Rakas tyttäreni,

nyt varmaankin olet jo suorittanut Tylypahkan tutkinot ja varmasti

aiot jatkaa johonkin kuuluisaaan noita/velho akatemiaan. Tietysti haluaisin että jatkaisit Tulisohtuun mutta liika on jo liikaa. Minä itse nimittäin valmistuin sieltä sinun syntymäsi aikoihin. En ole koskaan ollut pahoillani että valitsin urani perheen edestä mutta suuri murheeni on etten koskaan pääse näkemään tytärtäni, niin tiedän että olet tyttö sillä kuten jo arvaat olen velho ja meillä velhoilla on keinomme

pysyä ajan tasalla. Toivottavasti äitisi on opettanut sinua hyvin, lähetin änelle kirjeen jossa oli ohjeet sinua varten sillä ethän ole ihan tavallinen lapsi. Voi hyvin ja tiedä että isäsi ajattelee sinua.

Rakkaudella: Sardion Sudenvarjo

- Niin, kymmenen pitkää vuotta odotin Tylypahkan kirjettä, ja sitä että he ottaisivat yhteyttä sinuun kuten isäsi minulle kertoi, mutta sieltä ei kuulunut mitään. Ja nyt kun olet jo aikuinen nuori nainen nyt he haluavat sinut sinne…, rouva Vuolasvirta itkeä nyyhkytti tyttärelleen.
Prundence vilkaisi ystävänsä järkyttynyttä ilmettä. Sunneva oli täysin kalvennut ja hänen mustat hiuksensa vain korostivat sitä.
    - Mikä hemputin Tylypahka? Sunneva sai viimein kysyttyä.
    - Velhojen/noitien… ikään kuin ala-aste, jossa opiskelut kestävät seitsemän vuotta, josta sitten on mahdollisuus jatkaa akatemiaan…, Sunnevan äiti selitti ja pyyhki yhä silmäkulmiaan.
    - Miksi meidät kutsuttiin vasta nyt? Prudence kysyi.
    - En tiedä, rouva Vuolasvirta sanoi ja rypisti kulmiaan. –En tosiaankaan tiedä. Mutta herra Friznogilta saatte varmasti tietää enemmän. Minun tietoni ovat hyvin hatarat…
    - Tämä on sairasta! Prudence puuskahti kun he olivat alkuyöstä linnoittautuneet Sunnevan huoneeseen. –Ei tällaista yksinkertaisesti tapahdu…
    - No nyt ilmeisesti tapahtuu, Sunneva miltei kivahti. Häntä kalvoi selvästikin tieto "uudesta isästä".
    - Kauanko meillä on aikaa? Prudence tajusi kysyä. –Uuden koulumme alkuun siis.
    - Viikko, Sunneva vastasi hiukan poissaolevana.
    - Viikko! Prudence lähes kiljaisi. –Viikko aikaa valmistautua! Hankkia nuo älyttömät tavarat ja kirjat… Ovatkohan ne kalliita?
    - Ei aavistustakaan, Sunneva vastasi. –En ole kovin usein ostanut kirjaa nimeltä Laakista lentoon.
    - Hekoheko… Voi ei! Mitä minä selitän isälleni? Prudence kysyi. –Mitä hiivattia minä hänelle sanon!
    - Siinäpä vasta pulma, Sunneva sanoi ja järsi sormenkynttään.
Tytöt olivat hetken hiljaa ja pohtivat asiaa erittäin vakavissaan.
    - Et kerro mihin menet, Sunneva ehdotti.
    - Älyttömän hyvä idea! Katoan vain kuin pieru Kalahariin! Prudence vastasi hiukan pisteliäästi.
    - Hölmö! Sunneva kivahti. –Valehtele. Sano että sait opiskelupaikan Kalkutan matkailutoimistosta ja lupaat kirjoittaa kotiin usein.
    - Kalkutan??
    - Se oli vitsi…, Sunneva sanoi ja nauroi. –Mutta tajusit idean. Kokeile sitä. Kirjeessähän oli varoitus että asiasta ei saa puhua…
    - Paitsi lähiomaisille, Prudence huomautti.
    - Niin, Sunneva nyökkäsi.
    - Yllätytkö jos kerron että isäni on minun lähiomainen? Prudence kysyi.
    - Hekoheko…

    Aamulla tytöt heräsivät aikaisin ja ryntäsivät keittiöön. Rouva Vuolasvirta oli juuri saanut aamiaisen valmiiksi. Tytöt istuutuivat pöytään ja alkoivat voidella paahtoleipiään.
    - Yksi pikku juttu tuli mieleen, miten me pääsemme Lontooseen? Prudnece ihmetteli.
    - Niin. Hyvä kysymys. Minulla ei ainakaan ole rahaa sellaiseen, sitä paitsi minulla ei ole aavistustakaan millä siellä Viistokujalla voi maksaa. Käykö siellä Suomen eurot, Englannin punnat vai jokin muu…, Sunnevakin ihmetteli.
    - Voi hyvänen aika! Rouva Vuolasvirta huudahti. –Minullahan on noitamaailman rahaa arkullinen! Nimittäin isäsi antoi ne minulle säilytettäväksi, en olekaan tajunnut aikaisemmin mihin ne oli tarkoitettu! Rouva Vuolasvirta rynnisti tohkeissaan yläkertaan.
    - Voi jestas… Niillä on ihan oma rahakin…, Prudence sanoi ja pudisteli päätään haukatessaan paahtoleipäänsä.
    - Olen ihan samaa mieltä… No emmeköhän me keksi jotain miten päästä sinne Lontooseen. Kyllä sinun isäsi varmaankin maksaa sinut sinne.
    - Itseasiassa minulla on kyllä ylioppilasrahoja sen verran että pääsen lähtemään. Ajattelin yöllä, että en kerro isälle tästä mitään vaan soitan vasta Lontoosta hänelle missä olen. Aika ilkeää, ajatellen että koulussa ollaan vuosi kerrallaan enkä näe isää kun vasta ensi vuonna, mutta kuitenkin… Enpä minä kotiin erikoisemmin kaipaa, Prudence huokasi ja siemaisi appelssiinimehuaan Sunnevan juodessa kahviaan.
Rouva Vuolasvirta ryntäsi painavan näköinen arkku käsissään alakertaan. Hän laittoi arkun keittiön pöydälle ja yhdessä he avasivat sen.
    - Voi jee! Sunneva hihkaisi. - Minä olenkin rikas!
    - Niin toisilla, on toisilla ei ole…, Prudence sanoi hiukan vihaisena ja tarttui reppuunsa. -Kiitos vaan kovasti aamiaisesta mutta minun täytyy nyt mennä kotiin etteivät he huomaa että olen karannut.
    - Hei, entäs se Lontoon homma… Koska meidän muuten pitäsi sinne mennä? Sunneva kysyi äidiltään.
    - No tuota, ehkä jos lähtisimme huomenna… Sitten meillä on aikaa katsella tarvikkeitanne jonkin aikaa ja voimme viipyä Vuotavassa noidankattilassa, rouva Vuolasvirta naurahti.
    - Äiti, taidat tietää tästä asiasta hieman enemmän kuin annat olettaa? Sunneva sanoi ja katsahti äitiinsä.
    - Niin no… Puolet noista rahoista on kyllä Prudencen joten teillä on molemmilla rahaa…
    - Miten puolet näistä voi olla minun? Prudence ihmetteli.
    - Oho! Voi ei mitä tuolla yläkerrassa tapahtuu? Täytyykin mennä sinne ja äkkiä, rouva Vuolasvirta huudahti ja ryntäsi enempää selittelemättä yläkertaan.
    - No jo oli… Huomenna siis lähdetään… Kai…, Sunneva sanoi ja jäi tuijottamaan Prudencea joka kosketteli rahoja unelmoiva ilme kasvoillaan.
    - Niin. Mutta nyt minun on ihan pakko mennä. Nähdään huomenna lentokentällä. Soita sitten mihin aikaan lentokone lähtee niin tavataan siellä… En vielä tiedä kerronko isälle vai enkö kerro…, Prudence tuskaili ja otti reppunsa maasta ja livahti ulko-ovesta ulos vihreälle pihanurmelle.