudence, Marvin ja Joshua lähtivät kävelemään hiljakseen takaisin kohti koulua. Sunneva pysähtyi vaihtamaan vain muutaman sanan Kannon kanssa ja säikähti sydänjuuriaan myöden kun Marvin oli hypätä hänen niskaansa.
    -Mikä nyt hätänä? Sunneva tiukkasi pelästyneeltä pojalta.
    -Tu… tuolla oli su-su-susi, Marvin sopersi ja vilkuili taakseen metsikköön.
    -Älä viitsi, Marvin, Prudence sanoi. –Sinä vain kuvittelit sen!
    -En kuvitellut, Marvin kiisti loukkaantuneena. –Se oli iso vaaleanharmaa susi, joka tarkkaili meitä…
    -Noh noh, Marvin, Joshua sanoi rennosti. -Ei ny viittitä pelästyttää arkoja naisii…
    -Arkoja? Sunneva kysyi kulmat kohollaan.
Joshua katsoi paremmaksi olla vastaamatta, ja heitettyään hyvästit Kannolle, joukkio palasi koululle takaisin.

Seuraavana aamuna Prudence ja Sunneva heräsivät varsin pirteinä OMISTA vuoteistaan, huolimatta siitä, että ilta oli jälleen venynyt myöhäiseksi tyttöjen jutusteltua keskenään niitä näitä.
    -Tunnen olevani tänään harvinaisen hyvällä tuulella, Sunneva hehkutti Prudencelle pukiessaan päälleen.
    -Hyvä niin, Prudence vastasi ystävälleen hymyillen. –Oletko jo valmis? Menisimmekö jo aamupalalle?
Tytöt lähtivät reippaasti kävellen kohti Suurta Salia ja tunsivat olonsa varsin hilpeiksi.
    -Olisin maksanut paljon jos olisin nähnyt ilmeesi kun heräsit Draken vierestä, Sunneva nauraa käkätti ystävälleen.
    -En käsitä, miten me jouduimme sinne, Prudence sanoi nauraen. -Emme me nyt NIIN humalassa olleet!
    -Ai emme? Sunneva kiisti. –Muistan yllättävän hyvin sen, että meillä taisi mennä pelkästään rappusten kiipeämisessä yli tunti!
    -Nyt kyllä liioittelet!
    -Enkä, Sunneva sanoi viattomana. –Ja sinä yritit avata ovea sanomalla ölöhömörä tai jotain sinnepäin!
    -Ja sinä, Prudence naureskeli. –Ja sinä sanoit että ”avatus kuvatus”!!

Tytöt istahtivat vapaaseen pöytään kaakaomukit ja pienet leipäpinot edessään ja alkoivat nauttia antaumuksellisesti aamiaista. Muutama pöllö lehahti ruokasaliin tuoden aamupostia. Suurin osa postista tuli päiväruokasilun aikana mutta aina muutama pöllö toi postin jo aamuksi.
    -Hei! Prudence kirahti Tyttiksen tiputettua kirjeen hänen päällensä.
    -Voi ei Prue… Sait räyhääjän! Sunneva kauhistui ja meni kauemmas ystävästään.
    -Avaa se äkkiä ennen kuin se räjähtää!! Joku huusi viereisestä pöydästä ja katseet kohdistuivat Prudenceen, joka otti kirjeen käteensä.
    -Oh ihanaa! Se onkin sinulle! Prudence huudahti ja heitti kirjeen äkkiä Sunnevalle sillä se oli alkanut savuamaan.
    -Minulle…? Äiti on taas kuullut jotain juoruja, Sunneva huudahti ja nousi ylös lähteäkseen lähimpään vessaan jossa kukaan ei kuulisi kirjettä. Mutta kirje ei ollut samaa mieltä ja alkoi täristä vaarallisesti - sitten se räjähti.
    -SUNNEVA ELISA VUOLASVIRTA! MITÄ MINÄ OLENKAAN KUULLUT ETTÄ SEURUSTELET TÄTÄ NYKYÄ MALFOYN KANSSA?! SIITÄ SUHTEESTA ON TULTAVA LOPPU NYT HETI PIAKALLA! JOS VIELÄ KUULEN ETTÄ OLET TAVANNUT TAI EDES PUHUNUT TUON MALFOYN KANSSA TULEN ITSE HENKILÖKOHTAISESTI JA VÄÄNNÄN NISKASI NURIN! Prudence naureskeli nolostuneelle Sunnevalle jota kaikki tuijottivat naamat virneessä. Mutta kirje ei ollut vielä loppunut.
    -JA PRUDENCE! JOS LUULET PÄÄSEVÄSI YHTÄÄN HELPOMMALLA NIIN TURHA LUULO! NIIN KAUAN KUN OLEN ELOSSA, OLEN MYÖS SINUN ÄITISI JOTEN JOS VIELÄ KERRAN EDES VILKAISET SIIHEN FONTRELLIIN NIIN TULEN SINNE JA HIRTÄN TEIDÄT MOLEMMAT! ETTEKÖ TE TIEDÄ MILLAISTEN IHMISTEN KANSSA TE OLETTE TEKEMISISSÄ?? FONTRELLIEN JA MALFOYN POJAT OVAT LÄPEENSÄ MÄTIÄ JA PAHOJA.
Kirje hiljeni hetkeksi ja Sunneva huomasi Draken, joka seisoi ihmeissään hänen takanaan kuultuaan joka sanan kirjeessä.
    -Kyllä äiti leppyy sitten muutaman vuoden kuluttua, Sunneva sanoi ja hymyili epävarmana.
    -JA TURHA EDES LUULLA ETTÄ TOTUN AJATUKSEEN SILLÄ MINÄ EN TOTU! JOS NÄENKIN SEN MALFOYN TAI FONTRELIN POJAN LÄHELLÄKÄÄN TEITÄ NIIN TULEN JA TAION HEIDÄT SAMMAKOIKSI JA TEIDÄT KÄRPÄSIKSI EHKÄ SITTEN HEIDÄN OIKEA LUONTONSA TULEE ESIIN! Kirje huusi kuin viimeistä päivää. Vihdoin viimein se rupeis kovasti yskimään ja hiljentyi koknaan.
    -No olipa siinä, Prudence sanoi ja huomasi Wolfyn ihmettelevän ilmeen. -Ei hän tarkoittanut sitä… Sunnevan äiti on aina hieman dramaattinen, Prudence sanoi ja hörppäsi kaakaotaan.
    -Juuri niin, hieman dramaattinen, Sunneva yritti mutta jostain syystä Wolfy ja Drake eivät olleet vakuuttuneita.
Pojat lähtivät hiljaisuuden vallitessa tunneilleen ja Sunneva sekä Prudene lähtivät kahdestaan kävelemään kohti Henry Hurmion luokkaa.
    -Minä en ymmärrä, äitihän tässä on minulle valehdellut ja kääntänyt koko elämäni mullin mallin ja kehtaa vielä tehdä tällaista! Minä vihaan äitiä! Sunneva huusi kuin pikkulapsi.
    -No… Ehkä hän leppyy.
    -Kyse ei ole hänen leppymisestään vaan minun… En ikinä anna anteeksi hänelle! Sunneva huudahti ja lähti juoksemaan tunnille, sillä he oivat jo myöhässä.
    -Ai kuinka ihanata että tekin pääsitte tulemaan! Henry Hurmio huudahti ihastuksissaan sillä Prudence oli hänen paras oppilaansa.
Joshua ja Marvin vilkuttelivat hieman kauempana takarivissä ja virnuilivat tytöille. Ilmeisesti hekin olivat jo kuulleet kirjeestä.
    -Tänään me sitten käsittelemmekin peikkojen verbien taivutuksia! Henry Hurmio huudahti ihastuksissaan ja aloitti tunnin.

Ilta tuli yllättänen ja tunnit olivat loppuneet. Sunneva ja Prudence kävelivät Toveruuden Tornia kohti ja juttelivat niitä näitä. Aivan varoittamatta Sunneva pysähtyi ja alkoi itkeä.
    -Hei mikä nyt tuli? Prudence ihmetteli huolissaan.
    -Sinä et tiedä miten hirveää tämä on… Äiti on valehdellut minulle koko minun elämäni ajan. Olen jonkin aikaa sitten tavannut isäni joka ei ole koskaan edes korttia lähettänyt. Äiti ei halua kuullakaan Drakesta ja minä en halua lähteä kotiin kun koulut loppuu. Olen niin yksin kaiken tämän keskellä. Ja sitten vielä kaikki tämä juttu että me olemme vaarassa tai jotain… Et voi tietää miten stressaavaa kaikki se voi olla! Prudence hymyili. Kunpa tietäisit Sunneva, kunpa tietäisit, Prudence ajatteli muttei sanonut mitään ääneen vaan halasi vain Sunnevaa joka nyyhkytti hänen sylissään.
    -Miksi ikinä edes tulin tähän rähjäiseen kouluntekeleeseen?! Sunneva huudahti vihaisena.
    -Koska jos et olisi tullut, olisi monta hyvää seikkailua jäänyt meidän elämästämme. Ajattele miten tylsää elämää me viettäisimme jästimaailmassa? Kävisimme koulun loppuun, menismimme naimisiin, saisimme lapsia ja elisimme lopun elämmäämme tylsistyneinä kuoliaaksi!
    -No ehkä olet oikeassa, Sunneva sanoi ja pyyhki kyyneleitään. –Tuota, saanko olla hetken ihan yksin, Sunneva kysyi ja katsoi anteeeksipyytävästi Prudenceeen.
    -Tottakai saat. Minä menen krjastoon siksi aikaa, Prudence hymyili väkinäisesti ja tunsi kuinka hänen kämmennensä alkoivat hiota ja kylmät väreet menivät pitkin selkäpiitä. Älä viitsi olla tyhmä. Aragasta ei ole mailla eikä halmeilla, et voi antaa hänen määräillä koko elämääsi, Prudence ajatteli, nielaisia ja jätti Sunnevan joka kapusi silmät punaisina yläkertaan huonettaan kohti.

Koulun käytävillä oli harvinaisen hiljaista ja se sai Prudencen tuntemaan olonsa ahdistuneeksi ja pelokkaaksi. Hän kirosi mielessään sitä, kuinka iso Tulisoihtu Akatemia oli ja kuinka pitkä matka kirjastoon tuntui olevan. Tyttö harkitsi jo hetken verran muuttaa matkansa suuntaa ja käydä etsimässä Kalman Kehdosta Wolfya, mutta muistaessaan pojan vaisun olon aamuisen kirjeen jälkeen, Prudence päätti mennä suunnitelmiensa mukaan kirjastoon. Kirjastoon saavuttuaan Prudence huomasi vain harvoja Tulisoihtulaisia ja hekin olivat keskittyneet täydellisesti kirjoihinsa (ja eräs pari kuherteluun), kirjastonhoitaja Aapis Kukkoakaan ei näkynyt missään. Prudence puikkelehti hyllyjen lomassa ja hänestä tuntui, että hänellä olisi oltava silmät selässäänkin. Hän yritti olla tärisemättä ja hoki mielessään itselleen, että hänen pitäisi rentoutua, että jos Aragas mitenkään enää uhkaisi häntä, niin hänet erotettaisiin Tulisoihdusta. Vähitellen hän alkoi saada itseään hallintaan ja huomasi vaipuneensa omiin, itseään rohkaiseviin, ajatuksiinsa.
    -Tiesinhän että löytäisin sinut ennemmin tai myöhemmin, Aragaksen käheä ääni kuului ja Prudence tiputti pitelemänsä kirjan lattialle säikähtäessään.
Tyttö ei saanut sanaakaan suustaan ja hän vain haukoi henkeään Aragaksen painaessa hänet massiivista kirjahyllyä vasten.
    -No mutta, Prue! Aragas sanoi muka ihmettelevällä äänellä. –Et kai sinä pelkää minua… Ei ei, rakkaani, siihen ei ole mitään syytä…
Aragaksen ääni suorastaan kehräsi ja Prudence ei osannut tehdä muuta kuin tuijottaa Aragaksen vaikuttavaa hahmoa kauhu silmissään.
    -Lopeta… kiltti…, Prudence sai sanottua hennolla, hädin tuskin kuuluvalla äänellä.
    -Täällä meillä on aikaa, Aragas sanoi huoahtaen. –Ja älä edes ajattele huutavasi. Tai aiheuttavasi minulle mitään ongelmia, sillä se voi koitua sinulle hyvin tuskalliseksi…
Prudence värähti ja Aragaksen vartalo painautui tiukemmin hänen omaansa vasten. Tyttö tunsi kuinka pojan kädet hivuttautuivat hiljalleen hänen povelleen. Suuret kyyneleet alkoivat valua Prudencen silmistä.
    -Älähän hätäänny, Aragas lohdutti ivallisesti. –En milloinkaan satuttaisi sinua, mutta jos sinä aiheutat minulle ongelmia, niin en takaa mitään ystäviesi turvallisuudesta… En usko, että nauttisit nähtyäsi hakatun Sunnevan, puukotetun Joshuan tai vaikka kuristetun Marvinin… Kaikki on sinun vallassasi, Prue… Pitelet käsissäsi ihmiskohtaloita…
Prudence tunsi Aragaksen hengityksen kiivastuvan ja pojan kasvot olivat hyvin lähellä hänen omiaan. Äkkiä Aragas katseli ympärilleen ja hänen silmänsä siristyivät kiukkuisen oloisesti.
    -Tuolta saapuu nähtävästi ritarisi sir Fontrel, Aragas sanoi äreällä äänellä.
Prudence ei voinut edes kääntää katsettaan Aragaksesta, vaan tuijotti häntä pakokauhunomaisesti.
    -Muista minä sanoin, Aragas sanoi ja suuteli sitten Prudencea miltei hellästi. Sen tehtyään poika katosi kirjaston hämäryyteen.
Prudence vajosi polvilleen ja kyyneleet valuivat vuolaasti hänen silmistään. Hän hengitti kiivaasti ja tuijotti tyhjä katse silmissään eteenpäin. Näky oli saada Wolfyn sydänkohtauksen partaalle ja poika ryntäsi tytön luo kietoen kädet hänen ympärilleen.
    -Prue! Prue! Puhu minulle! Mikä sinun on? Wolfy kuulosti miltei hysteeriseltä.
Äkkiä Prue käänsi tyhjän katseensa Wolfyyn päin, kirkaisi ja vetäytyi pojasta kauemmas.
    -Älä koske minuun! Prudence huusi ääni täristen. –Älä koske minuun! Antakaa minun olla! Mene pois!
Prudence nousi ylös ja juoksi hillittömästi itkien kohti Toveruuden Tornia jättäen hämmästyneen Wolfyn kirjaston lattialle polvilleen.

Sunneva istui sängylleen ja hänen päätään särki. Elämäni oli täyttä ja hän sanoi sellaisen sanan ääneen että jopa Prue olisi huudahtanut ihmiessään. Sunneva alkoi lueskella Hillitse himosi, hallitse halusi -kirjaa. Häntä hymyilytti hieman nähtyään Wolfyn merkinnän kirjan laitaan jossa luki: Jos et hillitse himojasi ja hallitse halujasi on turhaa odottaa että muutkaan tekisivät niin. Wolfy oli alleviivannut lauseen ja kirjoittanut: Ei ole totta en hillitse mitään mutta silti kaikki käyttäytyvät ihan liian hillitysti!. Sunneva naurahti ja heitti kirjan sängylleen, hän lukisi sen myöhemmin Prudencen kanssa. Sunneva tunsi yhtäkkiä olonsa kovin tyhjäksi. Hän olisi sittenkin halunnut että Prudence olisi ollut paikalla, mutta hän oli ajanut Pruenkin tiehensä. Sunneva päätti lähteä etsimään Drakea ja ehkä selittää tälle ettei välittänyt vaikka hänen äitinsä olisi uhannut pariloida hänet… Tosin Drake ei välttämättä tykkäisi tulla pariloiduksi, Sunneva naurahti itsekseen ja lähti rappusia pitkin alakertaan. Joshua ja Marvin pelasivat velhoshakkia.
    -Hei Sunneva tuu mukaan! Joshua yllytti.
    -Ehkä joskus toiste Josh, Sunneva sanoi ja huomasi että Marvin oli kerrankin voitolla.
    -No ei sitten, Joshua sanoi ja keskittyi taas pelaamiseen.
Sunneva käveli kohti ovia ja astui ulos. Hän painoi oven kiinni ja nojasi siihen hetken. Kuinka kaikki voikaan olla näin pielessä? tyttö hymähti. Hän lähti kävelemään kohti Kalman Kehtoa jos Drake vaikka sopivasti olisi jossain sen läheisyydessä. Sisälle hän ei päässyt sillä salasana oli vaihdettu eikä Drake ollut suostunut antamaan uutta salasanaa. Professori Peto oli kuulemma vannottanut molempia, sekä Wolfya että Drakea etteivät he kertoisi sitä. Sunneva mateli Kalman Kehdon ohi ja kuin taikaiskusta Drake törmäsi häneen.
    -Ai hei pikkuinen! Drake naurahti. –Sinua ei olekaan näkynyt koko päivänä, poika sanoi ja laittoi kätensä Sunnevan harteille.
    -Niin. Olen ollut vähän allapäin… Sain nimittäin tietää että äitini on valehdellut minulle koko ikäni. Ja sitten tapasin isän joka ei voisi vähempää olla minusta kiinnostunut, Sunneva purki koko sydämensä Drakelle.
    -No mitä kauheaa siinä on? Kyllä ilman vanhempia pärjää ihan hyvin. Mihin sinä niitä tarvitset? Puhui aito lapsi, joka ei ollut koskaan saanut äidillistä rakkautta osakseen.
    -Mihin tarvitsen äitiäni…?! Hänhän on äitini… Äidit eivät saa pitää salassa lastensa koko menneisyyttä ja tulevaisuutta! Sunneva huudahti vihaisena.
    -Etkö ota tätä nyt hieman liian vakavasti? Drake kysyi naurunpilke silmissään.
    -Liian vakavasti! Äitini on uskotellut minulle olevansa jästi siitä alkaen kun minä sain tietää olevani puoliksi velhosukua. Mutta nyt olenkin kokonaan velhosukua.
    -Ihanko totta? No mutta sehän on vain hyvä asia, Drake sanoi.
    -Ehkä, mutta valehtelu ei ole koskaan hyvä asia, Sunneva parkaisi typerälle pojalle joka ei tajunnut mitään.
    -Minä en nyt tajua mistä sinä noin kiihdyt. Pikku juttuhan se vain on… Drake ihmetteli ja Sunneva riistäytyi pojan käsistä.
    -Drake Malfoy, sinä olet täysi höyhenaivo! Sunneva kivahti ja juoksi pois.
Hän juoksi koko matkan Toveruuden Tornille ja jopa Joshua ja Marvin pelästyivät myrskyä joka tömisteli naama irveessä tyttöjen makuuhuoneeseen.
    -PRUE?
Sunneva säikähti todella nähdessään Prudencen. Tytön silmät olivat punaiset silkasta itkemisestä, hän tärisi ja vapisi rajusti ja tuijotti ympärilleen hätääntynyt katse silmissään.
    -Prue! Mikä sinun on? Mitä on tapahtunut? Sunneva kysyi ja ryntäsi ystävänsä viereen.
    -Hän tappaa…, Prudence nyyhkytti henkeään haukoen. –Minä niin pelkään…
    -Kuka, Prue! Kuka tappaa? Sunneva kysyi ystävältään. –Aragasko?
Prudence vain nyökkäsi Sunnevalle, joka oli räjähtää raivosta siihen paikkaan. Sunneva oli vihainen itselleen, Aragakselle ja Wolfylle, joka ei ollut pitänyt huolta Prudencesta.
    -Nyt menemme kertomaan koko jutun Wolfylle, Sunneva sanoi yhä vihaisena.
Hänelläkin olisi hiukan asiaa tuolle Kalman Kehdon tummalle takkutukalle.
    -Ei! Prudence hengähti ja tarttui Sunnevaa lujasti käsistä.
    -Sunneva, lupaa ettet kerro! Et kenellekään!
    -Prue!! Sunneva ärähti. –Jos Aragas latelee sinulle tappouhkauksia, niin minusta asia olisi syytä saattaa Wolfyn tietoon! Sen jälkeen Aragaksen ei tarvitse tappaa ketään, sillä hän on itse kuollut siinä vaiheessa!
    -Ei Aragas minua uhannut tappaa! Prudence sai sanotuksi ja purskahti sitten sydäntäsärkevään itkuun. Hän sai takellellen kerrottua Sunnevalle koko jutun.
    -Tässä muutamia lisäsyitä! Nyt kerrot koko jutun Wolfylle! Sunneva painosti ja lopulta tytöt lähtivät yhdessä etsimään Wolfya.

Prudence ja Sunneva löysivät Wolfyn varsin pian, sillä hän käyskenteli hermostuneesti Toveruuden Tornin edessä.
    -Prue! Hän huudahti helpottuneesti nähdessään tytön ja ryntäsi halaamaan tätä. Prudence kuitenkin kavahti rajusti Wolfyn kosketusta ja Sunneva asettui suojelevasti ystävänsä ja Wolfyn väliin.
    -Mikset sinä ollut Pruen kanssa? Sunneva alkoi ärjyä ennen kuin Wolfy tai Prudence ehtivät sanoa mitään. –Tiedät mitä hän on viime aikoina kokenut, joten on suorastaan velvollisuutesi pysyä hänen lähettyvillään kun se yksi KALMALAINEN idiootti riehuu vapaana!!
    -Mikä sinä olet minua tuomitsemaan! Wolfy ärähti takaisin. –En voi olla joka paikassa yhtä aikaa!!
    -Lopettakaa…, Prudence pyysi vaimealla äänellä.
Molemmat vaikenivat saman tien ja Prudence sai kerrottua Wolfylle, mitä kirjastossa oli tapahtunut.
    -Aragas kuolee…, Wolfy sanoi uhkaavalla äänellä ja lähti suunnistamaan kohti omaa torniaan.

Kalman Kehdossa olivat kaikki paikalla ja Aragas naureskeli Mickin kanssa yhdessä nurkassa. Wolfy harppoi pojan luokse ja tönäisi tätä käsivarteen.
    -Minulla olisi asiaa sinulle! Wolfy snaoi ja osoitti ulko-ovea.
    -Ai ihanko totta, no minulla ei ole asiaa sinulle, Aragas sanoi ja jatkoi keskusteluaan. Wolfy nosti pojan ylös penkiltä ottaen kiinni tämän rinnuksista.
    -NYT HETI! Poika huusi ja Aragas hymyili ivallisesti.
    -Hyvä on, hyvä on, jos se ei kerran voi odottaa, Aragas naurahti ja lähti Wolfyn perässä ulos Kalman Kehdosta.
    -Minä mielestäni sanoin jossain vaiheessa että jos kosketkin Pruehen niin olet yhtä kuin kuollut velho, Wolfy sanoi kylmänrauhallisesti Aragakselle.
    -Taidat luulla että Prue on joku ihmeen enkeli, en ole tehnyt hänelle kertaakaan mitään sellasita mitä hän ei olisi halunnut, Aragas naurahti ja Wolfyn nyrkki mäjähti pojan naamaan.
    -SINÄ OLET KUOLLUT! Wolfy huusi ja hyökkäsi uudestaan taaksepäin hoippuvaa Aragasta kohti. Wolfy takoi poikaa naamaan ja vatsaan. Aragas ei ensin saanut tehtyä mitään sillä Wolfyn hyökkäys oli yllättänyt hänet täysin. Mutta hetken kuluttua Aragas sai jo voimansa kerättyä ja mätkäisi Wolfya mahaan niin että poika älähti ja meni kaksinkerroin. Tässä vaiheessa Sunneva ja Prudence oivat jo ennättäneet Kalman Kehdon ulkopuolelle ja jäivät katsomaan kuinka Wolfy ja Araga tappelivat.
    -Lopettakaa! Prudence huusi.
    -TAPA SE WOLFY! Sunneva huusi ja sai samassa nyrkistä poskeensa.
Wolfy näki kuinka Aragas löi Sunnevaa ja hyökkäsi jälleen pojan kimppuun nyrkit valmiina iskuun. Aragas sai väistettyä ja Wolfy lennähti maahan omasta voimastaan. Hän nousi kuitenkin hetkessä ylös ja kiersi kätensä Aragaksen kaulalle.
    -Onko sinulla viimeisiä sanoja!? Wolfy kysyi ja puristi poikaa otteessaan tiukasti.
    -Kyllä. Olette kuolleita, Aragas sanoi ja löi kyynärpäällään Wolfya vatsaan. Wolfy kaatui maahan ja haukkoi henkeään.
    -Alat käydä heikoksi! Aragas naurahti ja potkaisi Wolfya kylkeen. Prudence katseli kauhistuneena ja Sunneva katseli ympärilleen. Hän huomasi vanhan haarniskan nurkassa ja juoksi tämän luokse ottaen siltä peitsen. Sunneva tarttui peitseen kovaa ja huitaisi sillä selkä häneen päin olevaa Aragasta. Aragas kääntyi ihmeissään ja samalla Wolfy ryntäsi taas pojan kimppuun ottaen tästä kurkkuotteen.
    -MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU? Kuuli huuto ja kaikki tiesivät ilman kääntymistäkin kuka huutaja oli.
    -Professori Peto! Sunneva huudahti ja tiputti peitsen.
    -Mitä te oikein teette? Lopettakaa heti! Peto huusi ja irrotti kaksi rotevaa poikaa toisistaan. Ilmeisesti Professori Pedossa piili lihasvoimia jotka eivät ennen olleet tulleen näkyviin.
    -Nyt jos joku viitsisi selitää mitä ihmettä te oikein teette? Professori Peto ihmetteli.
    -Ei mitään, Prudence puuttui puheeseen. -Pojat vain hieman… leikkivät…, Prudene yritti.
    -Yritätkö tosiaan uskotella minulle että he vain leikkivät!! Peto ärjähti.
    -No mitään vakavaa ei ole tapahtunut…, Prudence sanoi ja katsoi anovasti Petoa silmiin.
    -Ilmeisesti sinä olet jälleen syypää tähän jotenkin, mutta kun kerran sanotte ettei mitään tapahtunut niin en voi muutakaan kuin päästää teidät irti ja antaa molemmille jälki-istuntoa häiriön aiheuttamisesta, Peto sanoi kylmästi ja vei molemmat pojat mukanaan. Wolfy katsoi taakseen Prudenceen joka kiihkeästi pudisteli päätään. Wolfy ei saanut kertoa professori Pedolle mitään, Prudence ajatteli.
    -Onko kaikki hyvvin? Kuului ääni heidän takaansa ja Joshua katsoi ihmeissään Sunnevaa, joka puristi Prudencea itseään vasten, molemmat selvästi peloissaan.